Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Israel: Hizbollahin ylin johtaja Hassan Nasrallah surmattu iskussa Beirutiin

    Israel kertoo surmanneensa äärijärjestö Hizbollahin ylimmän johtajan. Hizbollah ei ole vahvistanut väitettä.
    Savu levisi laajalle Libanonin pääkaupungin Beirutin eteläisissä esikaupungeissa aamuyöllä, kun Israel iski alueelle. LEHTIKUVA / AFP .
    Savu levisi laajalle Libanonin pääkaupungin Beirutin eteläisissä esikaupungeissa aamuyöllä, kun Israel iski alueelle. LEHTIKUVA / AFP .  

    Israel sanoo surmanneensa äärijärjestö Hizbollahin ylimmän johtajan Hassan Nasrallahin iskussaan Libanonin pääkaupunkiin Beirutiin. Asevoimien tiedottaja Nadav Shoshani ilmoitti asiasta viestipalvelu X:ssä.

    ”Hassan Nasrallah on kuollut”, hän kirjoitti lyhyesti.

    Toinen asevoimien edustaja David Abraham sanoi uutistoimisto AFP:lle Nasrallahin kuolleen iskussa järjestön päämajaan beirutilaisessa lähiössä.

    Iranin tukeman ja erittäin vaikutusvaltaisen Nasrallahin surmaamista pidetään merkittävänä käänteenä ja korvaamattomana menetyksenä Hizbollahille. Häntä on varjeltu tarkoin vuosien ajan.

    ”Hassan Nasrallahin 32-vuotisen Hizbollahin johtajuuskauden aikana hän oli vastuussa monien israelilaisten siviilien ja sotilaiden murhaamisesta sekä tuhansien terroristitekojen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta”, Israelin armeijan lausunnossa sanottiin.

    ”Hän oli vastuussa terrori-iskujen johtamisesta ja toteuttamisesta ympäri maailmaa. Niissä murhattiin eri kansallisuuksia edustavia siviilejä. Nasrallah oli järjestön keskeinen päätöksentekijä ja strateginen johtaja”, lausunnossa sanottiin.

    Iskuissa kuoli Israelin armeijan mukaan myös Ali Karaki, joka johti äärijärjestön joukkoja Etelä-Libanonissa ja joka aiemmin onnistui pakenemaan Israelin iskua Beirutissa. Karaki oli Hizbollahin korkein sotilaskomentaja sen jälkeen, kun Israel murhasi Fuad Shukrin heinäkuussa ja ryhmän sotilasoperaatioiden johtajan Ibrahim Aqilin tässä kuussa. Myös muita komentajia surmattiin Israelin mukaan, mutta heitä ei nimetty lausunnossa.

    Hassan Nasrallah vannoi Hizbollahin jatkavan taisteluaan Israelia vastaan, kunnes sota Gazan kaistalla päättyy.

    Hizbollah ei vielä lauantaina aamupäivällä ollut vahvistanut Nasrallahin kuolemaa, mutta järjestöä lähellä olevan lähteen mukaan tähän ei ole saatu yhteyttä perjantain iskujen jälkeen.

    ”Yhteys Sayyed Hassan Nasrallahiin katkesi perjantai-illan jälkeen”, sanoi AFP:lle puhunut nimetön lähde.

    Hän ei kuitenkaan vahvistanut Nasrallahin kuolemaa.

    Jo aiemmin lauantaina New York Times ja muut yhdysvaltalaismediat kertoivat Israelin uskovan Nasrallahin piilottelevan sen pommittamassa päämajassa. Hizbollah kiisti tuolloin tiedon, ja uutiskanava Al-Jazeeran mukaan järjestöä lähellä olevat lähteet sanoivat Nasrallahia pidettävän ”turvallisessa paikassa”.

    Harvinaisessa televisioidussa puheessaan tässä kuussa Nasrallah vannoi Hizbollahin jatkavan taisteluaan Israelia vastaan, kunnes sota Gazan kaistalla päättyy.

    Lähes kaikki Hizbollahin tunnetuimmista komentajista on jo surmattu.

    Israel antoi varhain lauantaina uuden evakuointikäskyn Beirutin Dahiehin esikaupungin asukkaille, mutta aloitti iskut pian käskyn jälkeen.

    Tuhansia perheitä on kerääntynyt Beirutin rannoille pakoon pommituksia.

    Yhdysvaltalaismedia CNN:n mukaan Israel antoi varhain lauantaina uuden evakuointikäskyn Beirutin Dahiehin esikaupungin asukkaille, mutta aloitti iskut pian käskyn jälkeen. Beirutissa olevan CNN:n kuvausryhmän mukaan Israelin öiset ilmaiskut olivat yhtäjaksoisia.

    Libanonin terveysministeriö sanoi aamulla turvallisuussyistä evakuoivansa sairaaloita Beirutin eteläosassa. Lisäksi ministeriö on ohjeistanut muita sairaaloita olemaan ottamatta uusia potilaita, ellei näiden tila ole kriittinen. Näin halutaan varmistaa, että iskuissa haavoittuneita pystytään hoitamaan.

    Ministeriö ei vielä ole antanut tietoja iskujen uusimmista uhriluvuista Libanonissa.

    Hizbollah ei ole vahvistanut tai kiistänyt Israelin väitteitä komentajien kuolemista.

    Israelin asevoimat sanoi viestipalvelu Telegramissa julkaisemassaan lausunnossa surmanneensa perjantain iskuissa Hizbollahin ohjusyksikön komentajan Muhammad Ali Ismailin ja hänen kakkosmiehensä. Lisäksi asevoimat kertoi tappaneensa useita muita Iranin tukeman järjestön johtajia.

    Hizbollah ei ole vahvistanut tai kiistänyt Israelin väitteitä komentajien kuolemista. Se kertoi sen sijaan lauantaiaamuna vastanneensa iskuihin Beirutissa ampumalla raketteja Pohjois-Israeliin.

    Isku Kabri-kibbutsiin Pohjois-Israelissa oli järjestön lausunnon mukaan vastaus Israelin yön aikana tekemiin iskuihin Beirutin eteläosiin.

    Iskut kuuluivat läpi pääkaupungin ja aiheuttivat paniikkia.

    Al-Jazeeran mukaan Beirutin Dahiehin esikaupunkialue on hyvin tiheään asuttu tavallinen esikaupunkialue, jossa Hizbollah on pitänyt päämajaa vuosikymmeniä.

    ”(Dahieh) on lähiö, aivan sellainen lähiö kuin missä tahansa päin maailmaa”, kanavan kirjeenvaihtaja Ali Hashem kuvaili.

    Iskut kuuluivat läpi pääkaupungin ja aiheuttivat paniikkia. Israel on syyttänyt järjestöä siviilien käyttämistä ihmiskilpinä asemoitumalla asuinalueille.

    Libanonin terveysministeriön mukaan iskuissa on kuollut ainakin kuusi ihmistä ja haavoittunut yli 90. Pelastustyöntekijät etsivät yöllä eloonjääneitä ja varoittivat, että kuolonuhreja on todennäköisesti enemmänkin. Ministeriö kertoi iskujen tuhonneen myös useita rakennuksia.

    Israelin asevoimien tiedottaja Daniel Hagari varoitti iskuista etukäteen myöhään perjantaina televisioidussa tiedotustilaisuudessa. Hän kehotti ihmisiä evakuoitumaan useilta eteläisen Beirutin alueilta, koska he asuvat Hizbollahin kohteiden läheisyydessä.

    Hizbollah on kiistänyt, että sen aseita olisi varastoitu siviilirakennuksiin, joihin Israel on iskenyt.

    ”Vihollisen esittämät väitteet siitä, että pommitetuissa siviilirakennuksissa olisi ollut aseita, ovat täysin vääriä”, Hizbollah sanoi ensimmäisessä virallisessa kommentissaan ilmaiskuista.