Koulupäiväkirja Piikkilangan alta
Kuvat panevat miettimään: lapset ryömivät vanhempineen piikkilangan alta sotaa ja väkivaltaa pakoon. Isät kantavat lapsiaan niskan päällä. Ainakin lasten vanhempia ja opettajia askarruttaa, mitä nyt pitäisi tehdä noiden lasten eteen.
Yllättävän ja hallitsemattoman vaelluksen ratkaisuksi rajat suljetaan, tulijat tarkastetaan, leirit pystytetään. Mutta miten lasten käy, sillä heidän kasvamisessaan on paljon kiinni tulevan maailmamme elämänsisältö.
Vanhempi väki muistaa, että vaikka emme saneet sodan päättyessä Marshall-apua, Suomen lapsille jaettiin hammaspulveria ja viivoittimia. Miten ne antoivatkin iloa yhdessä sen kanssa että oli rauha. Moni lapsi oppi ensimmäiset englannin sanansa jalopuisen viivoittimen tekstistä: Made in United States of America.
Kaaoksen hallintakeinojen etsinnässä työ pakolasten aseman puolesta on ensisijainen. On jo väläytettykin, että muuttovirta saattaa kääntää monet meidän työ- ja arkielämän ongelmamme hyvään suuntaan. Mutta lapset ensin.
Meillä on koulusuunnittelussa ajelehdittu pitkään. Kyläkoulujen lakkauttamiseen ei ole paneuduttu, vaikka oppimistulokset näyttävät, että niissä saattaa olla perusta koko maan tulevaisuudelle. Usein koulu jää tyhjilleen muutaman puuttuvan oppilaan ja nuivan, säädöksiä noudattavan asenteen takia.
Olisiko nyt uuden ajattelun aika, kun maahan tulee lapsia ja perheitä ja joudutaan miettimään, mitä heille pitäisi tehdä. Muuttolapsi tarvitsee paikan, missä oppia, leikkiä ja tavata muita lapsia. Sota-ajaltamme tiedämme, että myös silloin lapsi oli lapselle tuki kestää kriisit, lapsi unohtaa silloin pelon.
Jos meillä on sydäntä, pienet kyläkoulut tarjoavat uuden tavan suhtautua tulolapsiin. Huomasin omassa suuressa koulussani, kun järjestimme Somalia-päivän, että lapsi on lapselle paras kotouttaja; yhteiset leikit löytyivät helposti, vaikka kieli, rotu ja uskonto olivat erilaiset. Kotouttaminenhan on kaksipuolista; myös suomalainen tarvitsee asennemuutosta.
Tuskin mikään muu paikka tarjoaa paremmat edellytykset muuttolapsen kotouttamiselle kuin pieni kyläkoulu. Onhan tähänkin saakka kuljetettu koululapsia. Koululla on valmis ruokahuolto. Voisiko toivoa, että yhtään maaseudun kyläkoulua ei lakkautettaisi sen takia, että muutama lapsi puuttuu. Myös säädösten purkajat nyt töihin!
Työväentalojen katselu, olisiko niistä majoituspaikoiksi, on pallottelua siihen verrattaessa, että kyläkouluista tehdään lasten kotouttamispaikkoja. Samalla suomalaiset lapset saavat kosketuksia kansainvälisyyteen, sosiaalisuuteen ja uusiin tapoihin elää synnyinmaassamme.
Maaseutu voisi antaa nyt esimerkin uudesta ajattelusta, toisenlaisesta koulusta ja myönteisestä eleestä – kun kaikkialla kuuluu, ettei meidän naapuriin.
Kielivaikeuksiako? Lapsi on toiselle lapselle myös kieli, leikki ja oppi. Muuttovanhemmat voisivat toimia ihan hyvin kuljetus- ja kouluavustajina. Vaatimusten ja ehtojen asettamisen sijasta me tarvitsemme juuri nyt avaraa katsomusta. Se elävöittäisi myös maaseudun koulusuunnittelua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
