Kansanedustajat haluavat senioritalojen tukea myös maaseudulle
Tähän asti Valtion asuntorahasto ARA:n tukea on annettu vain suurten kaupunkien seniorihankkeisiin.Keskustan kansanedustajat Petri Honkonen Saarijärveltä ja Antti Kurvinen Kauhavalta toteavat, että niin kutsuttujen senioritalojen rakentaminen on järkevää. Esimerkiksi asumisoikeuspohjalta ne ovat ratkaisu ikääntyvien yhteisölliseen kotona asumiseen seutukeskusten palveluiden keskellä.
Kansanedustajat haluavat laajentaa Valtion asuntorahasto ARA:n tukea myös kaupunkien ulkopuolelle. Tähän asti ARA:n tukea on annettu vain suurten kaupunkien senioritalohankkeisiin.
ARA on perustellut linjaansa sillä, ettei ole mielekästä tukea hankkeita miinusmerkkisen väestökehityksen alueilla. Valtion asuntorahastosta ARA:sta maksettavat tuet olivat kaksi vuotta sitten 304,2 miljoonaa euroa. Samana vuonna asuntotuotannon korkotukilainojen hyväksymisvaltuus oli noin miljardi euroa.
Honkonen ja Kurvinen jättivät keskiviikkona kirjallisen kysymyksen siitä, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä omatoimisuutta tukevien asumismuotojen rakentamisen lisäämiseksi myös vähenevän väestökehityksen alueilla ja maaseudun seutukeskuksissa.
"On useita erityisryhmiä, joilla on erilaisia tarpeita asumisen suhteen. Esimerkiksi ikääntyvällä väestönosalla on monia esteettömyyteen ja toiminnallisuuteen liittyviä tarpeita, kansanedustajat toteavat.
"Tarvetta uudentyyppisille asunnoille on, sillä myös maaseutukunnissa yhdyskuntarakenne muuttuu. Moni ikäihminen haluaa muuttaa haja-asutusalueelta lähemmäksi palveluja", Honkonen ja Kurvinen toteavat.
"Myös maa- ja metsätalouden sukupolvenvaihdokset johtavat nykyaikana usein vanhemman polven muuttamiseen tilalta kuntakeskukseen."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

