”Demarit eivät ole lunastaneet lupauksia”
SDP:n kannatus on romahtanut viime eduskuntavaaleista, eikä puolue ole pystynyt sitä kääntämään nousuun.
Demarinuorten puheenjohtajan Joona Räsäsen mielestä ihmiset kentällä kokevat, että demarit eivät ole onnistuneet lunastamaan annettuja lupauksia.
”Tästä syntyy puolueelle uskottavuusongelma. Jos kelkka halutaan kääntää ennen 2015 vaaleja, ihmisille luvattuja odotuksia on pystyttävä lunastamaan.”
Hallitusvastuu painaa, mutta Räsänen myöntää, että puolueen menestys henkilöityy myös puheenjohtajaan.
Jutta Urpilaisen merkitystä on Räsäsen mielestä kuitenkin vaikea arvioida tässä ajassa.
Kiireellinen työ vie huomiota puolueen johtamiselta. Urpilainen mielletään enemmän valtiovarainministeriksi ja Euroopan talouskriisin hoitajaksi kuin SDP:n puheenjohtajaksi.
”Eurooppa vie hänen huomiotaan. Ihmiset kokevat, että hänen pitäisi keskittyä kotimaan asioihin.”
Ilmaantuuko Urpilaiselle haastaja ensi toukokuun puoluekokouksessa?
”Tammikuussa tähän on hyvä vastata. Nyt puolueen johdolle on annettava työrauha loppuvuodeksi. Keskustelu tulee varmasti eteen tammikuussa.”
Toukokuusta 2012 demarinuoria luotsannut Räsänen sukkuloi päivittäin Lohjan ja Helsingin väliä. Nykytyön ohessa Räsänen toimii Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.
Kiinnostus politiikkaan heräsi varhain kotona. Isä toimi Lohjan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Politiikka on luonnollista, ja paikallinen työväentalo kuului Räsäsen kasvuympäristöön.
Räsänen ei asetu ehdolle eurovaaleissa.
Vaalit ovat Räsäsellä silti kiikarissa, sillä Lohjan työväenyhdistys on jo asettanut hänet ehdolle kevään 2015 eduskuntavaaleihin.
”Sosiaalidemokraattisessa ajattelussa esiin tulevat Ranskan vallankumouksen teesit: vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Ne puhuttelivat minua paljon.”
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
