
Puolueaktiivi: Vihreissä on tästä syystä tilausta aluepolitiikalle ‒ ”Mutta onko riittävästi, sen aika näyttää”
Silja Keränen pitää luonnollisena, että ihmiset kiinnittävät ensisijaisesti huomiota asioihin, jotka tapahtuvat heidän omassa välittömässä elinpiirissään. Vihreissä monet puolueaktiivit ovat kaupunkilaisia.
Kajaanilainen Silja Keränen pitää sinnikkäästi esillä maaseudun asiaa niin puolueessaan vihreissä kuin laajemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuva: Miska PuumalaKajaanilainen vihreä puolueaktiivi Silja Keränen sai kesäkuussa karvaasti pettyä, kun puoluekokousväki äänesti hänet ulos puolueen varapuheenjohtajan paikalta Hämeenlinnan puoluekokouksessa.
Keränen piti kampanjassaan ja varapuheenjohtajana toimiessaan aktiivisesti esillä muun muassa aluepoliittisia ja maaseudun teemoja.
Onko vihreissä tilausta aluepoliittiselle linjalle, kun sait lähtöpassit puoluejohdosta, Silja Keränen?
”Tuoreeltaan tietysti harmitti tosi paljon kun putosin. Pidän erittäin tärkeänä, että meillä olisi puolueessa toimijoita ja näkyvyyttä koko maassa, eikä vain suurimmissa kaupungeissa”, Keränen muotoilee.
Kajaanilaisen mukaan kiinnostus aluepolitiikkaan on kaikesta huolimatta ollut vihreissä nousussa viime vuosina.
”Erityisesti Itä-Suomen vaikeasta tilanteesta on puhuttu meillä viime aikoina paljon. Lisäksi haastava turvallisuuspoliittinen tilanne nostaa esimerkiksi huoltovarmuuden teemoja aiempaa enemmän esille”, Keränen sanoo.
”Näen kyllä, että myös maakuntien asioille on vihreissä tilausta. Mutta onko riittävästi ja mihin tuulet puhaltavat, sen aika näyttää”, hän pohtii.
”Myös maakuntien asioille on vihreissä tilausta. Mutta onko riittävästi ja mihin tuulet puhaltavat, sen aika näyttää.”
Keränen pitää luonnollisena, että ihmiset kiinnittävät ensisijaisesti huomiota asioihin, jotka tapahtuvat heidän omassa välittömässä elinpiirissään.
”Joku asuu maaseudulla ja joku toinen asuu kaupungin keskustassa. Totta kai taustat vaikuttavat siihen, mitä asioita eniten pidetään esillä. Ja vihreissä on paljon puolueaktiiveja, joilla on kaupunkilaistausta.”
Toisaalta puolueen sisällä toimii myös aktiivinen Maaseutu- ja erävihreiden yhdistys, jossa on noin 150 jäsentä.
”Nostamme aktiivisesti keskusteluun puolueen sisälle maaseudun ja maakuntien kannalta tärkeitä ja ajankohtaisia teemoja”, yhdistyksen varapuheenjohtajana toimiva Keränen kertoo.
Tuoreeltaan Maaseutu- ja erävihreät ovat ottaneet kantaa muun muassa kaksoiskuntalaisuuden edistämiseen määrittelemällä lainsäädäntöön toissijainen kotikunta, maaseudun kehittämisen rahoituksen turvaamiseen, maa- ja metsätalouden kestävään kehittämiseen sekä Itä-Suomen huomioimiseen erilaisin keinoin.
Silja Keränen viettää aikaansa kainuulaisella maaseudulla. Syyskuussa hän osui kuvattavaksi Kainuun vaaramailla Ristijärvellä. Kuva: Miska PuumalaEuroopan unionin maatalous- ja koheesiorahoitukseen on odotettavissa merkittäviä muutoksia, kun Ursula von der Leyenin johtama komissio rukkaa rahoituskriteereitä uusiksi.
Silja Keräsen mielestä on olennaista, että Suomen aluetukien saannille tärkeä harvan asutuksen kriteeri säilytetään jatkossakin.
”Olen surullinen tai järkyttynyt kun näyttää siltä, että EU-tasolla koheesiopolitiikan taustaa, syytä ja tavoitteita ei joko ymmärretä tai ei nähdä tärkeänä. Koheesiopolitiikan ideanahan on, että se on alueiden sosiaalipolitiikkaa, jonka turvin varmistetaan, että kaikki alueet pysyvät mukana.”
”Olen surullinen tai järkyttynyt kun näyttää siltä, että EU-tasolla koheesiopolitiikan taustaa, syytä ja tavoitteita, ei joko ymmärretä tai ei nähdä tärkeänä.”
Kajaanilainen katsoo, ettei rahaa pidä siirtää koheesiorahoituksesta suoraan puolustukseen.
”Nythän on virinnyt sellaista keskustelua. Mutta kun ajatellaan yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, niin sen kannaltahan on aivan keskeistä, että Itä- ja Pohjois-Suomessa on ihmisiä, työtä, infraa ja vireitä alueita.”
Suomen EU:sta saaman maataloustukirahoituksen turvaaminen on Keräsen mielestä niin ikään tärkeää.
”Ajattelen, että on tärkeää tunnistaa turvallisuuspoliittinen ulottuvuus ruuantuotannossa. Maatalouden edellytykset täytyy turvata myös Itä- ja Pohjois-Suomessa”, Keränen teroittaa.
Vihreät ei ole vielä puolueena muodostanut virallista kantaansa EU:sta Suomelle maksettaviin alue- ja maataloustukiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








