Myykalliilla
päivän punkti
Valio nostaa perusmaidon hintaa 30 prosenttia. Syynä on Kilpailuviraston (Kivi) päätös. Kivin mielestä Valio on myynyt maitoa liian halvalla.
Päätös on historiallinen. Väärin myyty, sanoo virasto. Vaikka maidon myynti on Valiolle kannattavaa, Kivi haluaa yhtiön joko nostavan maitopurkin hintaa tai laskevan tuottajahintaa.
Virasto on katsonut, että Valio on syyllistynyt saalistushinnoitteluun. Saalistushinnoittelu tarkoittaa sitä, että yhtiö myy tappiolla ja heikentää omaa tulostaan vallatakseen markkinoita. Valio kuitenkin myy maitoa entistä enemmän parantaakseen tulostaan.
Määräävässä markkina-asemassa oleva yhtiö on erityistarkkailun alaisena. Kivin logiikan mukaan Valio pyrkii pitämään kilpailijansa ruotsalais-tanskalaisen Arlan pois markkinoilta myymällä maitoa liian halvalla.
Valion saalistushinnoittelu on Kivin mukaan jatkunut kolme vuotta. Kovin hyvin Valio ei saalistustaan kuitenkaan ole hoitanut, sillä Valion markkinaosuus on pienentynyt perusmaidoissa tänä aikana kolmanneksella. Markkinoita onkin vallannut Arla, ei Valio.
Kun Arla myy ruotsalaista ylijäämämaitoa Suomessa halvalla suomalaisille, se on sallittua.
Kun Valio myy suomalaista ylijäämämaitoa Suomessa halvalla, se on kiellettyä.
Halvalla myynnistä huolimatta maidon myynti on Valiolle ollut kannattavaa. Jos Valio ei pystyisi myymään perusmaitoa, sen pitäisi tehdä maidosta maitojauhetta ja teollisuusvoita. Siitä se ei saisi sitäkään vähää.
Arla on jo nyt ykkösmerkki monin paikoin purkkimaidoissa. Arla yhtiönä on neljä kertaa niin iso kuin Valio. Valion kilpailija ei ole mikään nakkikioski.
Kilpailuviraston päätöksessä on niin monta epäloogisuutta, että se pitääkin tutkia jokaisessa oikeusasteessa. Siitä tulee takuuvarmasti ennakkotapaus. Asian ratkaisee lopulta markkinaoikeus.
Pari päivää sitten kilpailuvirasto teki toisenkin päätöksen. Se totesi, että lannoitejätti Yara ei ollut myynyt apulantaa ylihintaan.
Jos viraston linja onkin muutoin hapuileva, yhdessä asiassa se on selkeä.
Halvalla ei saa myydä, mutta kalliilla saa.
Halvalla ei saa myydä mutta kalliilla saa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
