Olvi maistuu suomalaisille – "Kaikki mahdollinen on kotimaista"
Panimoyhtiö kasvatti alkuvuonna kotimaan markkinaosuuttaan. Liikevaihto ja tulos kasvoivat.
Olvi käyttää vuodessa 16 000 tonnia mallasta vuodessa. Yhteensä suomalainen panimoteollisuus käyttää suomalaista mallasta noin 55 000 tonnia. Noin puolet Suomessa kasvatetusta mallasohrasta menee vientiin. Kuva: Matti ImmonenIisalmelainen Olvi onnistui kasvattamaan liikevaihtoaan, tulostaan ja markkinaosuuttaan alkuvuonna.
Liikevaihto kasvoi 97,9 miljoonaan viime vuoden vastaavan ajanjakson 91,2 miljoonasta. Tulos puolestaan kasvoi 15,5 miljoonaan euroon 11,5:stä.
Tuoreen osavuosikatsauksen mukaan tuloksen taustalla on toiminnan tehostuminen sekä luonnollinen muuttuja – alkukesän aurinkoinen sää, joka on kasvattanut kansan janoa.
"Olemme tyytyväisiä alkuvuoden suoriutumiseen. Ainoa, mikä meitä rasitti, oli Valko-Venäjän valuuttakurssi. Valko-Venäjän rupla devalvoitui vuosi sitten 50 prosenttia", kertoo Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho.
Olvi hankki valkovenäläisen Lidan panimon vuonna 2008. Yhtiöllä omistaa tytärpanimot myös Virossa, Latviassa ja Liettuassa.
Kotimaisuus on Olvin valtti verrattuna isoihin kilpailijoihin, jotka ovat ylikansallisessa omistuksessa. Panimon markkinaosuus hivuttautui noin 30 prosenttiin.
"Uskon, että on yhä enemmän kuluttajia, jotka arvostavat suomalaisia yrityksiä ja suomalaista omistuspohjaa. Yritämme hyödyntää sitä brändäyksessä tyylikkäästi", kommentoi Aho.
Toimitusjohtajan mukaan kotimaisuus on tärkeää muutenkin kuin puheissa.
"Kaikki, mikä on mahdollista, on kotimaista. Kaikki mallas on kotimaista, samoin tölkit. Humalaahan täältä ei saa, kun sitä ei täällä sillä tavalla viljellä."
Ahon mukaan Olvi käyttää vuodessa noin 16 000 tonnia mallasta, joka on kaikki valmistettu suomalaisesta ohrasta.
Alkuvuoden kasvua selittää myös se, että yhtiö on onnistunut haistelemaan pienpanimobuumin myötä kehittyneitä oluttrendejä. Olvin pale ale -tyyppiset IPA- ja APA-oluet ovat nousseet suureen suosioon.
"Viime aikoina ihmiset ovat ryhtyneet hakemaan oluesta enemmän makuelämyksiä, ja ovat myös valmiimpia kokeilemaan eri makuja perus-lageroluen sijaan. Lager on toki yhä valtatyyppi markkinassa."
Aho mainitsee onnistuneesti markkinaosuutta kasvattaneista tuotteista myös greippilonkeron, jota Olvi myy suomessa virolaisen A. Le Coqin brändin alla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
