Runous voi koukuttaa vuosikymmeniksi
Jos runoihin voi rakastua, vaasalainen Liisa Härkönen voitaneen luokitella tuohon taiteenlajiin korviaan myöten pihkaantuneeksi.
Hän on ollut mukana Runoriihi-nimisessä ryhmässä vuodesta 1987 lähtien. Ryhmässä luetaan ja analysoidaan kerran kuukaudessa jonkun ajankohtaisen runoilijan tekstejä.
Parin-kolmen tunnin intensiivisen uppoutumisen jälkeen ravitaan kehoa kahvilla ja nyyttikestiherkuilla. Sen jälkeen ryhdytään kirjoittamaan omia runoja.
”Saatamme kirjoittaa kuvista, korteista, valokuvista, sanoista... Joskus valitsemme runoista jonkun oudon sanan, jota ei itse ikinä käyttäisi omassa runossaan. Tehtävänä on käyttää juuri sitä sanaa”, Härkönen kertoo.
Runoriiheläiset kokoontuvat kerran kuukaudessa lauantaina vaasalaisessa eläkeläisten talossa. Runojen puinnissa hujahtaa helposti koko päivä. Ryhmässä on mukana vajaat 10 runoharrastajaa.
”Ryhmä alkoi kansalaisopiston lukupiiristä. Kun se loppui, päätimme jatkaa kokoontumisia itse.”
Härkönen on jäänyt muutamia vuosia sitten eläkkeelle saksan kielen opettajan työstä. Hän jäi taannoin myös leskeksi. Lyriikan seuraaminen ja runopiiri pitävät hänet valppaana.
”Se, että porukka on pysynyt koossa näin kauan, on todiste siitä, että meillä on tosi hauskaa.”
Yksi runouden kiehtovimpia puolia on Härkösen mielestä se, että runoissa lukijalle jää tilaa tulkinnalle ja pohdiskelulle. Runojen takaa avautuu myös ovia toisenlaisiin maailmoihin, joihin ei muutoin olisi pääsyä.
HANNA LENSU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
