PÄIVÄN KYSYMYS Joko lääkekauppakäy verkko-apteekissa?
Yliopiston apteekki aloitti ensimmäisenä maassamme reseptilääkkeiden verkkokaupan viime maanantaina.
Kuinka vilkkaasti kauppa on pyörähtänyt käyntiin, verkkoapteekinhoitaja Eeva Pörsti?
Toimintaa vasta aloitellaan. On mielenkiintoista nähdä, miten asiakasmäärät tästä kasvavat. Verkkokauppaa on meillä pilotoitu henkilökunnan keskuudessa jo usean kuukauden ajan.
Mistäpäin maata ostajia on ilmaantunut?
Ihan koko maan laajuudelta pohjoisimmista kunnista etelään ja pääkaupunkiseudulle asti, vaikka täällä on apteekkeja tiheässä. Tämä on yllättänyt positiivisesti.
Kenelle palvelu sopii?
Palvelusta on erityisestä hyötyä, jos on hankala päästä apteekkiin. Apteekki on kaukana tai asiakkaan on muuten vaikea päästä liikkumaan. Toki asiakasryhmään voivat kuulua nekin, jotka muista syistä asioivat mieluiten kotisohvalta. Verkkoapteekki helpottaa arkea.
Kuinka sujuvaa asiointi on?
Palvelusta on yritetty tehdä asiakkaille helppo. Henkilöllisyyden varmistamisessa tarvitaan tietenkin luotettavaa tunnistustapaa.
Miten asiakas tunnistetaan?
Jos asiakkaalla ei ole mobiilivarmennetta, hän rekisteröityy ensin meidän verkkosivullamme ja asettaa puhelintunnisteen kysymys–vastaus-parin avulla. Sen jälkeen voi soittaa verkkoapteekin farmaseutille.
Asiakkaalla täytyy olla sähköinen resepti, jonka farmaseutti löytää reseptikeskuksesta.
Millaista palautetta on saatu?
Palaute on ollut hyvin positiivista juuri niiltä asiakkailta, joilla on ollut hankaluuksia päästä apteekkiin.
Kuinka merkittävää jalansijaa verkkokaupassa tavoitellaan?
On hirveän vaikea sanoa, millainen kiinnostus ihmisillä tulee olemaan verkkoasiointia kohtaan. Seuraamme nyt, miten tämä lähtee liikkeelle. Todella mielenkiintoisia aikoja eletään.
TARJA HALLA
Jämsän apteekin ylläpitämä
Verkkosivuapteekki aloitti reseptilääkkeiden kaupan torstaina. Puoli tusinaa muutakin apteekkia kaavailee verkkokaupan laajentamista reseptilääkkeisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
