Tehokas ravinteiden käyttö on viljelijän ja vesistön etu

Vesinevanojan maanomistajat Rauno Haapalainen, Juhani Koskela ja Tero Pöyskö kuuluvat ojaa hallinnoivaan tuoreeseen ojitusyhteisöön. Satu Heikkilä Metsätoimisto Kiramosta ja Maarit Satomaa Oulun Maa- ja kotitalousnaisista johtavat hanketta. 

Hiljattain eläkkeelle jäänyt viljelijä Juhani Koskela näyttää, kuinka pahasti Vesinevanoja on päässyt kasvamaan umpeen. Koskela oli mukana jo ojan edellisessä kunnostuksessa 1980-luvulla. 

Entisessä Paavolan kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla virtaava Vesinevanoja kärsii tyypillisestä pelto-ojien ongelmasta.

Oja on aukaistu viimeksi 1980-luvulla salaojitustöiden yhteydessä. Sittemmin pusikot ovat vallanneet ojan pientareet ja paikoittaiset vyörymät ovat kaventaneet ojaa entisestään. Salaojien päät jäävät monesti veden alle, pelto ui ja ravinteet päätyvät ojaan.

Oja on kiireellisesti kunnostuksen tarpeessa.

Vesinevanojan varrella viljelevä Rauno Haapala otti yhteyttä Oulun Maa- ja kotitalousnaisiin, jossa oli tehty vesistöjen kunnostusasioita selvittävää hanketta.

Siikajoen kautta Itämereen virtaava Vesinevanoja herätti hankkeen parissa työskentelevissä kiinnostusta.

”Elykeskus kaivoi esiin 1980-luvulla tehdyt kunnostussuunnitelmat. Sen jälkeen on tullut tietoa myös muun muassa alueen happamista sulfaattimaista, jotka täytyy ottaa huomioon kunnostuksessa”, Maarit Satomaa Oulun Maa- ja kotitalousnaisista kertoo.

Hapan sulfaattimaa, jota kutsutaan myös alunamaaksi tai pikileeriksi, on vanhan merenpohjan maakerrosta.

Sulfaattimaan kaivu saattaa vapauttaa metalleja ja sulfideja eli rikkiyhdisteitä, joilla on vesistöön päätyessään tuhoisia vaikutuksia.

Kunnostus pyritään tekemään 1980-luvun suunnitelmissa mää­ritellyillä kaivusyvyyksillä, jolloin pintamaan alla olevaan sulfaattimaahan ei tarvitse kajota.

”Yritetään mahdollisimman vähän tonkia”, toteaa Haapala.

Samalla alueella toimii myös Suomen ympäristökeskuksen hanke, joka mittaa sulfaattimaiden aiheuttamaa ympäristökuormaa. Siispä kunnostustöiden yhteydessä päästään seuraamaan myös sitä, miten Vesinevanojan kunnostus vaikuttaa sulfidipitoisuuksiin.

Vesiensuojelulle on asetettu kovat tavoitteet, jotta nykyisellään tyydyttävässä kunnossa oleva Siikajoki tervehtyisi.

Tavoitteet palvelevat myös viljelijää. Vesistö pysyy paremmassa kunnossa, kun pelto käyttää ravinteet tehokkaasti.

Jotta kunnostus saadaan tehtyä kunnolla, on Vesinevanojalle perustettu oma ojitusyhteisö, johon kuuluu kymmenkunta maanomistajaa. Ojitusyhteisö tekee päätökset keskenään, jolloin ojan kunnostustoimet ovat yhdenmukaisia koko matkalla. Äänivalta yhteisössä on jaettu jyvitysten perusteella.

Ojitusyhteisön toiminta on yksi asia, jota hankkeella halutaan esitellä muillekin Pohjois-Pohjanmaan viljelijöille.

Toinen painopiste on käytännön ojankaivussa, jossa riittää haasteita. Salaojat pitäisi saada vetämään, mutta ojassa kulkeva kiintoaineen määrä pitäisi minimoida. Tässä avuksi on kaavailtu kiintoainesta kerääviä altaita, jotka voisi tyhjentää määräajoin. Näin koko ojan uomaa ei tarvitsisi kaivaa auki.

Vyörymiselle altis hiekkainen ja kivinen maa pitäisi myös saada pysymään paikoillaan.

Yksi apu siihen saattaa löytyä toispuoleisesta kaivamisesta. Menetelmällä ojaa avataan vain vyörymän vastapuoleiselta penkalta, jolloin vyöryvän puolen kasvillisuus jää koskemattomaksi. Näin vesi mahtuu taas virtaamaan, mutta kasvien juuret pitävät vyörymiselle alttiin penkan tehokkaasti paikallaan. Parhaiten maata sitovat monivuotiset, syvälle juurtuvat kasvit.

Vesinevanojan ojitushanke pyrkii samanaikaisesti kunnostushankkeen kanssa myös selvittämään, miten tukikäytännöt taipuvat ojitusyhteisöjen toteuttamaan kuivatukseen.