Agrologiopiskelijoille tarjolla bioenergiaavalinnaisena aineena
SAARIJÄRVI (MT)
Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) luonnonvara-alan agrologikoulutuksessa Saarijärvellä voi perehtyä bioenergiaan. 240 opintopisteen tutkintoon voi sisällyttää alan opintoja enintään neljäsosan eli 63 opintopisteen verran.
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa bioenergiavaihtoehto on ollut tarjolla pisimpään Suomessa, lehtori Laura Vertainen sanoo.
Vuoteen 2010 mennessä val-
mistuneista bioenergia-agrologeista kolmannes on maatalousyrittäjinä, viisi on löytänyt työpaikan kehittämistoiminnasta. Kolme on pestattu alan laitevalmistajiksi.
Turvetyönjohtajiksi on palkattu kaksi, maatalousneuvontaan sekä kauppaan ja jalostukseen samoin kaksi agrologia.
Muita työnimikkeitä ovat lämpöyrittäjä, kiinteistönhuoltaja, lämpölaitosasentaja ja tuotepäällikkö.
Aikuisopinnoissa bioenergia-alalle on kova tunku. Vuosi sitten ala houkutti ennätysmäärän kor-
keakoulutettuja työttömiä puolen vuoden työvoimakoulutukseen.
Nyt vastaavaa koulutusta annetaan Uudellamaalla yhteistyössä Työtehoseuran kanssa.
Vertainen opettaa Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä kahta aikuiskurssia. Niiltä valmistuu Jamkin tutkintovaatimusten mukaisia agrologeja.
Jamkin Luonnonvarainstituutin bioenergiakeskus antaa Saarijärvellä opintoihin monia mahdollisuuksia.
Opiskelijat voivat osallistua kehittämishankkeisiin, käyttää lämmityskattilaa ja tehdä polttoaineanalyysejä.
Biokaasun tuotantoon tarkoitetulle koereaktorille etsitään sopivia tiloja. Kattilantestauslaboratorio ei ole vielä saanut virallista hyväksyntää, polttoainelaboratoriossa ovat muutostyöt menossa.
Hakkeen laatua opiskelijat pääsevät määrittämään lähellä, sillä Luonnonvarainstituutin tilat lämmitetään hakkeella.
Vuoteen 2007 asti bioenergia oli yksi agrologikoulutuksen suuntautumisvaihtoehto. Silloin tiedettiin, kenestä tulee alan agrologi.
Nykyisin bioenergia on valinnaisaine ja voi käydä niin, ettei riittävän suurta ryhmää saada kokoon, Vertainen harmittelee.
Ammattikorkeakoulusta ei voi enää jatkaa oman maakunnan yliopiston bioenergiaopintoihin, koska Jyväskylän yliopisto ei nyt ota sisään alan uusia opiskelijoita.
Jyväskyläläiset Eero Pelkonen, Otto Manninen ja Lauri Nevalainen opiskelevat parhaillaan Jamkin energiayrittäjyyden opintojaksolla.
Manninen on lihanautatilalta, Nevalainen lypsykarjatilalta. Pelkonen on kaupunkilaispoika, jota kiinnosti metsätalous, mutta hän valitsi kuitenkin agrologikoulutuksen.
Pelkonen toivoo, että opintojen liiketalousosiossa laskettaisiin muutakin kuin lypsylehmien kannattavuutta. Muutoin hän on tähänastiseen opetukseen tyytyväinen.
Pelkonen ja Manninen ovat miettineet erikoistumisharjoittelupaikakseen metsäteollisuus- tai energiayhtiötä. Nevalainen uskoo, että harjoittelupaikka löytää hänet.
Vertaisen mielestä opiskelija voi tehdä asiantuntijuushankkeen, opinnäytetyön ja erikoistumisharjoittelun samalle yri-
tykselle. Ihannetilanteessa yritys sitten palkkaa valmistuneen asiantuntijan.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
