SKAL esittää rankkoja lisäveroja tieliikenteessä käytettäville traktoreille
Käyttövoimaveroksi 200 euroa per traktori ja päiväkohtainen polttoainemaksu kuusinkertaiseksi, esittää Suomen Kuljetus ja Logistiikka.
Traktoreiden ajoneuvoveroluokitus muuttui vuoden 2016 alussa. Ajoneuvoveroluokka "liikennetraktori" poistuu, ja uudet käyttöönotettavat traktorit ovat ajoneuvoveroluokaltaan "traktoreita" niiden nopeudesta riippumatta. Kuva: Jaana KankaanpääKuorma-autoilijoiden etujärjestö Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL on lähettänyt kirjallisen esityksen valtiovarainministeriöön traktoreiden verokohtelun muuttamisesta maanteiden tavaraliikenteessä.
Tiivistettynä SKAL esittää rajuja veronkorotuksia traktorinomistajille. Nopeudeltaan yli 40 km/h traktoreille SKAL esittää säädettäväksi kuorma-autojen kaavalla laskettua käyttövoimaveroa, noin 200 euroa vuodessa. Näin, mikäli traktoria käytetään maa- ja metsätalouden ulkopuolella.
Kun traktoria nykyisin saa käyttää edullisemmalla polttoöljyllä kuljetustehtävissä maksamalla etukäteen viiden euron päivämaksun, SKAL esittää tämän polttoainemaksun korottamista kuusinkertaiseksi 30 euroon päivässä.
Vuonna 2016 viiden euron päivämaksuja maksettiin 174 000 päivästä, missä on lähes neljänneksen kasvu vuoteen 2011 verrattuna.
Päivämaksu luotiin aikoinaan, jotta polttoainetta ei tarvitse vaihtaa, kun traktorilla siirtyy pellolta yleiselle tielle. Moni maksaa päivämaksun, kun lähtee viemään naapurin venettä vesille, siirtää muuttokuormaa tai vastaavaa.
Sanktiot polttoöljyn käyttämisestä ilman etukäteen maksettua viiden euron päivämaksua ovat kovat. Liikennetraktorista väärällä polttoaineella ajelu aiheuttaa 670 euron päivämaksun ja muille traktoreille rangaistusmaksu on 100 euroa päivässä. Perävaunun vetoon käytettävästä kuorma-autosta sanktiomaksu on 1 500 euroa päivässä.
SKAL laskee, että verohyöty traktorien lievemmin verotetun polttoaineen käytöstä on 105 litran päiväkulutuksella 31,66 euroa päivässä.
"Nykytilannetta voidaan pitää myös perusteettomana valtion tukena traktoreilla harjoitettavaa tavaraliikennettä kohtaan", SKAL perustelee veroesitystään ministeriölle.
SKAL:n mielestä nykyinen verokohtelu on kilpailua vääristävä: "Suomi on säännöksillään luonut, monesta muusta maasta poiketen, traktorista myös tavaraliikenteessä käytettävän ajoneuvon, joka kilpailee kuorma-autojen kanssa kuljetusmarkkinoilla."
Liikennetraktoreilla tai nopeilla traktoreilla ei ole käyttövoimaveroa. Esimerkiksi neliakselisen maansiirtokuorma-auton (35 t) käyttövoimavero on 894 euroa vuodessa.
"Jos liikennetraktoreilla ja uusilla nopeilla traktoreilla olisi kuorma-autojen kaavalla laskettu käyttövoimavero, noin 200 euroa / traktori, sen fiskaalinen vaikutus olisi noin 3 miljoonaa euroa vuodessa", SKAL kirjoittaa.
SKAL esittää, että liikennetraktoreille ja rakenteelliselta nopeudeltaan yli 40 km/h traktoreille säädetään käyttövoimavero, mikäli niitä käytetään maa- ja metsätalouden ulkopuolella.
Hallitus kokoontuu puoliväliriiheensä 24.–25.4. Pöydällä ovat muun muassa erilaiset verotuet kuljetustukineen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
