Peltilehmät piristyvät ruiskumaalarin hyppysissä
OULU
Taidokkaista kynäruiskutöistään tunnetun oululaisen Kimmo Takaraution, 44, taiteessa hehkuu pistämätön huumori ja vallaton luonne.
Puiseksi perunalaatikoksi muuttuneessa rättisitikassa pääosaan nousevat parittelevat leppäkertut ja laudoitusta työkseen takova käpytikka. Takapiruna toimitusta tarkkailee utelias kotihiiri.
Kittiläläisen jäteauton kylkeä koristaa maalaus, jossa poromiehet työskentelevät talvisella erotusaidalla. Kun kuvaa katsoo tarkemmin, kurkistelee karvakintaan verhoamasta kouransilmästä lasinen tunturiliemipullo. Toisessa kuvassa ahma laukottaa poroja tunturimaisemassa.
”Luonnolla, eläimillä ja ihmisillä on tärkeä osa taiteessani. Asiakas kertoo aluksi toiveensa, mutta yleensä voin kehitellä aihetta ja toteutusta taiteilijalähtöisesti. Esimerkiksi yksinäinen poro saattaa paisua porotokaksi”, Takarautio selvittää.
Pudasjärveltä lähtöisin oleva Takarautio on koristellut peltilehmiä päätyökseen liki parikymmentä vuotta.
Itseoppinut mies ajautui taiteilijan uralle tuttavien painostuksesta.
Julisteiden piirtäjänä tunnettu Takarautio ei ollut kuullutkaan kynäruiskusta, eikä tiennyt kynäruiskumaalauksesta senkään vertaa. Painostuksen alla hän viimein joutui hankkimaan kapistuksen. Vuosi oli 1992.
”Kaverit tivasivat jatkuvasti, että jokos olet sen kynäruiskun hankkinut. He tajusivat, että osaisin maalata autoihin kuvia. Eihän siinä muu enää auttanut kuin ostaa tuo vekotin. Vuoden päästä elätin itseni kynäruiskumaalauksella.”
Ura käynnistyi raskaan liikenteen ajoneuvojen ja henkilöautojen kuvituksella. Myöhemmin mukaan tulivat traktorit ja leikkuupuimurit, jopa helikopterit, lentokoneet ja purjeveneet.
Viime vuosina repertuaari on laajentunut seinämaalauksiin, muotokuviin, tilateoksiin ja interiööritöihin.
Monet ammattiautoilijat haluavat ajaa edustavan näköisillä autoilla. Taidemaalarin hyppyset loihtivat tavallisesta tusinakaarasta yrityksen käyntikortin, liikkuvan mainoksen.
Suurin osa kuvitettavista ajopeleistä on uusia.
Työ alkaa auton pesemisellä ja tarvittavien osien purkamisella. Maalipinnan pintakiilto himmenee hiomalla. Kynäruiskulla tehdyn kuvituksen päälle ruiskutetaan muutama kerros lakkaa.
”Pienemmät kuvat valmistuvat parissa päivässä, suuriin töihin voi kulua viikkojakin. Rekan ohjaamon kuvittamisen kustannukset lähtevät liikkeelle viidestä tonnista.”
Kuvien kiilto säilyy kunnollisena kymmenkunta vuotta. Toisinaan Takarautio joutuu paikkailemaan taideteoksiaan, kun pellit kolhiintuvat. Korjausmaalaus onnistuu jopa silloin, kun tukkirekka on kellahtanut kyljelleen ojan pohjalle.
Espanjassa vietetyt vuodet antoivat taiteilijalle uutta näkemystä auto- ja sisustusmaalauksista. Pudasjärven Lännen Tehtailla sijaitsevassa seinämaalauksessa maailman menoa tarkkailevat tasavallan presidentti kollegoineen. Kuvan kolmiulotteisuus saattaa hämätä satunnaisen kulkijan kävelemään päin seiniä.
Takaraution seinämaalauksissa esiintyvät myös elokuvasta tutut Blues Brothersit, konserttilavoilta tuttu B. B. King ja monet muut musiikkitaivaan tähdet.
Uusia mahdollisuuksia sisustamiseen tuo seinämaalauksen lisäksi vanhan hirsi- tai kivipinnan illuusio, joka syntyy massasta.
Takarautio tunnetaan myös Erätukun metsästysasujen metsäkuvioiden suunnittelijana sekä takavuosina maata kiertäneen jättikokoisen mammutin tekijänä. Sen sukupuolesta ei jäänyt epäselvyyttä, mutta piilossa pysytelleestä mammuttityön tilaajasta käytiin kädenvääntöä. Se oli Mammuttihirsi.
KARI LINDHOLM
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
