ravit Youpie debytoi VermossaTommi Kylliäisen valmennuksessa
Ruotsissa hienon uran tehnyt 9-vuotias Youpie siirtyi vuodenvaihteessa Tommi Kylliäisen valmennukseen. Se oli tullessaan kilpailukunnossa ja debytoi uudesta tallista Vermon keskiviikkoisella T65-kierroksella.
Avoimet lähdöt ovat sydäntalvella tasoltaan reilusti kesäisiä koitoksia heikompia, eikä aloitus voisi osua parempaan saumaan. Youpiella on hyvältä lähtöpaikalta loistava sauma edetä muiden edelle ja hallita tapahtumia loppuun asti.
Mikäli lähtöön haluaa laittaa useampia merkkejä, seuraavina tulevat kyseeseen Magical Queen, Tjacke Gold sekä vielä Felix Pro siinä tapauksessa, että kenkiä pystyy ottamaan pois.
Vihjesysteemin ensimmäinen varma starttaa jo avauskohteessa. Bella Varjosen valmentama Dream And Hope oli mukana lauantain kivenkovassa alimmassa divisioonassa, jossa Seppo Markkula tarjosi sille suojaisan juoksun kolmannessa parissa ulkona. Se sai tulla kiertelemättä ja työntyi neljänneksi ennätysajallaan 16,7a.
Sarjamääritys on keskiviikkona suunnilleen sama, mutta vastus on aivan eri luokkaa. Tämän lähdön hevoset ovat pärjänneet alimmalla tasolla ilman samanlaista loistoa, jota esimerkiksi lauantain voittaja Extreme Luca on esittänyt.
Cankus Que erottuu toisessa kohteessa aika selväksi suosikiksi. Esa Holopaisen suojatti lähtee lujaa ja voi hyvinkin johtaa lähdöstä maaliin, mutta sen esitykset ovat välillä ailahdelleet eikä se saa välttämättä vetää mitenkään rauhassa. Mukana on monta hyvää haastajaa, joista kuka tahansa pystyy oikein onnistuessaan yllättämään.
Kolmen kilometrin kisa yritetään selvittää kahdella merkillä. Kolme viikkoa sitten johtohevosen rinnalta säväyttänyt Ideal du Point on sille sopivalla matkalla pakkorasti, ja sen lisäksi mukaan kelpuutetaan monista vastoinkäymisistä kärsinyt Golda Mercury.
Markku Niemisen valmentama Golda Mercury on ollut uransa alusta asti iso lahjakkuus, jolla olisi varmasti kykyjä vaikka mihin, mutta terveyden kanssa on riittänyt ongelmia. Sillä on tauon jälkeen startti, jossa sille jäi voimia tallelle, eikä lisäkierroksesta ole onnistuneella reissulla liiaksi haittaa.
Madame Sisu taipui lauantaina kärkiparin takaa hännille. Siihen täytyy suhtautua varauksella, ja kun muut todennäköisemmät menestyjät ovat huonoilla paikoilla, viidenteen kohteeseen täytyy uhrata useita merkkejä.
Päätöskohde on suomenhevosten katsastuslähtö Pariisin kylmäveriottelua varten. Lauantain kovimmissa lähdöissä juhlinut Otto Milleri saa todellisen haasteen ikäluokkatähti Siirin Älliltä, ja jos näiden keskinäinen kilvoittelu yltyy liian rajuksi ennen loppusuoraa, muillakin on sanansa sanottavana.
Vihjeet:
1. lähtö: 2 Dream And Hope (4, 3)
2. lähtö: 1 Cankus Que, 4 Callela Deposit, 6 Dream Dresser, 3 Julian Code, 8 Vind Farming, 2 Prince Victorioso, 9 Gerald Comery (11, 12)
3. lähtö: 5 Youpie (9, 4)
4. lähtö: 12 Ideal du Point, 14 Golda Mercury (4, 5)
5. lähtö: 9 Glamour Frido, 11 Bullo Citrullo, 8 Naughty La Marc, 2 Madame Sisu, 12 Amazing Koks, 6 Hide And Seek (4, 1)
6. lähtö: 1 Otto Milleri, 6 Siirin Älli, 2 Camri, 10 Keisar, 8 Tixa (5, 11)
1 x 7 x 1 x 2 x 6 x 5 = 420 riviä = 42 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 5 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Cad/Toni Nieminen 2100 15,8a 4 650 5/17,3a 10/16,6a hll/m- 8/20,0a
2 Dream And Hope/Seppo Markkula ‘’ 17,8a 4 130 1/18,0a 1/17,8 1/17,8a L 25.1.
3 Carmen Birdland/Hannu Kamppuri ‘’ 18,0a 3 980 1/18,0a -a hpl 4/18,2a 1/18,8a
4 Instant Ready/Tapio Perttunen ‘’ 20,7a 3 300 1/19,1 2/20,7ax 2/19,0 1/18,2
5 Minmind/Jani Ruotsalainen ‘’ 18,3a 3 500 4/18,6 5/18,3a 1/19,0a 5/18,3a
6 Carlos High/Peter Lindroos ‘’ 16,3a 4 610 1/18,4a -a hpl 6/16,3a 9/17,4a
7 Jamie Point/Ari Moilanen ‘’ 17,3a 3 530 2/18,1a 8/20,0a 4/19,6a 2/17,6a
8 Excite It/Ville Tonttila ‘’ 15,3a 4 092 9/17,7 11/18,3a 4/18,6a 11/17,9a
9 Joie De Fleure/Niko Jokela ‘’ 18,1a 3 730 2/18,1a 2/18,6a 3/18,3a 1/19,8a
10 Toffee Caramel/Harri Koivunen ‘’ 16,4a 3 100 8/25,4a -a hpl 4/18,8a 6/19,9ax
11 Insider’s Dream/Mika Ahtiainen ‘’ 17,3a 4 090 7/19,8a 3/19,5a 4/18,1a 7/18,2
12 Here Goes/Mikael Kopola ‘’ 16,6a 2 720 3/17,2a 4/18,7a 3/18,8a 2/17,2a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Cankus Que/Esa Holopainen 2100 12,7a 23 810 4/19,3a 5/15,8a 2/16,8a 1/15,8a
2 Prince Victorioso/Toni Nieminen ‘’ 14,0a 23 780 1/14,3a 4/16,4a k 10/18,2a
3 Julian Code/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,4a 23 900 10/17,0a 3/16,2a 3/16,9a 3/16,2a
4 Callela Deposit/Antti Teivainen ‘’ 14,6a 26 374 1/19,1a 4/14,6a 4/16,6a 2/17,0a
5 Skyhill Samba (SE)/Ahti Antti-Roiko ‘’ 15,4a 21 956 5/18,0 2/16,8a 11/18,8a 6/15,9a
6 Dream Dresser/Seppo Markkula ‘’ 15,3a 24 070 2/19,1a 2/18,0 1/16,9a Tk 24.1.
7 Will Amirall/Juha Utala ‘’ 14,4a 18 700 7/16,8a 4/17,3a 4/18,4a 3/17,3a
8 Vind Farming* (SE)/Mika Forss ‘’ 15,5a 26 829 3/15,9a 2/16,8a 1/20,1a 3/16,5a
9 Gerald Comery/Hannu Torvinen ‘’ 15,0a 21 910 2/19,4a 6/15,0a 8/16,2a Tk 24.1.
10 Linda Wind/Teemu Okkolin ‘’ 13,8a 25 050 9/19,5a 3/15,7 3/15,5a 3/19,2a
11 Enjoyment/Harri Koivunen ‘’ 14,0a 22 710 5/18,6ax 11/17,9a 9/18,0a 8/17,6a
12 Bogey Wolf/Sami Sandberg ‘’ 14,6a 26 750 2/16,4a 2/15,7a 5/16,7a 2/16,1a
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Real de Rabut (FR)/Ari Moilanen 2100 11,3a 581 176 9/18,0a -a hpl 8/17,6 6/16,3a
2 Luck Smith/Hannu Korpi ‘’ 12,0a 113 500 10/19,7a 6/18,9a 11/16,1a 5/16,3a
3 Anthony Web/Ari Kela ‘’ 13,0a 70 987 3/16,7 4/17,7a 4/16,6 12/17,4
4 Tjacke Gold (SE)/Mika Forss ‘’ 11,2a 165 899 5/12,4a 5/14,6a 4/16,9a -a hpl
5 Youpie* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 11,2a 261 640 4/13,2a 1/13,5a 2/14,9a 0/18,7a
6 Felix Pro/Esa Holopainen ‘’ 12,4a 207 717 7/15,9a 7/15,3a 3/14,8a 3/18,0
7 Kamikaze Comery/Kari Venäläinen ‘’ 11,7a 146 378 3/13,1a 12/14,5a 6/14,8a 3/14,0a
8 P.J. Clark (US)/Hannu Torvinen ‘’ 10,2a 290 352 8/15,6a 6/15,3a 2/16,7 7/15,4a
9 Magical Queen/Pekka Korpi ‘’ 10,9a 321 550 5/15,1a 4/15,0a 6/16,9 2/13,8a
4. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 Globetrotter Man/Esa Holopainen 3100 15,7 10 890 -a hpl 2/17,3 8/18,2ax 9/18,8a
2 Mack Swindler/Jarmo Savolainen ‘’ 16,5 10 670 9/18,4a 6/17,1a 10/17,4a 5/16,9a
3 Benjamin Fame/Harri Koivunen ‘’ 17,1 8 400 2/16,5a 5/16,6a 4/15,1a 4/17,1a
4 Trade A Photo/Hannu Korpi ‘’ 17,0 11 750 4/17,0 hpl 8/16,7a 1/16,0a
5 Un Euro (SE)/Risto Väre ‘’ 17,5 10 913 9/19,6x 5/19,7 hlo9/16,9a 6/17,7a
6 Achille Web/Antti Teivainen ‘’ 16,9 12 050 9/19,8 -a hpl 5/18,1a -a k
7 Photomani/Arto Laaksonen ‘’ 17,0 11 730 7/18,1ax 12/18,0ax 6/18,1a 5/17,6a
8 Twin’s Ducati (SE)/Antti Ala-Rantala 3120 16,3 22 563 1/17,1a 5/19,0a 2/16,2a 2/15,4a
9 Shalom S (SE)/Juha Utala ‘’ 16,3 15 895 4/18,3a 8/19,5 10/17,2a -a hpl
10 Fager (SE)/Markku Miettinen ‘’ 17,0 21 170 6/19,4a 1/18,0a 3/15,6a -a hpl
11 Duran Lord/Mikko Huttunen ‘’ 18,1 16 430 8/18,6a 1/18,6a 7/18,8 8/17,6a
12 Ideal Du Point/Ari Moilanen ‘’ 17,7 21 830 -a hpl 3/18,1 8/17,3ax 1/15,3a
13 Yoda Hornline* (SE)/Jukka Mattila ‘’ 16,1 18 066 7/17,9x hpl 6/19,5ax 4/16,4a
14 Golda Mercury/Markku Nieminen ‘’ 14,0 14 700 1/18,9a 5/13,9a 5/14,0 4/16,4a
15 Dominick Duo/Pekka Korpi ‘’ 16,2 18 107 9/16,4a 4/17,1a 5/15,2a 9/17,2a
16 Tamila Pearl (SE)/Mika Forss ‘’ 16,7 18 584 3/16,0a 9/17,0a -a hpl 4/17,4a
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Transformer/Kari Rosimo 2100 13,7a 53 508 4/16,4a 8/17,3a 3/16,6a 6/15,9a
2 Madame Sisu (SE)/Seppo Markkula ‘’ 13,3a 60 193 11/16,5 11/18,0a 5/16,8a L 25.1.
3 Cecilia Duo/Pekka Korpi ‘’ 13,0a 49 270 7/14,8a 3/16,4a 8/17,9a 10/17,4a
4 Tabacco Master (SE)/Mika Forss ‘’ 15,0a 61 255 4/15,5a hll 7/17,5 9/16,6a
5 Captain Sully (US)/Ilkka Korpi ‘’ 11,6a 54 051 6/16,7a 4/18,0a 5/16,4a 9/17,0ax
6 Hide And Seek/Hannu Torvinen ‘’ 13,0a 48 420 6/16,6a 6/18,2 4/16,3a L 25.1.
7 William Step/Harri Koivunen ‘’ 13,6a 48 340 5/14,6a 9/19,3a 8/17,1a 4/15,8a
8 Naughty la Marc (DK)/Kari Venäläinen ‘’ 11,7a 56 279 4/16,2a 2/16,4ax 3/15,6a 3/15,4ax
9 Glamour Frido/Markku Nieminen ‘’ 13,3a 54 988 3/17,0a 1/17,1 9/18,2a 3/15,7a
10 One Wild Night/Teemu Okkolin ‘’ 13,9a 47 590 8/16,7a 11/20,3a 6/16,8a 6/16,4a
11 Bullo Citrullo/Jani Ruotsalainen ‘’ 13,6a 48 819 9/17,7a -a hpl 5/16,8a 2/15,6a
12 Amazing Koks/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,9a 55 820 2/17,6a 9/17,2a 5/17,7 4/15,7a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Otto Milleri/Niko Jokela 2100 26,6a 80 720 1/26,6a 4/27,2a 1/26,5 1/29,2
2 Camri/Jani Ruotsalainen ‘’ 20,9a 96 050 1/23,4a 3/22,3a 5/26,3a 8/24,1x
3 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 22,5a 88 514 6/29,6a 6/32,1ax 7/29,1 8/27,7a
4 Rapin Aatos/Mika Forss ‘’ 24,5a 76 500 10/25,1ax 4/26,2x 6/26,0 -a hpl
5 Metkutus/Juha-Matti Paavola ‘’ 23,5a 85 940 -a hll 8/27,9 5/27,6x 6/27,8x
6 Siirin Älli/Ahti Antti-Roiko ‘’ 23,6a 118 300 1/28,0a 2/24,2a 1/29,1 1/27,4
7 Dominik/Risto Tupamäki ‘’ 21,0a 69 730 hlo4/27,4x 4/28,3a 10/28,6 L 25.1.
8 Tixa/Kari Venäläinen ‘’ 22,8a 98 030 -a hpl -a hpl 1/28,1a 4/29,3ax
9 Jonsker/Arto Hammar ‘’ 22,3a 81 760 4/27,1a 3/27,2 3/29,3ax 8/27,2a
10 Keisar/Hannu Torvinen ‘’ 23,1a 91 070 8/28,1ax 10/27,2a 5/28,5a 2/29,2a
11 Vieskerin Valo/Pertti Niveri ‘’ 21,3a 98 810 6/26,6x 7/26,3a 7/27,1x 9/28,2ax
12 B. Vilunki/Ari Moilanen ‘’ 21,9a 114 480 3/25,9 10/27,5a hyl2/26,2 4/26,3a
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
