ravit Merkit säästetään rivin loppupäähän
Tämän viikon molempien pääpelien kohderatana toimii Vermo. Gaalaravien nimeä kantava tapahtuma on vuorossa Helsingissä perjantaina järjestettävän Ravigaalan jälkeisenä päivänä, joten puimista riittää tuolloin niin menneissä kuin tulevissakin asioissa.
Vihjesysteemin kohtalo ratkeaa jo T75-kohteiden alkupäässä. Kolme kohteessaan yksin kupongille jäävää hevosta ovat nimittäin tulessa peräkkäisissä lähdöissä heti puoli neljän jälkeen, kun peliaika päättyy.
Pronssidivisioonan suosikki Hoboken kerää niistä suurimman kannatuksen. Kati Lindsbergin suojatti palaa mukaan pieneltä sairaustauolta, mutta treeniotteet lupaavat hyvää ja ennakkoon kovimman kilpakumppanin Desiree Ladyn poisjäänti auttaa paljon.
Huono lähtöpaikka verottaa huippuvireisen Bluehill’s Eaglen osakkeita.
Caramella Luca ei ole onnistunut viime viikkojen aikana tällä tasolla aivan sataprosenttisesti. Esityksissä ei ole ollut hirveästi moitittavaa, mutta voitto on jäänyt puuttumaan.
Tamma maistuu silti edelleen varmaksi asti, sillä tehtävä ei näytä järin pahalta.
Iikka Nurmonen ajaa Caramella Lucaa. Lähtö on Oppilasmeetingin finaali, jossa Nurmonen on ohjastajien kärkikaartia eikä ainakaan heikennä ajokkinsa mahdollisuuksia aiempaa verrattuna.
Kolmas kohde on hieno suomenhevosten tasoitusajo, johon useimmat pelaajat laittavat paljon merkkejä. Vihjesysteemiin tulee kuitenkin ainoastaan Frankker, jonka kuntokäyrä osoittaa voimakkaasti ylöspäin.
Frankkerin esitykset ovat olleet kerta kerralta parempia, eikä sen tarvinnut kahden viikon takaisessa voitossaan laittaa kaikkea peliin, vaikka koko viimeinen kierros taittui kolmatta rataa pitkin.
Tämänkertainen lähtö on vaativampi, mutta Frankker ottelee ravia mennessään voitosta kaikilla juoksunkuluilla. Ysipaikka on sille tässä tilanteessa sitä paitsi mainio, sillä siitä sen pitäisi selvitä sujuvasti kohtalaisiin asemiin toisen radan jonossa.
Beatasine ei saa Talvimaljassa täyttä luottoa, vaikka vastus onkin sopivaa tasoa. Beatasine ei ole ollut viime kilpailuissaan yhtä hyvä kuin aiemmin. Huonolta paikalta se jää taustalle, josta se on ainakin hieman toisten armoilla.
Haastajadivisioonasta pitäisi selvitä kolmella parhaalla hevosella, mutta lämminveristen alimpaan divisioonaan sekä rivin päättävään suomenhevosten avoimeen lähtöön vihjesysteemissä haetaan yllätystä.
Diktaattori on jälkimmäisessä perusmerkki, ja sitä voi harkita hajotuksessa yhdeksi apuvarmaksi.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 5 Caramella Luca (2, 8)
2. lähtö: 5 Hoboken (7, 2)
3. lähtö: 9 Frankker (13, 6)
4. lähtö: 7 Beatasine, 3 Kiikku’s Lordi, 9 P.J. Clark, 6 Tjacke Gold (8, 1)
5. lähtö: 9 Vito Mafioso, 11 Rocking Young, 2 Preziosa Gianfi, 3 Everett Grace, 5 Callbird, 10 Stardust Fibber, 4 Superieur (7, 6)
6. lähtö: 3 Etoile du Nord, 9 Valentin Laday, 6 Drancy (12, 4)
7. lähtö: 2 Diktaattori, 11 Villihotti, 3 Frans, 4 Köppinen, 8 Tesantti, 9 Tementeri, 6 B. Turolii, 5 Tähen Tuuri (10, 7)
1 x 1 x 1 x 4 x 7 x 3 x 8 = 672 riviä = 33,60 euroa
TERO SIPAKKO
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Eagle’s Arrow/Toivo Niemi 2100 14,3a 32 550 2/17,5a 2/16,4a 4/15,8a 5/16,7a
2 Madde S.R.* (SE)/Joni-Petteri Irri ‘’ 13,5a 30 497 5/15,1a hll 7/18,1x 1/15,7a
3 Classic Frido/Olli Koivunen ‘’ 15,3a 25 430 3/20,3a 4/19,2a 1/17,4 T 14.1.
4 Somolli Bowl (SE)/Emma Väre ‘’ 14,8a 21 250 4/16,6a 4/17,1a 5/15,0a 4/15,7a
5 Caramella Luca/Iikka Nurmonen ‘’ 13,3a 29 471 -a hpl 1/16,1a 2/15,7 3/18,0
6 Con Affetto/Marko Hakkarainen ‘’ 13,7a 26 050 15/18,3 13/17,8a -a hll 9/15,3a
7 Global Lizzie (SE)/Jani Ripatti ‘’ 16,4a 28 420 1/21,2 11/16,6 8/17,9a 5/18,2
8 Ranch Keen/Jukka Torvinen ‘’ 14,3a 27 450 1/15,8a 6/16,7a 2/16,0a 2/16,4
9 Livi Fantastic (SE)/Mikko Aro ‘’ 12,7a 23 984 hpl 8/19,0a 4/19,0a 4/16,4a
10 Anaconda N.L. (NL)/Hannu Torvinen ‘’ 14,1a 29 722 1/15,9a 6/18,5x -a hpl 4/16,7a
11 Singing Soul/Antti-Joonas Heikkinen ‘’ 15,4a 23 525 9/17,6a 3/18,0a 4/15,4a 6/16,3a
12 Capehill’s Luca/Mika Ahtiainen ‘’ 13,7a 30 305 4/20,4a 5/19,4a 5/18,5 7/18,2x
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Magnat/Harri Koivunen 2100 14,8a 35 260 1/17,3a 1/16,3a 6/16,8a 1/16,9a
2 Max Moonlight/Olli Koivunen ‘’ 13,0a 39 040 3/17,6a 4/17,0a 1/15,6a 2/16,5a
3 Poissa ‘’
4 Blue River Pipe/Henri Bollström ‘’ 12,6a 46 465 3/15,9a 3/12,6a 10/19,2 11/19,0
5 Hoboken (SE)/Mika Forss ‘’ 13,5a 44 059 1/14,4a 5/14,2a 1/17,0a 7/15,3a
6 Citius* (SE)/Jarmo Saarela ‘’ 13,8a 39 576 10/17,0a 3/17,0a 4/16,8a 4/16,7a
7 Bluehill’s Eagle/Hannu Torvinen ‘’ 13,9a 30 980 2/16,2a 1/13,9a 1/16,3a H 15.1.
8 Cross de Luxe (SE)/Oiva Käsnänen ‘’ 14,4a 40 621 5/17,6 1/16,6a 1/17,6a 4/18,1
9 Hide And Seek/Iikka Nurmonen ‘’ 13,0a 47 420 3/16,4a 3/17,7a 6/16,6a 6/18,2
10 Deep Insight/Akseli Lahtinen ‘’ 13,6a 37 160 -a hll 6/16,1a -a hpl 3/15,9a
11 Predator Icon/Jani Hautaviita ‘’ 14,3a 33 070 4/14,8a 4/14,3a 7/16,0a 1/16,2a
12 Top Dreamcatcher (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,5a 43 716 8/17,3a 1/16,3a 9/16,4a -a hpl
3. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki
1 Joivi/Kai Kulhoranta 2100 26,0 37 810 3/28,3 2/31,2 hlo6/26,9a 5/27,5a
2 Pikkukahveli/Esa Holopainen ‘’ 26,8 33 000 hpl hpl 9/29,6ax 2/26,9a
3 Taikasalama/Arto Hammar ‘’ 25,6 36 520 1/25,6 5/27,0a 6/28,9 3/31,2
4 Setelisottiisi/Teemu Okkolin ‘’ 26,1 37 855 2/31,0 7/28,0ax 3/26,9a 1/30,0a
5 Nopsan Vauhti/Tapio Perttunen ‘’ 26,5 27 120 7/28,9a 3/27,2a 7/27,6a Jo 13.1.
6 Tuli-Karkelo/Tapio Kukkonen ‘’ 27,0 30 890 -a k 6/27,4ax -a hpl 3/30,0ax
7 Leevi Lounatuuli/Jani Ruotsalainen ‘’ 26,7 29 330 hpl 5/30,4 1/28,3a L 16.1.
8 Ulleri/Ilkka Korpi ‘’ 25,7 34 640 4/24,8a hpl 1/26,6 hpl
9 Frankker/Seppo Sarkola ‘’ 27,1 30 440 3/27,1 3/29,5ax 2/28,2 1/26,8a
10 Hiskin Muisto/Mika Forss 2120 25,6 51 030 1/29,3 10/28,5ax hpl P 17.1.
11 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen ‘’ 25,2 52 340 2/28,6 8/32,6x 4/28,4a 3/27,7a
12 Topper/Terho Rautiainen ‘’ 26,1 56 520 5/27,7 2/27,1ax 9/27,6x 6/27,8ax
13 Jonnan Emeritus/Janne Haapiainen ‘’ 24,9 64 460 2/27,2 2/27,5a 1/27,5a 1/26,4
14 Virin Santeri/Timo Toiviainen ‘’ 25,8 44 480 4/25,8 hll 3/30,5 3/26,6a
15 Villisisko/Juha Utala ‘’ 25,8 58 360 4/25,8a 7/26,1a 13/26,6 7/26,9a
16 Saaga S/Olavi Nisonen ‘’ 24,7 65 760 2/27,2a 5/27,1a 3/27,1a 1/26,2a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki
1 Magical Queen/Pekka Korpi 1609 10,9a 318 050 6/15,0a 5/15,1a 4/15,0a 6/16,9
2 Kamikaze Comery/Marko Hakkarainen ‘’ 11,7a 144 278 8/14,1a 3/13,1a 12/14,5a 6/14,8a
3 Kiikku’s Lordi/Juha Utala ‘’ 12,2a 128 870 6/13,4a 1/14,4a 2/14,7a 1/16,3
4 Ugo/Arto Laaksonen ‘’ 13,0a 114 565 5/17,8a 2/16,6a 5/18,9a 9/15,6a
5 Vincent Van Kemp/Jeroen van Craen ‘’ 12,3a 78 053 7/12,8a 3/12,3a 5/16,0a 11/15,0a
6 Tjacke Gold (SE)/Mika Forss ‘’ 11,2a 165 899 -a hpl 5/12,4a 5/14,6a 4/16,9a
7 Beatasine/Risto Airaksinen ‘’ 10,5a 359 712 1/10,6a 1/12,5a 7/15,1a 3/12,0a
8 Amazing Soul/Jukka Kinnunen ‘’ 10,2a 167 780 2/14,2a 4/16,2 6/14,3a 5/15,0a
9 P.J. Clark (US)/Hannu Torvinen ‘’ 10,2a 290 352 2/16,9 8/15,6a 6/15,3a 2/16,7
5. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Ranch Morrison/Harri Koivunen 2100 17,1a 4 370 2/18,5 5/17,1a 2/18,9 -a hpl
2 Preziosa Gianfi (IT)/Seppo Markkula ‘’ 16,9a 4 060 2/17,0a 1/16,9a 4/21,9a 2/17,3
3 Everett Grace/Esa Holopainen ‘’ 15,8a 4 690 9/18,7ax 5/17,1ax 5/19,0ax 3/17,2a
4 Superieur/Iikka Nurmonen ‘’ 18,9a 1 460 2/21,2x 3/19,4a 2/19,4a 2/18,9a
5 Callbird/Joni-Petteri Irri ‘’ 17,3a 4 410 hpl 4/18,0a 4/19,9a 1/18,9a
6 Vici K.A. /Antti-Joonas Heikkinen ‘’ 18,7a 1 220 3/18,4 2/18,2 6/21,4x 1/18,7a
7 Nemea Cession/Hannu Torvinen ‘’ 17,0a 3 300 1/17,6 5/17,8a 3/17,0a 4/18,2a
8 Shot/Marko Heikari ‘’ 16,5a 4 470 2/17,6a 6/17,6a 2/18,7a 7/17,4a
9 Vito Mafioso/Akseli Lahtinen ‘’ 16,1a 4 770 3/18,5a 2/16,1a 3/18,0a 1/17,2ax
10 Stardust Fibber/Arto Laaksonen ‘’ 17,0a 4 470 4/19,0x 2/17,0ax 5/18,2a 1/17,0a
11 Rocking Young/Hannu Kamppuri ‘’ 16,9a 3 110 4/20,3 1/16,9a 3/17,7 1/18,0a
12 Enjoy Emilia/Jouni Nummi ‘’ 17,9a 3 260 5/19,3a 4/17,9a 1/24,5L 4/19,3a
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2600 m Helsinki
1 Apropos S (SE)/Seppo Markkula 2600 14,4a 14 510 -a hpl 3/15,8a 2/17,9a -a hpl
2 Sirius Mank/Hannu Torvinen ‘’ 14,3a 18 440 7/20,1a 3/15,0a 11/19,4 1/17,9a
3 Etoile Du Nord/Iikka Nurmonen ‘’ 15,3a 16 690 5/16,4a 1/15,3a 1/16,1a 1/15,3a
4 Hunters Hero (SE)/Harri Koivunen ‘’ 14,7a 17 357 3/17,5 8/18,8x 5/17,1a 1/17,2a
5 Benito Kievitshof (DE)/Antti Teivainen ‘’ 15,1a 15 495 1/17,8a -a hll -a hpl 2/16,9a
6 Drancy* (SE)/Pekka Korpi ‘’ 16,1a 15 864 2/16,5 1/17,5a 3/16,7a 1/16,1a
7 Part Two/Arto Laaksonen ‘’ 14,6a 20 000 1/15,7a 1/15,7a 10/17,0a 1/17,0a
8 Pietrosin/Jani Ruotsalainen ‘’ 13,7a 14 775 8/17,8ax 4/16,7a 4/17,2a 2/16,7a
9 Valentin Laday (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,3a 17 284 1/15,7a 1/15,0a 1/14,3a hll
10 El Acid/Mika Forss ‘’ 15,1a 19 450 6/15,1a -a hpl 1/16,9a 6/17,3a
11 Donato Luca/Esa Holopainen ‘’ 14,5a 18 165 2/15,9a 3/17,1a 4/15,1a 3/16,7a
12 Jaguar Point/Jyrki Tammimetsä ‘’ 12,7a 12 590 11/17,5a 7/16,3a 1/15,2a 1/17,3a
7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 B. Vilunki/Reijo Borgström 2100 21,9a 113 080 3/26,7a 3/25,9 10/27,5a hyl2/26,2
2 Diktaattori/Hannu Torvinen ‘’ 23,2a 165 870 3/29,2 2/26,7 10/28,2ax 2/26,2a
3 Frans/Juha Utala ‘’ 20,7a 299 040 7/25,6 4/26,7 5/26,5a hlo10/27,1
4 Köppinen/Kari Rosimo ‘’ 20,8a 234 530 1/25,7a 6/27,0a 8/26,6x 7/26,9
5 Tähen Tuuri/Terho Rautiainen ‘’ 21,2a 148 090 7/26,1 6/27,7 11/27,2 5/26,6
6 B. Turolii/Antti Teivainen ‘’ 21,2a 212 755 12/28,9x 9/28,2a 2/25,8 4/26,6x
7 Hepori/Mika Forss ‘’ 22,4a 129 190 3/26,2a 9/25,7 9/23,3a 15/26,2
8 Tesantti/Hannu Hietanen ‘’ 24,5a 109 430 1/25,8 10/27,0 hlo7/26,7a hlo4/29,0
9 Tementeri/Harri Koivunen ‘’ 21,5a 179 460 8/m28,7 6/26,3a 6/26,6a 2/26,3
10 Pulun Pilke/Iikka Nurmonen ‘’ 22,7a 95 870 4/26,9a hpl 7/26,7a hlo6/30,1ax
11 Villihotti/Esa Holopainen ‘’ 22,1a 211 220 hpl 4/26,3a 8/27,0 3/28,9
12 Jonsker/Arto Hammar ‘’ 22,3a 81 760 1/28,2a 4/27,1a 3/27,2 3/29,3ax
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
