MTK:n valtuuskunta kiitteliruokatempausta
MTK:n ja useiden tuottajaliittojen parin viikon takainen ruokatempaus sai valtuuskunnalta kiitosta useissa puheenvuoroissa.
”Mutta työtä on nyt jatkettava”, Jouni Tuomola muistutti. Hänen mukaansa parempi tuottajahinta toteutuu vasta, kun elintarviketeollisuus saa kaupalta riittävän hinnan.
”Narinkkatorin jonossa lapsi kysyi, saako hän koskettaa aitoa viljelijää”, Antti Airikki kertoi Helsingin kokemuksia.
Jukka Kauppinen kiitti valtuuskunnan puheenjohtaja Aarno Puttosta ja johtokunnan puheenjohtaja Juha Marttilaa oikeansuuntaisista ulostuloista julkisuudessa.
”Äänensävyt ovat olleet tiukempia kuin ennen. Varaa on vielä parantaa, mutta hyvä alku on.”
Lannan levitys ei ole Kauppisen mukaan ainoa märän kesän ongelma. Hän pelkää kuiviketurpeen loppumista ja sitä, ymmärtävätkö tiloilla tarkastuksia tekevät tilanteen. Eläinlääkärien ymmärrykseen hän uskoi.
Jari Leskinen oli huolissaan tuotantoeläimiä hoitavien eläinlääkärien riittävyydestä maakunnissa.
Maatalouden kustannusten nousu ja heikko kannattavuus toistuivat lähes joka puheessa.
”Ei auta vaikka olisi kuinka suuren talon poika, kun ei ole rahaa niin ei ole”, Jari Laukkonen totesi. Hänen mielestään jaksamispuheissakin pitää muistaa, että ”raha on ainoa mikä rauhoittaa”.
”Kun maaseudulle on jäämässä vain muutama savu, ei siellä ole kovin hääviä elellä.”
Turvemaiden viljelymahdollisuuden säilyttäminen oli tärkeää pohjoisen edustajille. Eikä pelkästään heille, vaan myös Etelä-Pohjanmaalle, Johanna Kankaanpää huomautti.
”Tässä ei ole varaa olla monenmoista ääntä”, Kankaanpää viestitti savimaiden viljelijöille.
Nykyisten turvemaapeltojen viljelystä kaikki olivatkin yhtä mieltä. Sen sijaan käytävillä jotkut ihmettelivät, että turvemaapuheet kääntyivät usein vaatimukseksi sallia kokonaan uuden pellon raivaus.
”Raivaus on monelle ainoa mahdollisuus”, Pekka Hallikainen perusteli.
Kalevi Pukara patisti kaikkia MTK:n jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa, jotta järjestö pystyy toimimaan valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti.
Investointitukien jatkosta Pukara oli huolissaan. Kausi on vaihtumassa, ja vuoden ja kahden taukoja on syntynyt. Maatalouden investoinnit ovat jäissä.
Jaakko Halkilahti halusi MTK:lta hyviä ehdotuksia ja perusteltua listaa, mitä otetaan esille hallitusohjelman puolivälin tarkastelussa ensi keväänä.
”Hallitusohjelmaa kirjoitetaan uusiksi. Siitä ei pelkästään keskustella”, Halkilahti ennusti.
Jouni Muukka kehotti MTK:ta toimittamaan elinkeinopoliittista aineistoa uusille kunnanvaltuustoille. Ne aloittavat ensi vuoden alusta.
”Nyt on hyvä vaikuttamisen paikka.”
Koko Suomen asiana Muukka piti etelän viljelijöiden 141-tuen jatkoa. Hän sanoo itse viljelevänsä c-alueella.
Kaavoituksen pitää Pekka Helkalan mielestä olla sellaista, että lähiruoka todella toimitetaan lähelle kauppoihin ja asukkaille. MTK:n ruokatempausta Helkala kiitti.
Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemia tietoja metsävarallisuudesta Antti Airikki piti metsänomistajan oikeusturvan vastaisina. Verovarojen käyttö ei riitä perusteeksi.
Hallituksen säästöohjelma heikentää Airikin mielestä pitkästi viljelijöiden asemaa, joka ennestäänkin on heikko. Esimerkin hän otti korkotukilainoista.
Ari Varis katsoi Ville Niinistön (vihr.) ilmastonmuutoksen nimissä vaativan mahdottomia. Peltoa pitää saada raivata turvemailta. Lannanlevityksen aikarajat ovat Suomen omaa keksintöä.
Anna Setälä totesi edustavansa aitoa kananmunien tuottajaa, joka huolestuu suuryksiköiden vääristämistä markkinoista. Mynämäellä kolminkertaistetaan nykyistä 100 000 kanan kanalaa.
”He tuottaisivat kymmenesosan Suomen kananmunista.”
Satovahinkovakuutusta kannatti Kimmo Hovi, sillä nykyinen satovahinkojen korvausjärjestelmä ei toimi. Vakuutus parantaisi alan riskienhallintaa.
Kallepekka Toivonen epäili rakentamisen keskittämistä. Sitä puolustetaan ilmastonmuutoksella, ympästötekijöillä sekä palvelujen järjestämisellä.
Monet ratkaisut eivät Toivosesta kestä tarkastelua. Kylien ja pienten mökkien asuttaminen on hänestä tärkeää kuntatalouden kannalta.
Mikko Tiirola katsoi kaavoituksessa ratkaistavan lähivuosina, tehdäänkö se talouden vai museoinnin ehdoin. Vihreät puolueena omii kaavoitusmonopolia.
”Onko MTK:n järjestökoneisto kunnossa vastaamaan”, Tiirola kysyy.
Kaavoitusta tekee moni yritys kehäkolmosen sisäpuolella koko maahan. Maaseudun tuntemusta niillä ei ole. Maisematyölupiin tehdään lainsäädäntöön perustumattomia vaateita.
HEIKKI VUORELA
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
