Yhdysvaltain keskuspankin ei odoteta nostavan korkoja
Linjan taustalla on halu antaa päättäjille aikaa arvioida nykyisen korkotilanteen ja pankkikriisien vaikutuksia.Yhdysvaltain keskuspankin odotetaan laajasti pidättäytyvän korkojen nostosta ensi viikon kokouksessaan. Tämän taustalla on halu antaa päättäjille aikaa arvioida nykyisen korkotilanteen ja pankkikriisien vaikutuksia.
Uutistoimisto AFP:n mukaan koronnostosta päättävän Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean jäsenet ovat kuitenkin edelleen erimielisiä asiasta.
Vähemmistö jäsenistä haluaisi tälläkin kertaa nostaa korkoja, sillä inflaatio pysyy sitkeästi keskuspankin tavoitteeksi asettaman kahden prosentin yläpuolella.
Keskuspankki on nostanut ohjauskorkoaan viidellä prosenttiyksiköllä viime vuoden maaliskuun jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

