VIERASKOLUMNI Susipolitiikka suden suurin uhka

Köyliön Lallintalo perjantai-iltana. Tuhatkunta ihmistä, kuten joskus takavuosina Dingon keikalla, mutta ilmassa ei yhtään jännittynyttä kohtaamisen ja rakkauden odotusta – eikä ainuttakaan meikattua miestä. Kohteena olivat susi ja laki ja voimana vahinkoihin sekä pelkoon loppunut sietokyky.

Asun alueella, jossa noin seitsemän suden lauma vierailee kahden viikon välein. Pihallani olen kohdannut muutama vuosi sitten kolme sutta. En osannut sitä pelätä enempää kuin isoa koiraakaan, lähelle eivät tulleet, mutta ei tapaaminen kovin miellyttävä ollut. Ja totta kai, olen ison kokoinen mies, jolta vähän odotetaan ettei heti juosta kotiin poraamaan. Aina seuraava kysymys on: mitä jos lapsesi olisi ollut tuossa tilanteessa?

Susista on kärsitty lounaisessa Suomessa kymmenkunta vuotta. Noihin aikoihin määriteltiin Suomeen viranomaistyönä susikanta, parisensataa yksilöä, parikymmentä lisääntyvää laumaa. Susien elämänpiiriksi annettiin koko Suomi, aivan kuten EU-sopimukseemme aikanaan asia kirjattiin. Säkylän Pyhäjärven ympäristössä olot ovatkin olleet hyvin suotuisat: syötävää on toistaiseksi riittänyt. Valitettavasti huomattavan ylisuuri peurakanta ei ole ainoa kohde:

suden on paha erottaa jalostuslammasta, koiraa tai emolehmää päivän ruokalistalta.

Ylivoimaisesti pahinta on suden pelko. Sitä on kahta lajia: todellista ja vähän vauhditettua. Loppupeleissä on ihan sama, mistä pelko tulee, sillä mitta on maaseudulla kerta kaikkiaan tullut täyteen.

Köyliön illassa oli erittäin rohkaisevaa se, että paikalla ollut laaja panelistijoukko haki ratkaisuja. Ongelmaa ei yleisesti kiistetty. Okei, se että luontoväessä on haluja nukuttaa sudet ja viedä pois ei kuulosta kestävältä. Helistimet, hajustimet ja susiaidat on kuitenkin jo sivuutettu. Todettiin myös riistatutkimuksen asiantuntemuksella, että jotkut sudet vain ovat rohkeampia ja röyhkeämpiä kuin toiset.

Tätä kokeneet metsästäjät ja susien kanssa eläjät ovat vuosia toistaneet. Kaatoluvista päätettäessä ilmiötä ei ole kuitenkaan noteerattu, ainakaan riittävästi. Ei voi muuta kuin suuttua siitä, että Turussa määrätään susi tapettavaksi ensimmäisestä havainnosta. Mynämäellä kahdelle tarkkaan yksilöidylle pihasudelle molemmat luvat evätään. Tässä on nousevan susivihan perussyy: miksi meitä ei kohdella samalla tavalla? Pitääkö maaseudun olla ottavana osapuolena aina.

Perjantain yllättävin uutinen oli se, että kaksitoista susilupaa on jemmassa. Vaikka ministeri Jari Koskinen on ripeästi lisännyt ”pihasusilupia” viidellä, on todellakin suurin osa luvista odottamassa. Ymmärrän ministerin hankalan tasapainoilun, mutta susiongelmien kannalta keskeistä on panna toimeksi heti alkuvuodesta. Samaan päätökseen pitäisi lisätä vahinkokorvausten huomattava nosto ja koulukyydit valtion kontolle. Ja sisäministeri Päivi Räsänen voisi sen poliisilain 25. pykälän muotoilla siten, että paikallinen poliisi saisi toimivallan uhkaavassa ja pelottavassa tilanteessa.

Metsästäjien mukaan susikanta kestäisi huomattavasti laajemmankin metsästyksen. Ainakin ajantasainen tieto susikannasta pitää saada ja siinä metsästäjät tarjoavat apuaan. Toimeen vain.

Maaseudulla on totuttu tarttumaan asioihin ja hoitamaan ne. Uholle ja vihalle on vaarallista rakentaa mutta molemmat näyttävät tässä maailmassa paisuvan. Malttia puheisiin ja järkeä tekoihin, kaikille osapuolille.

Avaa artikkelin PDF