päivän kysymys Tuleeko hyvä sienivuosi?
Marjojen poiminta on kuumimmillaan, mutta mahtaako metsissä jo kasvaa sieniä?
Mitä sieniä metsistä löytyy poimittavaksi, toiminnanjohtaja Simo Moisio Arktiset Aromit ry:stä?
Etelä-Suomessa on nyt kantarelleja. Kohtapuoliin löytynee myös herkkutattia.
Elokuun alussa tulevat rouskut, jos nyt on sopivasti sateita.
Millaista säätä sienet nyt kaipaavat?
Yleensä hyvä sienisato on tullut, kun heinäkuussa on ollut helle ja sen jälkeen on satanut. Maaperän pitää olla tarpeeksi lämmin ennen sateita.
Kylminä ja sateisina kesinä sieniä ei ole tullut niin hyvin.
Sienet eivät tarvitse koko ajan sateita, joten sanonta ”kasvaa kuin sieniä sateella” ei aina pidä paikkaansa.
Tuleeko tänä vuonna hyvä sienisato?
Voi tullakin. Sienet ovat huonosti ennustettavissa, mutta nyt näyttää hyvältä. Tosin nyt on kyllä pohjoisessa vähän liian kylmää.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
