Tekniikan kehittyminen on muuttanut kadonneiden etsintää rajusti viime vuosikymmeninä − kynnys katoamisilmoituksen tekemiseen on madaltunut

Vielä ennen kännykkäaikaa ei ollut mitenkään tavatonta, että ihmiseen ei saatu yhteyttä vuorokauteen. Nykyisin kynnys katoamisilmoituksen tekemiseen on madaltunut, koska me kaikki olemme lähes reaaliaikaisesti tavoitettavissa. Kuva: Kari Lindholm

Tekniikan kehittyminen ja matkailun lisääntyminen ovat muuttaneet katoamisia sekä kadonneiden etsintää viime vuosikymmeninä rajusti. Kadonneiden määrä pysyy silti melko vakaana.

Nykyään katoamisen selvittämisessä ja kadonneen löytymisessä auttaa paljon se, että lähes jokaisella meistä on käytössä älypuhelin. Toisaalta me käytämme myös pankkitilejämme eri välineillä korteilla ja monet päivittävät kuulumisiaan sosiaaliseen mediaan.

”Tietysti, jos mitään näitä ei ole, sitten se löytyminen muuttuu aika hankalaksi”, Keskusrikospoliisin uhrintunnistusyksikön johtaja, rikostarkastaja Mika Ihaksinen muistuttaa.

Jos huomataan, että henkilö, josta on tehty katoamisilmoitus, lopettaa pankkitilinsä, puhelinliittymänsä ja sosiaalisen median tiliensä käytön, viittaa se siihen, että hänelle on voinut käydä jotain.

Vielä ennen kännykkäaikaa ei ollut mitenkään tavatonta, että ihmiseen ei saatu yhteyttä vuorokauteen. Nykyisin kynnys katoamisilmoituksen tekemiseen on rikostarkastaja Ihaksisen arvion mukaan madaltunut, koska me kaikki olemme lähes reaaliaikaisesti tavoitettavissa.

”Jos henkilöä ei, hieman kärjistäen, tavoiteta vaikka pariin tuntiin, ruvetaan epäilemään, että jotain on tapahtunut.”

Katoavat henkilöt voivat olla esimerkiksi marjastavia vanhuksia tai nuorempia henkilöitä, jotka lähtevät ulkomaille ja katoavat. Katoamisten taustalla on myös itsetuhoisuutta ja vaikkapa muistisairautta.

Valtaosa katoavista henkilöistä on iältään 18-45 -vuotiaita. He ovat myös se ikäryhmä, joka pystyy liikkumaan eniten paikasta toiseen. Sekä vanhusten että lasten osuus kadonneista on pieni. Vaikka vanhuksia siis katoaa koko ajan, on heidän osuutensa koko kadonneiden massaan suhteutettuna pieni. Sukupuolista kadonneissa painottuvat miehet.

Katoamiset, joissa ei epäillä rikosta, tapahtuvat tyypillisesti muutamissa erilaisissa ympäristöissä. Marjastajien tapauksessa hyvin yleistä on se, että he katoavat paikoissa, joissa on yleensä marjaa hyvin. Metsäinen maasto on yleensä melko samanlaista, joten eksyminen on suhteellisen helppoa. Yleensä marjastaja keskittyy katsomaan maahan etsien marjoja, eikä paina mieleensä mitään maamerkkejä, ja menettää helposti suuntavaistonsa.

Marjastajien lisäksi oma katoajajoukkonsa ovat muistisairaat vanhukset.

”Kun dementikot katoavat, usein he pystyvät liikkumaan jopa vähän pidempään, mitä omaiset kuvittelevat ja he voivat mennä alueelle, jonne heidän ei ikinä kuvitella menevän”, poliisin kadonneiden etsinnän pääkouluttaja, vanhempi konstaapeli Risto Mertala Lapin poliisilaitokselta kertoo.

Dementikot voivat kävellä johonkin suuntaan vaikkapa vanhojen muistojen ohjaamana. Mahdollista on myös, että he yliarvioivat kykynsä ja lähtevät ylittämään todella haastavaa suota ja sitten eksyvät.

Kadota voi myös vaikkapa vaelluksella, hiihtämässä, vapaalaskun aikana tai moottorikelkkaretkellä.

”Yleensä he ovat kaukana tiestöstä ja reitistöistä tai sitten lähellä ei muuten ole mitään sellaista niin sanottua tuttua paikkaa”, Mertala kuvailee.

Kun ollaan kaukana teistä, yksikin virhe voi johtaa eksymiseen ja katoamiseen. Myös muuttuvat sääolosuhteet voivat yllättää, kun esimerkiksi lumijäljet peittyvät uuden sateen takia. Yksi väärin valittu risteys voi olla kohtalokas virhe. Ilman tarkempia reittisuunnitelmia riskit kasvavat huomattavasti.

Katoamiset profiloidaan MSO-menetelmän avulla. Menetelmän nimi tulee sanoista manage, search ja operation. Menetelmä rantautui Suomeen Ruotsista 2010-luvun alkupuolella. Alkujaan se on kehitetty Yhdysvalloissa.

Pähkinänkuoressa menetelmässä on kyse siitä, että katoamisen taustatietojen, kuten katoajan iän ja katoamispaikan perusteella, voidaan laskea todennäköisyyksiä sille, miten kadonnut henkilö käyttäytyy ja mistä hän löytyy. Tämä tieto ohjaa sitä, miten etsintätoimia kohdennetaan etsinnän alkuvaiheessa.

Yleisimmin kadonnut henkilö löytyy lähietsintäalueelta, joka ulottuu muutaman sadan metrin päähän katoamispaikasta. Usein tuo etäisyys on jotain 300-800 metrin välillä. Suurin osa löytyy 400-500 metrin etäisyydeltä katoamispaikastaan.

Toiseksi todennäköisintä on, että kadonnut henkilö löytyy lähietsintäalueelle vievän reitin varrelta.

Maallikon korvaan muutaman sadan metrin löytöetäisyys suhteessa katoamispaikkaan tuntuu hyvin pieneltä. Ilmiö selittyy Mertalan mukaan haastavalla maastolla ja haastavilla olosuhteilla.

Tyypillisesti kadonnutta henkilöä etsitään kahdella eri mallilla. Nämä mallit ovat hätäetsintä ja tutkinnallinen etsintä. Hätäetsinnässä kadonneen oletetaan olevan elossa. Tutkinnallisessa etsinnässä sen sijaan oletuksena on, että kadonnut on todennäköisesti kuollut tai hän on joutunut rikoksen uhriksi. Tyypillistä on, että tutkinnallinen etsintä on hitaampaa kuin hätäetsintä.

Kun pohditaan, kuinka kauan hätäetsintää suoritetaan, pohjana on yleensä arvio siitä, kuinka kauan voidaan olettaa ihmisen pysyvän hengissä tietyissä vallitsevissa olosuhteissa ja tietyillä sairauksilla. Kesto määrittyy niin, että tuohon arvioon lisätään vuorokausi. Tämä aika on Mertalan mielestä etsinnän vähimmäiskesto, joka kadonnutta pitäisi ainakin etsiä.

Hän itse ajattelee, että nykyisin kadonneita etsitään hätäetsinnässä liian lyhyen aikaa. Mertala muistuttaa, että ihminen saattaa pysyä maastossa elossa yllättävän pitkään. Hän perustaa arvionsa katoamisista tehtyyn tutkimukseen.

”Hyvinkin pitkiä aikoja osa voi pysyä hengissä vaikeissa ja rankoissakin olosuhteissa”, Mertala korostaa.

Vähintään etsintätoimet kestävät yleensä yhdestä kahteen vuorokautta.

Kaikki Suomessa tapahtuvat katoamiset, joista kirjataan katoamisilmoitus, kirjautuvat Keskusrikospoliisin rekisteriin kerran viikossa tehtävän tietokoneajon kautta, kun katoamisilmoituksen tekemisestä on kulunut viisi vuorokautta. KRP saa katoamisilmoitusten tiedot paikallispoliisilta, jolla yksittäisen katoamisen tutkintavastuu on.

Esimerkiksi vuonna 2018 Suomessa katosi noin 1100 ihmistä. Näistä ilmoituksista KRP:n rekistereihin kirjautui 220 kappaletta. Toisin sanoen hyvin suuri osa katoamisista selviää alle viiden vuorokauden sisällä katoamisilmoituksen jättämisestä.

KRP:n ylläpitämässä listassa kadonneista henkilöistä on merkittynä henkilön kotipaikka tai paikka, jossa hänet on viimeksi nähty. Ihaksinen muistuttaa, että kumpikaan näistä ei välttämättä ole varsinainen katoamispaikka.

”Henkilö on voitu nähdä viimeisen kerran vaikka maaseutukylässä, mutta se, minne hän lopulta päätyy, selviää vasta, kun hän löytyy.”

Nimen, kotipaikan tai viimeisen havaintopaikan lisäksi listauksessa näkyy ainoastaan tutkinnasta vastaava poliisilaitos.

Rekisteritiedot eivät anna täydellistä kuvaa kadonneista myöskään siksi, että kaikista kadonneista ei tehdä katoamisilmoitusta.

Ymmärrettävästi katoamiset painottuvat asutuskeskuksiin, joissa on enemmän ihmisiä.

Usein tilanne on se, että jos katoava henkilö on iäkäs tai pieni lapsi, hän löytyy melko läheltä katoamispaikkaansa. Muuten henkilöt taas voivat kadota niin, että he löytyvät lopulta ulkomailta.

Katoamisten yleisyys vaihtelee jonkin verran sen mukaan, mitä vuodenaikaa eletään. Katoamisilmoituksia tehdään jonkun verran muita vuodenaikoja enemmän kesäkuukausina, jolloin ihmiset liikkuvat enemmän ja esimerkiksi yöpyminen ulkona on mahdollista. Tästä johtuen ihmiset eivät aina palaa koteihinsa sovittuna aikana.

”Kesä on vilkkaampi aika kuin talvi.”

Maastoetsintöjen määrissä näkyy piikkejä keväisin, kesällä ja alkusyksyllä. Maastoetsintöjä tehdään runsaasti etenkin alkusyksystä, kun marjastajat alkavat etsiä marjoja metsistä. Keväällä taas etsinnät kohdistuvat ylipäätään retkeilijöihin. Loppusyksy ja talvi sen sijaan ovat etsintöjen suhteen rauhallista aikaa.

Aiempiin vuosikymmeniin verrattuna katoavan ihmisen profiilissa on tapahtunut oikeastaan vain yksi merkittävä muutos. Toisin kuin vaikkapa 1950-luvulla, nykyisin matkustetaan paljon aiempaa enemmän, ja näin myös osa katoamisista tapahtuu ulkomailla. 1950-luvulla ulkomailla kadonneita ei käytännössä ollut lainkaan. On syytä huomata, että ulkomaille kadonneet eivät edusta mitään suurta joukkoa.

Kadonneen löytymistodennäköisyys aiempaan verrattuna on parantunut jonkin verran muun muassa tekniikan kehittymisen ja etsintämenetelmien parantumisen ansiosta. Myös kadonneiden profiilit ovat Mertalan mukaan jossain määrin muuttuneet tekniikan kehittymisen myötä.

”Otetaan ehkä isompia riskejä ja luotetaan digitaalisiin välineisiin vahvasti.”

Mertala uskoo, että katoamiset eivät tule ainakaan vähenemään tulevaisuudessa. Yksi katoamisia lisäävä tekijä on väestön ikääntyminen ja siihen liittyvä muistisairaiden määrän kasvu.