Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • ravit Tuikun Poju hyödyntää etumatkansa

    Jukka-Pekka Kauhasen käsissä vahvasti aloittanut Tuikun Poju teki Mikkelin finaalikierroksella hienon täyden matkan tuloksen 24,2a. Se kiersi puolimatkassa kärkihevosen kupeelle ja jyräsi lopussa omille teilleen.

    Ylivieskan lauantaisella T75-kierroksella Tuikun Poju on mukana 2 600 metrin tasoitusajossa, jossa tähtidivisioonan hevoset lähtevät 20 metriä ja ykkössarjalaiset 40 metriä taaempaa.

    Mikäli alku sujuu ongelmitta ja Tuikun Poju pääsee hyvin rytmiin, muille tulee hikinen homma sen tavoittamisessa. Tähänastisten näyttöjen perusteella tavallista pidempi matka on Tuikun Pojulle pelkästään plussaa.

    Nelivuotiaiden suomenhevosten suurkilpailu käynnistää rivin. Karsintoja on ajettu pitkin kevättä eri puolilla Suomea, eikä niistä ole noussut esiin yhtä selkeämpää suosikkia.

    Aloittelevien hevosten jakautuminen neljään eri volttikarsinaan tekee niiden keskinäisen paremmuuden arvioimisesta vielä hankalampaa.

    Numerolla yksi kisaan starttaava Larvan Hurmos ei ole välittänyt tähän asti ylimääräisistä metreistä ja on hoidellut molemmat kilpailunsa kaikkeaan antamatta. Sillä riittää sekä vauhtia että voimaa, kunhan se vain keskittyy oikeaan asiaan.

    Seuraavasta volttiringistä aloittava R.R. Samu ja porukan tähän asti nopein Vapperi pisimmältä pakilta vaikuttavat parhailta vastustajilta.

    Toisena suurkilpailuna ajetaan rivin päättävä lämminveristen avoin Malja-ajo. Se ei ole kymppitonnin ykköspalkinnosta huolimatta järin kova lähtö, ja Cherry Chapstickilla on siinä oiva tilaisuus kartuttaa voittosummaansa isommalla rahalla.

    Jouni Hillbomin valmentama Cherry Chapstick on vasta 5-vuotias tamma, eikä sen tarvitsisi voittosummansa puolesta osallistua vielä korkeimman tason lähtöihin. Kykyjä sillä on kylläkin reilusti, mistä hyvänä osoituksena ovat kuukauden takainen Tammaderbyn kakkossija sekä sama sijoitus Solvallan rahasarjasta, jossa syntynyt tulos 12,1a alittaa tammojen täyden matkan Suomen ennätyksen.

    Cherry Chapstick kestää huippukuntoisena vaativammankin reissun, eikä Iikka Nurmosen tarvitse tehdä ohjissa hätiköityjä ratkaisuja. Se kelpaa Tuikun Pojun lisäksi vihjesysteemin tukipilariksi.

    Nurmosella on menestyssauma myös edellisessä kohteessa, jossa Önas Linus on eturivin uloimmaltakin paikalta suosikki. Se tarvitsee alussa joko tuuria tai erittäin sähäkkää kiihdytystä, mutta vähänkin onnistuneella juoksulla se on vahva ehdokas voittajaksi.

    Helätin-ajossa voittaja kuittaa 5 000 euroa. Perinteikäs tammalähtö on kerännyt täyden tusinan osallistujajoukon, josta vuoden takaista voittoa puolustava Aino-Ilona on viimeaikaisten nousujohteisten esitysten jälkeen perusteltu suosikki. Vermossa pitkältä tauolta palannut Sirun Valpuriina oli heti niin hyvä, että se on hiemankin parantaessaan nyt kärkitaistossa.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 1 Larvan Hurmos, 7 R.R. Samu, 12 Vapperi (11, 5)

    2. lähtö: 7 Etoile du Nord, 4 Yes Man Hoss, 1 Armor Mistress, 3 Rikke Blåbjerg, 5 Will Hans Beat, 12 Jamas King Arthur, 10 Time Iron, 13 Stepping Memory (16, 11)

    3. lähtö: 10 New Sunshine, 2 Stoneisle Just Us, 3 J.A. Ninja, 11 Decena, 4 Mr Bling Bling (6, 7)

    4. lähtö: 10 Aino-Ilona, 2 Sirun Valpuriina (4, 6)

    5. lähtö: 3 Tuikun Poju (8, 11)

    6. lähtö: 8 Önas Linus, 1 Rockabilly Ace, 2 No Big Deal, 11 Vincent du Ling, 6 Milady Leader (4, 7)

    7. lähtö: 3 Cherry Chapstick (7, 8)

    3 x 8 x 5 x 2 x 1 x 5 x 1 = 1200 riviä = 60 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 23 Toto75

    1. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Ylivieska

    1 Larvan Hurmos/Timo Toiviainen 2100 31,0 1 500 1/52,9 4/39,3 1/33,1 1/31,0

    2 Koskelan Helemi/Tapio Keskitalo ‘’ 35,2 1 100 5/51,6x 5/45,8 1/36,7 1/35,2

    3 Vajaus/Mauri Jaara ‘’ 35,2 500 7/39,4x 2/35,2

    4 Mysteerio/Antti Ojanperä ‘’ 32,3 1 190 4/34,3 3/33,3x 1/34,7 1/32,3

    5 Pehveri/Esa Holopainen ‘’ 31,3 500 4/52,8 4/42,8 2/31,3

    6 Joivaus/Heikki Torvinen 2120 35,5 1 730 8/37,5 5/36,9 9/35,6x 1/35,5

    7 R.R. Samu/Veli-Erkki Paavola ‘’ 30,6 2 200 1/34,9 1/30,9a 1/33,0 1/30,6x

    8 Viariina/Heikki Mikkonen ‘’ 34,1 1 100 1/41,1 1/36,5 hpl 2/34,1

    9 Menoks/Juha-Matti Paavola ‘’ 31,5 2 130 3/37,1 3/33,4x 5/31,5x 4/33,0

    10 Pilsker/Heikki Hietanen 2140 28,8 1 900 5/36,3ax hll 2/28,8 hll

    11 Ekko Ram/Pertti Puikkonen 2160 28,8 5 100 1/32,2 1/29,9 1/31,6 3/28,8

    12 Vapperi/Harri Kotilainen ‘’ 27,8 5 600 3/31,7a 1/36,5 1/34,8x 1/27,8

    2. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Ylivieska

    1 Armor Mistress/Jyri Koukkari 3100 16,4 19 275 3/16,6a 7/16,4 9/14,1a 2/17,3a

    2 Hit That/Kari Alapekkala ‘’ 16,9 15 176 2/17,0a -a hpl 7/16,1a 6/17,7a

    3 Rikke Blåbjerg (DK)/Juha Länsimäki ‘’ 17,2 15 190 2/21,0 12/17,9 1/15,5a 1/17,0a

    4 Yes Man Hoss/Tapio Perttunen ‘’ 15,7 18 365 4/20,1a 2/15,0a 1/14,3a 5/13,3a

    5 Will Hans Beat/Esa Holopainen ‘’ 16,7 16 500 5/16,7x hpl 1/15,5a 5/14,5ax

    6 Matterhorn (SE)/Harri Kotilainen ‘’ 15,6 14 365 2/15,6 -a hll 2/14,9a -a hpl

    7 Etoile Du Nord/Iikka Nurmonen ‘’ 17,0 19 040 4/16,0a 6/17,4Lx 2/15,9a 6/14,7a

    8 Poirot Carjan* (SE)/Juha Alikoski ‘’ 14,7 13 349 6/16,7a 3/16,3a 3/18,2 7/16,9a

    9 Quo Vadis Lavec (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 15,4 18 744 10/17,2a 2/15,7a 6/17,0ax 4/17,3a

    10 Time Iron/Ari Kela ‘’ 17,0 15 108 1/14,8a 1/18,6a 4/16,9a 3/17,3a

    11 Vulcanus/Hannu Hietanen ‘’ 15,5 19 450 3/18,7a 4/16,1 5/16,6a 2/16,6

    12 Jamas King Arthur/Panu Ahonen ‘’ 15,9 15 110 7/18,2 1/17,0a 1/15,9 2/16,5a

    13 Stepping Memory* (SE)/Antti Teivainen 3120 15,5 44 518 0/17,5 2/17,6a 1/14,7a -a hll

    14 Evander Ale/Kari Rosimo ‘’ 16,3 20 790 1/17,2a 7/16,3x -a hpl 6/16,8

    15 Star Of Everwood/Jonny Länsimäki ‘’ 16,9 24 270 3/14,1a 12/19,0x 6/16,2a 7/18,9

    16 The Jackpot/Veli-Erkki Paavola ‘’ 16,9 26 080 2/17,8 1/15,5a 1/15,7a 1/16,3a

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Irwin Saknussen/Mauri Jaara 2100 17,5a 2 300 1/19,2a 1/17,5a 4/17,8a 1/18,5a

    2 Stoneisle Just Us/Ahti Antti-Roiko ‘’ 16,9a 4 760 3/16,9a 1/17,2a 2/19,3 1/17,1a

    3 J.A. Ninja/Esa Holopainen ‘’ 17,2a 4 090 3/17,9a 3/20,0a 1/17,6a 1/17,2a

    4 Mr Bling Bling/Kari Rosimo ‘’ 15,5a 4 580 1/19,5 2/19,7a 2/15,5a 7/15,4

    5 Quieten (SE)/Timo Niemelä ‘’ 17,5 4 401 8/18,3 4/19,8 6/18,6 1/17,5

    6 La Vie (DE)/Jarmo Saarela ‘’ 16,2a 1 585 1/19,7 2/18,6a 3/16,2a 2/21,6x

    7 Tapon Westwood (SE)/Markku Hietanen ‘’ 15,1a 3 987 4/19,4a 1/17,6a hpl 1/15,1a

    8 Meadow Magnum/Hannu Hietanen ‘’ 18,9a 1 270 2/16,9 1/19,7a 7/20,5ax 1/18,9a

    9 Phiony Tag/Heikki Hietanen ‘’ 16,6a 3 032 4/19,2a 1/16,6a 9/17,5 3/18,1a

    10 New Sunshine/Antti Laukkonen ‘’ 17,7 3 700 hpl 1/18,0 1/18,2 1/17,7

    11 Decena/Antti Teivainen ‘’ 15,6a 4 227 10/20,0 9/18,6 2/16,8 1/15,6a

    12 Blady Bols Blue/Iikka Nurmonen ‘’ 19,0a 4 000 2/20,6 1/19,0a 1/18,8 5/18,0

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Vislakka/Hannu Hietanen 2100 24,0a 75 070 1/26,4a 3/24,8a 6/26,6 10/26,0

    2 Sirun Valpuriina/Jouni Törmänen ‘’ 21,4a 194 798 3/23,0a hpl hlo6/24,8ax 5/25,6a

    3 Martsa/Heikki Karjula ‘’ 24,6a 73 470 6/25,2a 7/25,4a 4/25,7 8/27,2a

    4 Mokomani/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 22,2a 62 085 1/25,0 5/25,9 6/25,2 2/24,2

    5 Ekebo Monique/Jukka Torvinen ‘’ 25,9a 27 290 9/29,5x 8/33,3 3/27,6x 12/28,7x

    6 Hissun Virva/Tuomas Pakkanen ‘’ 24,3a 66 250 2/27,3 hpl -a hpl 4/25,7a

    7 Joivi/Kai Kulhoranta ‘’ 23,3a 40 010 9/27,4 11/26,4x 8/26,3x 1/27,6

    8 Noriko/Jani Ruotsalainen ‘’ 22,1a 93 190 8/29,0ax 8/25,9 9/25,7 9/25,7

    9 Mian Mari/Ari Kela ‘’ 24,4a 28 830 9/33,4 10/27,1 3/25,4 4/27,1

    10 Aino-Ilona/Pertti Puikkonen ‘’ 22,5a 91 405 4/26,8 hlo9/27,0 3/25,5ax 2/24,9a

    11 Raahen Santra/Ahti Antti-Roiko ‘’ 26,7a 27 670 5/29,9 3/28,2 3/28,9a 9/27,5

    12 Joannan Tähti/Jarmo Saarela ‘’ 23,9a 28 841 7/26,5 4/27,2 7/26,7a 7/25,7a

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2600 m Ylivieska

    1 Piispalan Santeri/Jani Ruotsalainen 2600 25,6 35 120 10/29,9a 8/28,3ax 4/26,7a hpl

    2 Saketti/Jarmo Saarela ‘’ 27,0 24 390 5/26,6ax 1/27,3 2/27,0x 9/26,9ax

    3 Tuikun Poju/Jukka-Pekka Kauhanen ‘’ 26,4 40 450 7/28,7ax 4/27,8ax 1/26,7 1/24,2a

    4 Ponnen Aatos/Veli-Erkki Paavola ‘’ 25,2 36 980 5/26,2ax -a hpl 3/27,2a 5/25,1ax

    5 I.P. Sankari/Pertti Puikkonen ‘’ 26,8 25 270 7/26,8x 1/27,9a 2/27,4 hpl

    6 Lumi-Aatos/Tuomas Pakkanen ‘’ 27,1 25 530 1/28,1 2/27,4 5/27,2 13/29,8x

    7 Turon Pilkku/Niko Jokela 2620 24,2 64 510 k 7/26,1 4/26,5 4/24,6

    8 Rikelme/Antti Teivainen ‘’ 24,1 84 910 5/25,0a 1/24,9 1/25,4 2/24,0a

    9 Metkutus/Juha-Matti Paavola 2640 24,5 91 140 4/24,8 8/25,4 10/25,0 2/25,9

    10 Diktaattori/Heikki Torvinen ‘’ 24,4 193 620 2/26,3a -a k 10/27,0a 2/24,9

    11 Siirin Älli/Ahti Antti-Roiko ‘’ 24,9 123 600 3/25,3a 7/26,5a 1/25,7 1/24,9

    12 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 23,7 89 474 6/25,1 6/25,6 5/24,2a 11/25,6x

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Rockabilly Ace/Veli-Erkki Paavola 2100 12,5a 65 880 1/16,8a 7/14,1a 7/16,4L T 3.6.

    2 No Big Deal* (SE)/Riku Salminen ‘’ 11,6a 76 073 7/14,8a 10/18,9ax 1/16,1a 1/13,8a

    3 Undercover Photo (US)/Mika Jauhola ‘’ 13,1a 57 346 9/16,8a 10/17,8a 5/16,2a 4/15,0a

    4 Hallelujamoment F.* (SE)/Heikki Hietanen ‘’ 11,8a 74 009 0/14,2a 5/17,3a 4/12,8a 1/16,8

    5 Montana D.K. (DK)/Antti Teivainen ‘’ 12,8a 88 700 6/16,1a 7/16,8a 6/13,8a 4/15,9a

    6 Milady Leader/Hannu Hietanen ‘’ 12,1a 78 559 3/15,8 6/14,9 4/13,2a 4/17,3

    7 Rydens Hope (SE)/Timo Niemelä ‘’ 13,1a 68 947 6/16,0 5/14,8 1/13,8a 7/17,7

    8 Önas Linus (SE)/Iikka Nurmonen ‘’ 13,2a 66 237 1/16,6a 7/14,6a 1/14,4a 2/17,0

    9 Bory/Niko Jokela ‘’ 11,5a 42 560 3/14,9a 11/16,1 1/14,4a 5/13,2a

    10 Charbora/Ahti Antti-Roiko ‘’ 11,8a 54 880 1/16,3a 1/16,3a 1/19,1 1/18,9

    11 Vincent du Ling* (SE)/Kari Alapekkala ‘’ 12,7a 105 226 2/18,0a 2/14,7a 1/15,5a 2/15,3a

    12 Casher (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 12,5a 67 441 1/17,9a -a hll 8/15,9ax 5/17,1a

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Ylivieska

    1 Niccolo’ Lavec (IT)/Ari Kela 2100 11,5a 220 543 4/12,9a 7/15,1a 1/14,3 1/16,0

    2 Simb Frizz* (SE)/Antti Teivainen ‘’ 13,0a 189 389 7/16,7 2/15,5a -a Sf 3.6.

    3 Cherry Chapstick/Iikka Nurmonen ‘’ 12,1a 70 854 11/13,6a 2/14,4a 2/12,8a 2/12,1a

    4 Melton Kronos (IT)/Santtu Raitala ‘’ 10,5a 171 566 2/16,1a 13/17,2 3/14,2a 11/14,3a

    5 Carmel (SE)/Kari Rosimo ‘’ 11,2a 278 704 4/12,7a 7/16,6ax 2/13,1a 6/12,4a

    6 Junction (SE)/Mika Jauhola ‘’ 12,0a 222 589 1/13,4a 4/16,4a -a 3/15,8a

    7 Minto’s Romeo/Hannu Hietanen ‘’ 13,0a 150 880 6/16,2 8/13,3a 8/13,1a 2/13,6a

    8 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen ‘’ 11,2a 127 198 2/14,0a 6/12,5ax 5/12,4a 9/12,4a

    9 Dresscode (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 11,5a 141 739 1/18,0a 2/12,2a 6/17,3a -a

    10 Order by Koffe* (SE)/Mauri Jaara ‘’ 11,8a 192 265 8/12,6a 3/15,6a -a 1/15,3a

    Avaa artikkelin PDF