Säästöpankit tiivistävät keskinäistä vastuuta
Säästöpankit aikovat tiivistää ryhmärakennettaan. Keskinäinen yhteisvastuu lisääntyy, vaikka kukin säästöpankki jatkaa itsenäisenä.
Säästöpankkiliiton toimitusjohtajan Pasi Kämärin mukaan ryhmästatuksen vahvistaminen vastaa pankkisääntelyn lisääntymiseen. Säästöpankit verkottuvat, ja yhteisvastuuta kannetaan osin vakuusrahastolla.
”Jatkossa meillä on yhteisvastuu tekemisistämme”, Kämäri kiteyttää.
Säästöpankit päättävät loppuvuonna ryhmärakenteesta. Kukin pankki päättää mukaan lähdöstä. Pankinjohtajat ja hallinto osallistuivat valmisteluun.
Säästöpankkien Keskuspankki Suomeksi ristitty keskusyksikkö valvoo yksittäisten pankkien pysymistä yhteisvastuun raameissa. Säännöt sovitaan yhdessä.
Pankkisääntely lisääntyy vuonna 2015, ja uusi pankkirakenne valmistuu siihen mennessä. Kämäri lupaa päätöksiä hyvissä ajoin. ”Aikaa silti on, joten jatkamme tarvittaessa ensi talvena keskustelua.”
Säästöpankit ostivat maaliskuussa Itella Pankin. Siitä tehdään ryhmälle tämä keskusluottolaitos. Atria Pankki irtisanoi kumppanuutensa vuodesta 2015.
Kämäri on voimakkaasti arvostellut EU:n uutta sääntelyä vakavaraisuudesta ja maksuvalmiudesta. Päätökset tehtiin hänen mielestään kansainvälisten suurpankkien ehdoilla.
Lainsäädäntöneuvos Erkki Sarsa valtiovarainministeriöstä myöntää, että kritiikki on oikeutettua. Suomi halusi poiketa EU-säännöksistä, mutta neuvotteluvoima ei riitä.
”Säästöpankkien ja POP Pankkien kaltaisia pankkirakenteita ei useimmissa jäsenmaissa ole”, Sarsa sanoo.
OP-Pohjola-ryhmä käyttää yhteenliittymän rakennetta, jonka mallia säästöpankitkin hyödyntävät. Sarsan mukaan rakenne tunnustetaan EU-sääntelyssä.
Säästöpankeissa rakennemuutoksen valmistelu alkaa olla loppusuoralla. Muutokset julkistettiin perjantaina osavuosikatsauksen yhteydessä.
Tuloksenteon Kämäri näkee nyt hieman valoisammin kuin vielä keväällä.
Hän odottaa säästöpankeilta lievästi heikkenevää tulosta koko vuodelta. Vielä keväällä Kämäri povasi ryhmälle merkittävää tuloksen huononnusta. Toukokuu muutti näkymiä. Korot ovat pienessä nousussa. Uusissa lainoissa marginaalit kasvavat.
”Tehostamistoimemme alkavat tuottaa tulosta.”
Säästöpankit kirjaavat yhdeksän prosentin parannuksen tammi–kesäkuun liikevoittoon. Sitä tuli yhteensä 49,9 miljoonaa.
Tulosta kaunistavat tavallista suuremmat kertaerät. Korkokate supistui yli 11 prosenttia vuoden takaisesta. Pelätty ei täydessä mitassa toteutunut.
Pankkivero sekä it-menojen kasvu selittävät kulujen lisää. Ryhmä maksoi pankkiveroa 5,5 miljoona. Kämäri kiroaa pankkiveron.
”Se ei hyödytä oikein ketään.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
