Passipaikalla Huoleton poika
Hallitus suhtautuu tulevaisuuteensa perin huolettomasti. Kuitenkin sen elämä on tänään hiuskarvan eli parin kansanedustajan varassa.
Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) myöhästyminen välikysymyskeskustelusta ei ollut perustuslaillinen ongelma. Hallitus itse päättää, kuka vastauksen antaa ja pääministeri sopii siihen työhön oikein hyvin. Sama valtiovarainministeriön virkamiesten kirjoittama rutiinivastaus luetaan.
Suuren valiokunnan puheenjohtajan Riitta Myllerin (sd.) arvostelukyky petti, kun hän jatkoi valiokunnan kokousta täysistunnon aikana. Myller on ollut 27 vuotta jonkinlainen parlamentaarikko. Vieläkään eduskunnan pelisäännöt eivät ole selvillä.
Puhemies Eero Heinäluoma (sd.) yritti jälkeenpäin pestä tovereiden töppäyksiä. Puheet tiedonkulun katkoksista ovat lumetta. Täysistunto menee aina valiokuntien edelle.
Muistellaan hallituksen kaatuneen epäluottamuslauseeseen viimeksi 1950-luvulla. Vaikuttavin kaato tapahtui ennen sotia, kun T.M. Kivimäen (ed.) vaalikaudesta toiseen istunut vähemmistöhallitus meni täpärästi nurin. Pari pääministerin puoluetoveria istui äänestyksen aikana kahvilassa.
Hallitus yritti silloin muuttaa lakia niin, että punavakooja Toivo Antikainen olisi voitu tuomita kuolemaan. Puoluerintamat olivat niin lukkiutuneet, että teatraalinen epäluottamuslause oli paras keino selvitä.
Kivimäelle epäluottamus koitui pelastukseksi. Aikanaan hän seisoi hallituksen todellisen johtajan, Suomen Pankin pääjohtajan Risto Rytin (ed.) rinnalla sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä. Suomen kommunistit vaativat ankarinta rangaistusta. Syytettyjen onneksi laissa ei ollut kuolemanrangaistusta.
Välikysymyskeskustelu oli tavanomaisen tympeää huutelua. Sähäkämpää kuultiin päivää aikaisemmin. Yrittäjä Osmo Kokko (ps.) jatkoi kokoomuksen ryhmänjohtajan Arto Satosen kesällä avaamaa työajan pidentämiskeskustelua esittämällä pekkaspäivien poistamista. SDP:n kruununprinssi Antti Lindtman kontrasi välittömästi kaikella laajakaarisen puhetaitonsa voimalla.
”Pidetään hiljaisena edustajana mutta sainpa vain mylläkän aikaan”, naureskeli Kokko myöhemmin kahvilassa. Kokko ja Lindtman kuulemma harjoittelevat yhteenottojaan kesäaamuisin Joensuun torilla.
Savonlinnalaiskaksikko Kaj Turunen (ps.) ja Jouni Backman (sd.) on samanlainen kotikentällä suuren salin yhteenottojaan harjoitteleva taistelupari.
Harri Jaskari (kok.) heitti keskusteluun kultajyvän kehottamalla pohtimaan, miksi yksityinen sektori ei investoi. Sattumalta samaa kysyttiin illan tv-uutisissa Metsä Groupin pääjohtajalta Kari Jordanilta.
Jordan oli tietysti väärä mies vastaamaan, koska hänen firmansa on ainoa, jolla on tekeillä suuri investointi. Mutta yleensä suomalaisfirmat investoivat erehtymättömällä varmuudella korkeasuhdanteen huipulla kalliisti, jotta laskusuhdanteessa olisi mahdollisimman paljon ylimääräistä kapasiteettia.
Asiakeskeinen sosiaalipoliitikko Laila Koskela (ps.) joutui taannoin hakauksiin puolueensa tamperelaisen räyhälinjan kanssa. Loikkaus keskustaan oli looginen askel.
Koskela halusi muun muassa irtisanoutua entisen puolueensa maahanmuuttopolitiikasta. Jussi Halla-ahon lähtö Brysseliin ja James Hirvisaaren erottaminen on rauhoittanut perussuomalaisten esiintymistä, mutta niin vain ryhmäpuhuja Jussi Niinistö nosti taas Suomen talousongelmien keskeiseksi syyksi maahanmuuton.
Puheenjohtaja Timo Soini on ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajana tehnyt hartiavoimin töitä todistaakseen perussuomalaiset yhteistyökykyiseksi. Rähinälinjan mielestä hän on jättänyt puolueensa heitteille.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
