vierasyliö Eduskunnan iso sali sulkeutui professoreilta
Jos henkilö pyrkii tosimielellä kansanedustajaksi ja sattuu olemaan professori, hänen kannattaa nykyisessä asenneilmastossa aktiivisesti välttää tämän puolen esilletuomista itsestään. Tälle oudolta kalskahtavalle vinkille löytyy kokemusperäistä tukea.
Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa kansa pudotti viimeisetkin professorit pois valittujen joukosta. Pitkään nähtävissä ollut laskeva trendi saavutti näin pohjalukeman.
Mättääkö jossain vai sattumaako tämä vain on?
Professorien putoamiset eduskunnasta eivät yleensäkään ole selittyneet laiskuudella ja/tai näkymättömyydellä; viime eduskunnankin professorit kuuluivat täysistuntojen vakiokaartiin ja ahkeriin debatoijiin, usein istunnon loppuun saakka. Heidän kuten yleensäkään professoreiden edustamaa tietomäärää ja sen esittelyvalmiutta ei ole haitallisen vaatimattomana pidetty.
Kun työnäytöt olivat ilmiselvästi näinkin riittävät, syyt putoamisiin löytyvät kohdasta ”muut vaaleissa valintaan vaikuttavat tekijät”. Eräs niistä on siis sattuma. Huomionarvoista toki on, että em. lopputulos on pitkän aikavälin laskevan trendin mukainen.
Vuoden 2011 eduskuntavaalit olivat ”näpäytysvaalit”. Kriittinen palaute kohdistui sekä uudelleen valintaa yrittäviin kansanedustajiin että kollektiivisesti vanhoihin puolueisiin. Töytäisyn voimakkuutta on kuvattu ilmaisulla ”jytky”.
Mikä sitten oli näpäytyksen tärkein aineellinen sisältö? Kulttuuriantropologia käyttää siitä ilmaisua ”jälleenjakelujuhla”, jonka perinteitä löytyy heimoyhteisöistä.
Kuulostaako seuraava kuvaus tutulta? ”Johtaja tai sellaiseksi aikova kerää yhteisön jäseniltä hyödykkeitä ja jakaa ne luovuttajille takaisin sopivissa tilaisuuksissa ja muodoissa.”
Kuvaus sopii varsin hyvin valtiovarainministeri-instituutioon kautta aikojen. Merkittävyydellään budjettinäytelmä aikatauluttaa nytkin eduskunnan vuotuista istuntoaikataulua.
Mielenkiintoa herättää se, että näpäytysmuistutus osuu ajankohtaan, jolloin käytettävissä olevien luonnonvarojen niukkuus tulee samanaikaisesti vastaan eri puolilla maapalloa. Väestöräjähdys ja sen myötä kasvava kulutus vaikuttavat lähes kaikkeen, mukaan lukien demokratioiden valinnat ja ääritapauksissa kansannousut.
Teoreetikot pohtivat jo kauan sitten sitä, kuinka mahtanee käydä demokratialle siinä vaiheessa, jolloin jälleenjakelujuhlat ovat pelkkää niukkuuden jakamista. Nyt huolestuttava todellisuus polttaa jo näppejä.
Integraatiokin näyttää pakottavan yhteisvastuunkantoon, vaikka yhteisöä luotaessa toisin olisi sovittu. Yhteiskunnallista rauhattomuutta on syntynyt vähemmästäkin.
Yhä edelleen poliitikot voivat aktiivisesti politisoida asioita omia pyrkimyksiään varten. Aloitteellisuuden kulta-aikaa olivat 1960- ja 1970-luvut ylioppilasliikehtimisineen
Vilpitön vapaamieli salli asioiden sittemmin kriisiytyä, mikä nyt saattaa hallita kokonaisen maanosan päivänpolitiikkaa. Onko professoreilla erikoistarjouksia tähän kysyntään? Pitäisi olla.
On väitetty, että eduskunnan valiokuntien asiantuntijakuulemisissa olisi tapana vetää kotiin päin. Professorithan ovat virkamiesten rinnalla tärkein kuultava taho. ”Syrjintä” kohdistuu, jos sitä esiintyy, erityisesti kansalaisjärjestöihin. Energia-asioissa on tapauksittain yritetty syrjiä myös professoreita.
Valveilla pitää tietenkin olla. Toisaalta valiokunnan jäsenen oma erityisosaaminen voi tuoda hänelle aimo annoksen valtaa. Kun hän, syystä tai toisesta, valiokunnan jättää, hänen poissaolonsa huomataan vajeena viimeistään seuraavassa mietintöjä/lausuntoja koskevassa yleiskeskustelussa.
Eduskunnan päätehtävät ovat lainsäädäntötyö ja budjettivallankäyttö ministeriöissä tapahtuneen valmistelun pohjalta. Edellisen laatutaso on 2000-luvulla laskenut, mikä näkyy valiokuntien mietintöjen laajentamistarpeena.
Pykälämuutokset ja niiden yksityiskohtaiset perustelut nielevät palstatilaa, kun valiokuntaneuvokset joutuvat muotoilemaan lakitekstit vastaamaan sitä, mitä hallitus on todellisuudessa tarkoittanut tai eduskunta itse näyttäisi tahtovan.
Budjetin sisältö on puolestaan ylimalkaistunut, mikä on siirtänyt eduskunnalle kuuluvaa valtaa virkamiehille. Tämän operoinnin poliittinen hinta saattaa olla vastaisuudessa todella suuri.
Vuonna 1987 ympäristölainsäädäntöön lisättiin etuvertailu. Professori Päivikki Antola päätyi etuvertailupohdiskeluissaan (MT 6.7.12) näin kuuluvaan johtopäätökseen: ”Jos yhteiskunnan etu ja tutkimustulokset ovat ristiriidassa keskenään, yhteiskunnan kokonaisetu painaa poliittisessa päätöksenteossa aina enemmän kuin yksittäinen tutkimustulos.”
Kvartaalitalouden nykykäytännössä näin näyttää todella olevan, mutta tarkastelun aikaperspektiivin pidentämisen voi kuvitella johtavan uudelleenarviointiin, kestävä kehitys kun suorastaan velvoittaa ottamaan päätöksissä niiden pitkäaikaisvaikutukset huomioon.
Kvartaalitalousajan lyhytnäköisiä käytäntöjä joudutaan hylkäämään liiallisen kalleutensa vuoksi.
Ekologiset perustekijät, ravinnon ja suojan tarpeiden tyydyttämiset, joudutaan ottamaan jatkossa myös yhteiskuntatieteellisissä arvioinneissa huomioon.
Millaisena arki edellä siteeratulle prof. Antolalle näyttäytyy? ”Kansanedustajalle todellisuus on aina retoriikkaa, puhe- ja ilmaisutaitoa. Tärkeintä on aina tarkoituksenmukaisuusharkinta – ei totuudellisuusharkinta kuten tutkimustyössä. Pelkkä poliitikon kokemus kasvatuksesta ja koulutuksesta ei kata tieteellistä tietämystä.”
Itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä kansa nosti professorit vallankäytön huipulle. Toistuuko sama noste huomisen maailmassa, jossa lähes kaikki on oleva hektistä kriisienhallintaa?
Mikä on silloin oikea totuus? Valiokuntien ovet aukeavat professoreille edelleen sen kertomiseen, vaikka ison salin ovet ovatkin juuri nyt heille kiinni.
ERKKI PULLIAINEN
valtiopäiväneuvos,
emeritusprofessori, tietokirjailija
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
