Mikko Kärnä kanteli helsinkiläisen taksiyhtiön toiminnasta tietosuojavaltuutetulle – nyt hän kehuu kompensoineensa kaikki veromaksajien piikkiin tekemänsä taksimatkat, kun yhtiö sai kymmenien tuhansien eurojen seuraamusmaksun
Kärnä teki viime vuoden marraskuussa tietosuojavaltuutetun toimistolle selvityspyynnön Taksi Helsingin toiminnasta.
Kansanedustaja kehuu leikillisesti, että hän on nyt ainakin omalta osaltaan kompensoinut kaikki eduskunnan taksikortilla tekemänsä nykyiset ja monet tulevatkin taksimatkat veronmaksajille. Kuva: Jarkko SirkiäKansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) on tyytyväinen tietosuojavaltuutetun toimiston seuraamuskollegion toukokuun lopussa helsinkiläiselle taksiyhtiölle Taksi Helsingille määräämään 72 000 euron seuraamusmaksuun.
Kärnä teki viime marraskuussa tietosuojavaltuutetun toimistolle selvityspyynnön, jossa hän pyysi valtuutettua selvittämään, onko Taksi Helsinki toiminut asianmukaisesti ja EU:n tietosuoja-asetus GDPR:n mukaisesti tallentaessaan taksiasiakkaiden keskusteluja ilman lupaa.
Kansanedustaja kehuu julkisuuteen lähettämässään tiedotteessa leikillisesti, että hän on nyt ainakin omalta osaltaan kompensoinut kaikki eduskunnan taksikortilla tekemänsä nykyiset ja monet tulevatkin taksimatkat veronmaksajille.
"Toivon todella iltapäivälehtien huomioivan tulevaisuudessa kansanedustajien taksitilastoja tehdessään, että olen nyt toiminnallani tuonut taksiyhtiöltä 72 000 euroa suoraan veronmaksajien hyväksi", hän toteaa tiedotteessa.
Lue lisää:
MT ei jaa yksilöityjä asiakkaiden tietoja teknologiajäteille – yksittäisiä lukijoita ei seurata
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
