vierasyliö Veden omistuksesta tullut vallan ja kontrollin väline
Maailman vesivarat vähenevät koko ajan. Ilmastonmuutos, väestönkasvu ja kaupungistuminen vaikeuttavat puhtaan veden saantia. Arvioiden mukaan lähes puolet maapallon ihmisistä jää ilman puhdasta vettä kymmenen vuoden kuluttua, koska käytettävissä oleva vesi on likaista tai vettä ei yksinkertaisesti ole.
Vesivarojen huvetessa vesihallinnon merkitys kasvaa. Kyse on poliittisista, sosiaalisista, taloudellisista, teknisistä ja hallinnollisista ratkaisuista, jotka vaikuttavat suoraan tai välillisesti vesivarojen käyttöön, saatavuuteen, kehittämiseen ja hallintaan yhteiskunnan eri tasoilla.
Veden saatavuuteen vaikuttavat myös monet sektorin ulkopuolella tehdyt päätökset.
Vesivarojen hallinto vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen, toimeentuloon, elämänlaatuun ja vesivarojen riittävyyteen.
Vesihuolto ja -hallinto ovat oleellisia köyhyyden vähentämisessä. Kehitysmaissa veden hankinta vie monilta kohtuuttoman osan tuloista ja ajasta. Tämä koskettaa erityisesti naisia ja tyttöjä, joiden vastuulla on veden hakeminen.
Kilpailu vedestä on kiristynyt. Veden omistuksesta on tullut vallan ja kontrollin väline.
On ensiarvoisen tärkeää, että niukkojen resurssien käytöstä päätetään avoimesti ja oikeudenmukaisesti. Kansalaisilla on oltava tasavertaiset mahdollisuudet vaikuttaa ja valvoa vesivaroihin liittyvää poliittista päätöksentekoa. Valitettavan usein esimerkiksi köyhillä, alkuperäiskansoilla, naisilla ja slummien asukkailla ei ole mahdollisuuksia tähän.
Monissa kehitysmaissa toteutetut vesihuollon yksityistämishankkeet ovat herättäneet kriittistä keskustelua. Muun muassa Maailmanpankki ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat pyrkineet edistämään veden jakelun yksityistämistä, koska monilla mailla ei ole ollut varaa tai halua tehdä julkisia investointeja vesihuoltoon.
Veden määritteleminen kaupalliseksi hyödykkeeksi on kasvattanut monikansallisten yritysten roolia vesikysymyksissä.
Yksityistämisen seurauksena puhtaan veden hinta on usein noussut niin korkeaksi, ettei kaikkein köyhimmillä ole enää varaa siihen. Tämä on johtanut likaisen veden käytön lisääntymiseen, sairauksien yleistymiseen ja sosiaalisiin ongelmiin.
Yksityistäminen on myös vähentänyt työpaikkoja sekä heikentänyt päätöksenteon läpinäkyvyyttä.
Yksityistämisen tavoitteena on ollut taata kestävämpi ja pitkäaikaisempi vesihuollon rahoitus. Yritykset ovat nojanneet työssään yleensä julkiseen rahoitukseen ja lahjoituksiin. Vesi-infrastruktuurin kehittäminen yritysten toimesta on suuntautunut kuitenkin pääasiassa alueille, joilla köyhyyttä on vähemmän.
Köyhimpiin alueisiin sijoittamisessa on suuria riskejä, ja yritykset ovat turvanneet investointejaan esimerkiksi sitomalla hinnat Yhdysvaltain dollariin välttyäkseen paikallisen valuutan devalvoinneilta.
Argentiinassa tilanne muodostui kestämättömäksi, kun vuoden 2001 finanssikriisissä pesoa devalvoitiin 70 prosentilla ja veden hinta oli sidottu dollariin.
Kehitysmaiden hallituksilla ei ole ollut resursseja valvoa vesisektorilla toimivia yrityksiä.
Monia kehitysmaita on painostettu tekemään vesivarojen yksityistämisen ehdot mahdollisimman suotuisiksi monikansallisille yrityksille, jotta ne välttäisivät sijoittamisen riskit. Riskit ovat usein päätyneet kehitysmaiden valmiiksi ylikuormitetuille harteille.
Veden kuluttaminen rajattomasti ja ilman kustannuksia ei ole kestävää. Tarvitaan oikeudenmukaisia vesimaksuja ja vesi-infrastruktuurin kehittämistä. Veden säästämiseen on kannustettava, jotta vettä riittäisi kaikille. Vesimaksuilla on katettava paikallisen vesihuollon ja jakeluverkostojen kustannukset, mutta niillä ei tule tavoitella voittoa.
Vesimaksuja voidaan porrastaa tulojen ja käyttötarkoituksen mukaan: luksuskäytöstä on maksettava enemmän. Myös maataloudessa on panostettava vettä säästäviin kastelujärjestelmiin ja mahdollisimman vähän keinokastelua tarvitseviin kasvilajikkeisiin. Teollisuudelle on laadittava omat vesimaksujärjestelmät ja vedenpuhdistukseen liittyvät säännöt.
Vesipolitiikan lähtökohtana on oltava YK:n yleiskokouksen päätös, joka nostaa veden jokaisen perusoikeudeksi. Vedestä on päätettävä avoimesti, kansanvaltaisesti ja alueelliset erityispiirteet huomioiden.
Lähtökohtana on oltava ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Vesiosuuskunnat ovat yksi malli, jossa nämä asiat yhdistyvät. Ilman alkupääomaa paikalliset vesitoimijat eivät kuitenkaan pääse liikkeelle.
Vesi on niukka resurssi ja elämisen ehto, josta taistellaan tulevaisuudessa nykyistä kiivaammin. Ongelma vaatii korkean aseman kansainvälisen yhteisön agendalla.
TARU SAVOLAINEN
KATARIINA SALMISALO
Savolainen on Crisis Management Initiative, CMI:n projektiavustaja. Salmisalo on humanististen tieteiden kandidaatti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
