POP Pankkien tulos romahti
Alhainen korkotaso heikensi neljänneksen POP Pankkien alkuvuoden tulosta. POP Pankkien tulos tammi–maaliskuussa ennen veroja oli 8,8 miljoonaa euroa. Vertailutulos vuoden takaa oli liki 12 miljoonaa euroa.
Ryhmässä ollaan silti tyytyväisiä. ”Tulostaso on kohtuullinen ellei hyväkin”, johtaja Timo Hulkko POP Pankkiliitosta kommentoi.
Matalat korot heikentävät korkokatetta, joka jäi toistakymmentä prosenttia vertailutuloksesta.
Ryhmään kuuluu 36 itsenäistä pankkia. Ne lisäsivät lainoitusta 4,5 prosenttia. Saman verran kasvoivat talletukset. Asiakkaat vähenivät vähän.
POP Pankkeihin on talletettu enemmän rahaa kuin mitä ne pystyvät lainoina myymään. Uusi pankkisääntely pakottaa sijoittamaan ylijäämää valtion velkapapereihin.
”Yksi vuosineljännes ei paljon heiluttele, tuotot ja ylijäämät vaihtelevat”, Hulkko sanoo.
Asiakkaiden sijoituksista ja palveluista peruspankit kirjasivat kymmeneksen lisää tuottoja. Testamentteja ja muita asiapapereita laadittiin.
Hulkko ei paljasta palvelumaksuissa tehtyjä korotuksia. Asuntolainojen marginaalit liikkuvat puolentoista ja kahden prosentin vaiheilla.
Henkilöasiakkaiden riskitaso ei ole juuri muuttunut. Sääntely vaatii pankeilta lisää pääomia ja maksuvalmiutta. Pankkivero hilaa marginaaleja ylös.
Epävarma taloustilanne heijastuu eniten yritysten uuslainoituksessa. Niissä korkomarginaalit kallistuvat selvästi.
Järjestelemättömät lainat lisääntyivät yli kymmenen prosenttia, 42 miljoonaan euroon. Niitä on kaksinkertaisesti kilpailijoihin, 1,15 prosenttia ryhmän lainoista.
Hulkko myöntää luvun suureksi. Sitä se on ryhmällä ollut 2000-luvun alusta lähtien. Luottotappioita kirjataan melko vähän.
Maataloudessa POP Pankeilla on paljon asiakkaita. He maksavat maataloustukien tahdissa. Lainojen takaisinmaksuun luvataan kärsivällisyyttä.
Pankit vähensivät vuodessa kuutisenkymmentä työntekijää ja seitsemän pankkikonttoria. Yksi fuusio on tekeillä. Kyse ei Hulkon mukaan ole saneerauksista.
”Yhden ja kahden toimihenkilön konttoreita lakkautetaan.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
