Farmi vie kilpailijat 1800-luvun omavaraistalouteen
Helmikuussa Nelosella käynnistyy toinen suomalainen maatila-aiheinen tosi-tv-sarja. Maatilan prinsessa -sarja alkoi lokakuussa TV5:ssä.
Nelosella alkava Farmi vie kilpailijat maatilalle hieman toisenlaisiin oloihin. Ideana on elää omavaraistaloudessa 1800-luvun tapaan, ilman sähköä ja nykyajan mukavuuksia.
Kaivo, järvi, pelto, kasvimaa ja metsä tarjoavat syötävää ja lämmityspuita. Tilalla on myös eläimiä, joita paitsi hoidetaan, myös teurastetaan ruuaksi. Nelonen kertoo tiedotteessa, että eläinten hoitoa ja elinoloja on valvonut eläinlääkäri.
Yksi asukkaista poistuu aina viikoittaisen kisan jälkeen. 12 kilpailijaa valittiin ohjelmaan 5 000 hakijan joukosta. Voittaja saa palkinnoksi 30 000 euroa.
Formaatin on kehittänyt ruotsalainen Strix-yhtiö ja se on nähty jo yli 40 maassa.
Tuomarina on 46-vuotias maanviljelijä ja hevosmies Risto Pesonen. Viikoittaisen kilpailun juontaa Ellen Jokikunnas.
Kilpailijoiden tehtäviin kuuluu jyvien jauhamista jauhoiksi, lehmien lypsämistä, voin kirnuamista ja puiden kaatamista ja sahaamista. Työt tehdään vanhan ajan työkaluilla, vanhan ajan menetelmillä.
Nuorin kilpailija on 18-vuotias uusavuton cheerleader, vanhin 66-vuotias tekstiilitaiteilija, mottonaan ”koti, uskonto ja isänmaa”.
Väliin mahtuu lapsuutensa Irakin pakolaisleireillä Saddam Husseinin hallinnon aikana viettänyt nuori, joka ei epäröi tappaa eläimiä ruuaksi ja kaupunkilaisnainen, joka haluaa näyttää, että ”kaupunkilaisprinsessa osaa luoda lantaa ja kasata heinää siinä missä muutkin”. Lisäksi mukana ovat katujunan kuljettaja, safariopas, viinin viljelystä haaveileva eläköitynyt vanginvartija ja pitsipippeleistään tunnettu kuvataiteilija, joka vastustaa susien vainoamista.
Ensimmäinen jakso nähdään 3. helmikuuta.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
