Amerikastatoivon kipinää
Raunion Sahan toimitusjohtaja Olli Raunio vieraili hiljakkoin Yhdysvalloissa ja sai sieltä toivon kipinää. ”Markkinat paranevat, mutta olemme vielä kaukana siitä, että Euroopasta viedään sinne sahatavaraa.”
Sahatavaran myynti on kasvanut Pohjois-Amerikassa ja hinnat ovat nousseet. ”Vuonna 2013 vienti Euroopasta Amerikkaan voisi olla mahdollista.”
The Globe and Mail -lehti esitti hiljan Raunion toiveikkuutta tukevia tilastoja. Brittiläisen Columbian (BC) sahat veivät heinäkuussa lankkua Yhdysvaltoihin 217 miljoonalla dollarilla, kasvua vuoden 2011 heinäkuusta 61 prosenttia.
Havusahatavaran hinta nousi Yhdysvaltain länsiosissa tammikuusta elokuuhun neljänneksen. Havutukin hinnat ovat nousukiidossa nekin Pohjois-Amerikassa.
Nousua kiihdyttää kotimaan kysynnän kasvun ohessa vienti Kiinan. Sinne lähti heinäkuussa tukkia BC:n alueelta 83 miljoonan dollarin arvosta. Summa on 12 -kertaistunut 5 vuodessa.
Pitkä heikko aika on padonnut isot uudis- ja korjausrakentamisen tarpeet Pohjois-Amerikkaan.
Kilpailu tukista kiristyy, kun Pohjois-Amerikan käyttö ja Aasian vienti kasvavat rinta rinnan.
JUHA AALTOILA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
