Loma ilman Mentulaa ja Räsästä
TOIMITTAJALTA
Kauan kaivattu loma häämöttää ensi viikolla. Aion perinteiseen tapaan paeta ulkomaille. Ai miksikö? No siksi, että saan hetken hengähdystauon asioista, jotka armaassa kotimaassa nyppivät. On autuas olo, kun silmä ei takerru jokaiseen lööppiin tai korva nappaa vierustovereiden keskustelua metrossa.
En halua muutamaan
viikkoon kuulla Jari ”Bull” Mentulan viiltäviä Kreikka-
analyysejä tai nähdä Päivi
Räsäsen naamaa narisemassa
sukupuolineutraalista avioliittolaista. Saatikka sitten lukea niistä homofoobikoista, jotka ovat allekirjoittaneet adressin lakimuutoksen kumoamiseksi. Toisten ihmisoikeuksien polkeminen ei kuulu sivistysvaltioon.
Kansalaiset ja edellinen eduskunta pukkasivat tasa-
arvoisen avioliittolain valmisteluun, joten uuden edustajiston ei tarvitsisi käyttää kallisarvoista aikaansa asian pyörittelyyn.
Räsänenkin voisi vaihteeksi keskittyä oikeisiin ongelmiin, kuten kasvaneeseen työttömyyteen.
Toinen kevyesti rassaava asia näin kesäaikaan on Suomen anniskelupolitiikka. Festareilla ja kesätapahtumissa porukka pistetään vuodesta toiseen ryysimään k18 -karsinoissa, joissa tuotteet maksavat enemmän kuin maltaita.
On ihanaa lähteä Saksaan nauttimaan olutta ja ruokaa taivasalle ja vieläpä niin, että joukossa käyskentelee myös lapsia ja vanhuksia.
Siellä ei näy valvovaa viranomaista huomioliiveissään mittaamassa terassin leveyttä mittanauhalla. Ravintoloiden ovenpielissä ei myöskään irvistele Oiva-naamoja herättämässä hämmennystä. Varmaan jotain valvontaa Saksassakin harjoitetaan, mutta turistina olen siitä autuaan tietämätön.
Kolmas harmistus liittyy työttömyyteen. Hyvän ystäväni mies joutui juuri lakkauttamaan rakennusalan firmansa, koska asiakkaita ei ollut tarpeeksi. Saadakseen työttömyyskorvausta hänen piti siis alasajaa yrityksen toiminta kokonaan. Haloo, mitä järkeä?
On käsittämätöntä, ettei meille ole vieläkään luotu
systeemiä, joka kannustaisi työttömiä tekemään edes
jonkin verran töitä. Nyt vaihtoehtoina on maata sohvalla 24/7 tai käydä töissä täyspäiväisesti. Samaan aikaan kausiluontoisista työntekijöistä on huutava pula muun muassa matkailu- ja ravintola-alalla.
Saksassakin on työttömyyttä, mutta suhteellisesti vähemmän kuin Suomessa ja toisaalta
veronmaksajiakin on moninkertaisesti enemmän kuin meillä. Taloutemme on haavoittuvainen väen vähyyden takia.
Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että porukka lepäilee laakereillaan pelkästään byrokraattisista syistä.
Yrittämisen ja työnteon tukemisessa sekä byrokratian
vähentämisessä riittää työnsarkaa. Onneksi hallituspuolueet ovat väläytelleet säädöstenpurkutalkoita.
Suoraan sanottuna suomalaiset ovat jotenkin lamaantuneita. Maassamme elää paljon kekseliästä porukkaa, mutta silti emme ole osanneet tuotteistaa esimerkiksi puhdasta ja maistuvaa ruokaamme.
Toivottavasti meihin pian iskee jokin kansallinen ylpeysaalto tai puhtipuuska, jonka voimin ryhdymme rakentamaan talouttamme ja hyödyntämään raaka-aineitamme.
Omalta osaltani lupaan lopettaa valittamisen vähäksi aikaa ja palata lomalta uutta puhtia täynnä.
Luvassa on juttuja yrittämisestä ja suomalaisesta ruokakulttuurista. Juttuvinkit ovat tervetulleita (mutta vasta elokuun lopulla).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
