vierasyliö Metsätuhojen riskit kasvavat
Hyönteisten, sienitautien ja äärevän ilmaston aiheuttamista haitoista metsien terveydentilaan ja metsänomistamisen kannattavuuteen on uutisoitu yhä vilkkaammin.
Laki metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta on nyt uudistumassa, mutta kyetäänkö tässä työssä ottamaan huomioon kaikki se oleellinen tieto, mikä kytkeytyy riskien viitoittamaan tulevaan aikaan?
Kaakkois- ja Keski-Suomessa havahduttiin kolme vuotta sitten Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvi- myrskyihin, jotka käynnistivät laajan yhteiskuntaan ja metsäluontoon vaikuttavan ongelman. Vuoden 2011 Tapani- ja Hannu- myrskyt sekä myöhemmät pienemmät myrskyt jatkoivat hävitystä.
Metsissä yhä olevat runsaat kuusituulenkaadot toimivat jopa kolmen vuoden ajan lisääntymisen pesäkkeinä kirjanpainajakaarnakuoriaiselle. Kirjanpainaja on jo laajoilla alueilla siirtynyt tuulenkaadoilta eläviin pystypuihin.
Kuumat ja niukkasateiset vuosien 2010, 2011 ja 2013 kesät heikensivät puustoa hyönteistuhoja vastaan. Samalla ne mahdollistivat kirjanpainajan toisen virkeän sukupolven kehittymisen kasvukauden aikana.
Huomattava osa eteläisen ja kaakkoisen Suomen kuusivaltaisista metsistä on yli-ikäistä,
riskeille altista kuusikkoa.
Kirjanpainaja on nopeasti lisääntynyt epidemian tasolle, millaista ei koskaan ennen ole koettu maassamme. Autoilija voi esimerkiksi matkalla Helsingistä Imatralle havaita nopeasti ilmestyneet kuolleiden kuusien muodostamat tuholaikut.
Kirjanpainajan lisäksi mäntypistiäiset ovat hävittäneet metsiä satojen tuhansien hehtaarien laajuudelta reilun kymmenen vuoden aikana.
Metsänomistajan kukkaroa keventävät pitkäaikaiset kasvutappiot ja kuolleet puut. Uusia metsäpuiden terveyttä heikentäviä kasvitauteja löydetään lähes vuosittain. Ennustemallien mukaan Suomeen levittäytyy useita keskisen Euroopan tuholaislajeja vuoteen 2050 mennessä ja nykyisten tuholaistemme aiheuttama haitta voimistuu.
Vuotuisen keskilämpötilan ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden pienelläkin nousulla voi olla arvaamattomia seurauksia. Leudot talvet, varhaiset keväät, kuivat kaudet ja yhä voimakkaammiksi muuttuvat myrskyt saattavat nostaa tuholaisten tiheydet pysyvästi niin korkealle tasolle, että pienikin hyönteiselle edullinen muutos saa joukkoesiintymän purkautumaan.
Tietyistä metsätuholaisista muodostuu krooninen riesa.
Maa- ja metsätalousministeriö on uudistanut lakia sekä metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta (1991/263) että metsälakia (1996/1093).
Muutoksilla on vaikutusta tuleviin riskien hallinnan keinoihin ja mahdollisuuksiin. Metsätuholain tärkein muutos tulee koskemaan metsistä poistettavan havupuutavaran varastoinnin aikarajoja ja metsiin jäävän vaurioituneen puutavaran sallittua määrää.
Lämpimämpien keväiden vuoksi on järkevää siirtää havupuun poiskuljettamisen aikarajat mahdollisimman varhaisiksi. Kuusipuutavaraa koskeva eteläisen Suomen päivämäärä 15.7. on jo nyt riskialtis, sillä kirjanpainajan ensimmäinen sukupolvi ennättää nykyisin parveilla jo tätä ennen.
Turvallisen jätettävän kiintokuutiometrimäärän ilmoittaminen on myös riskialtista, sillä esimerkiksi kirjapainajatuhon käynnistyminen riippuu täysin vallitsevista olosuhteista. Suotuisissa tilanteissa riskirajaksi ehdotettu 10 kuutiota hehtaarille voi altistaa metsän tuholle. Hyvän metsähygienian noudattaminen tuhoriskien hallinnassa onkin oleellista.
Lakiin on tehty lisäyksiä muun muassa monimuotoisuuden toteuttamisen ja korvausvelvollisuuden suhteen.
Metsien monimuotoisuutta tulisi lisätä keinoin, joilla metsien terveys ja kasvupotentiaali eivät vaarantuisi. Suomessa on paljastunut tapauksia, joissa monimuotoisuutta on edistetty kevein perustein metsänterveyden kustannuksella.
Toteennäyttäminen korvausvelvollisuuden kannalta on usein visainen pulma, jossa tuhon etenemisen mekanismi ja puuston vaurioitumisen ajoitus pitäisi kyetä arvioimaan puolueettomasti. Tämän pystyy tekemään vain metsätuhojen ammattilainen.
Osaako metsänomistaja tarkkailla metsien terveydentilaa?
Metsälain uudistamisen myötä metsänomistaja saa suurempaa vastuuta ja vapautta toteuttaa haluamansa visiot metsäomaisuutensa hoidosta.
Yhä suuremmalla osalla metsänomistajista on katkennut yhteys metsäluontoon kaupungistumisen ja välimatkojen vuoksi. Näistä syistä monet metsänomistajat eivät osaa tai halua perustaa päätöksiään faktoihin, vaan suhtautuvat metsiinsä epärealistisesti ja näin altistavat naapuriensa talousmetsät tuhotekijöille.
Riskin tuottaa samoin ammattimaisten metsänomistajien velvoite omatarkkailusta, mihin harva kykenee. Kattavalla tiedottamisella ja neuvonnalla on yhä suurempi merkitys lainmuutoksen jälkeen metsänomistajien aktivoimiseksi.
Varautuminen ja sopeutuminen tuhojen muuttuvaan dynamiikkaan tulee Suomessa yhä jälkijunassa. Varautumisessa tulisi päästä kokonaisvaltaiseen hallintaan, mikä viranomaistaholla näyttää hyvin ohuelta. Yhtä joukkoesiintymää seurataan kerrallaan jo osin vanhentunein menetelmin.
Viisainta olisi arvioida potentiaaliset tulevat riskit jo ennen metsänuudistamista ja integroida tuhojen hallinta kaikkiin suunnittelun ja toimenpiteiden vaiheisiin. Tämä vaatisi uudenlaista lähestymistapaa, mikä Suomessa on vielä vierasta.
Maa- ja metsätalousministeriöllä ja metsäkeskuksella tulisi myös ääritilanteissa olla valtuudet toteuttaa voimakkaita keinoja.
Suuria vahinkoja tuottavan invaasiolajin hillintä ja pysäyttäminen vaatisi nopeat ratkaisut ja pikaiset toimenpiteet esimerkiksi täsmätietoa tuottavan kaukokartoituspohjaisen seurannan ja sanitaatiohakkuiden avulla. Ääritapauksessa tuhotekijä täytyisi eristää riittävän laajan puskurivyöhykkeen taakse.
Metsähygienian vaaliminen ja hyvä metsänhoito eivät välttämättä enää riitä tulevassa muuttuvassa maailmassa, jossa riskit moninkertaistuvat tähän päivään verrattuna.
PÄIVI LYYTIKÄINEN-SAARENMAA
Kirjoittaja metsäentomologian
dosentti Helsingin yliopiston
Metsätieteiden laitoksella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
