Antti Rinne haluaa Keski-Suomen tiet ja lentoyhteydet kuntoon: "Niistä saataisiin alueelle merkittävä kasvusysäys"
SDP:n puheenjohtaja pelkää, että yhä useampi joutuu ulosottoon soten asiakasmaksujen takia.SDP.n puheenjohtaja Antti Rinne näkee Suomen jakautuvan tällä hetkellä kolmeen alueeseen: kasvavaan Länsi-Suomeen, matkailusta lihovaan Lappiin ja taantuvaan Keski- ja Itä-Suomeen.
Vaikka kaupunkeja on hänen mukaansa kehitettävä rohkeasti ja Helsingin on Oulun sijaan kilpailtava Berliinin kanssa, myös muusta maasta on huolehdittava.
"Keskinen Suomi on nyt kokonaan paitsiossa matkailun suhteen. Sinne pitäisi rakentaa kunnon lentokentät ja saada tiestö ja raideliikenne kuntoon. Uskon, että niistä saataisiin alueelle merkittävä kasvusysäys."
Maakuntien työllisyys on viime aikoina kohentunut kaikkialla Suomessa. Tuleva maakuntauudistus uhkaa Rinteen mukaan kuitenkin työvoimapalveluita.
"Olen huolissani siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset tulevat nousemaan mutta maakunnilla ei ole verotusoikeutta. Silloin sotepalveluiden järjestäminen syö työvoimapalveluiden määrärahat", Rinne maalailee.
"On tarpeetonta rakentaa sellaisia maakuntia, joihin työvoima- ja elinkeinopalvelut tulevat mukaan."
SDP haluaisi rakentaa sotealueet kuntalakien varaan ja jättää maakunnat kokonaan perustamatta.
Rinteen mukaan ne ovat täysin tarpeeton porras. Demokratia toteutuisi paremmin lähialueella kuntavaalien ja koko Suomessa eduskuntavaalien varassa.
Uudistusta rakennetaan nyt vauhdilla. Kapuloita rattaisiin heittelee ainakin Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.), joka pelkää säästötavoitteiden romuttavan kaupungin terveydenhuollon.
Esimerkiksi jo poistetut terveyskeskusmaksut joudutaan ehkä palauttamaan.
Rinne ei osaa kritisoida eikä kehua Vapaavuorta.
"Kyllä kyseessä on varmasti, ehkä politikoinnin lisäksi, aito huoli Helsingin tulevaisuudesta. On aivan luonnollista, että Vapaavuori ottaa tähän asiaan kantaa."
Myös Rinne on huolissaan soten asiakasmaksuista. Hän pelkää, ettei maakunnilla ole verotusoikeuden puuttuessa muuta mahdollisuutta palveluiden rahoittamiseksi kuin maksujen nostaminen ja palvelujen heikentäminen.
"Niistä pitäisi päästä korottamisen sijaan eroon. Tällä hetkellä 320 000 terveydenhuollon asiakasmaksua on ulosotossa."
"Maksut eivät saa estää kenenkään palveluiden saamista. Kun terveydenhoitomaksuista joutuu ulosottoon, ollaan kyllä kaukana hyvinvointivaltiosta."
Rinteen mukaan kokoomuksen soteen ajama valinnanvapaus tulee myös osaltaan nostamaan kuluja.
Se pirstaloi palvelut ja tekee terveydenhoidon ja erityissairaanhoidon sekä esimerkiksi vanhustenhuollon ja lastensuojelun ketjuttamisen mahdottomaksi.
"Juuri tämä kiinteä ketju tarjoaisi säästövaihtoehtoja, mutta nyt tilaaja ja tuote on erotettu. Tämä malli on katastrofi. Sosiaalidemokraattien linja on, että julkinen sektori on sekä järjestäjä että tilaaja."
Rinne kritisoi mallissa myös sitä, että jo nyt on nähty yksityisten yritysten olevan haluttomia maksamaan verojansa Suomeen.
Kritiikistään huolimatta Rinne toivoo, että sote voisi ratketa jo tällä vaalikaudella.
"Ei kiirehtimällä ja tekemällä sekundaa, mutta kuitenkin."
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on nyt noin vuosi aikaa. SDP on viime aikojen gallupeissa ollut kärjessä kokoomuksen rinnalla.
Lue myös: Antti Rinne toivoo soten ratkeavan tällä vaalikaudella
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

