Kreikka joutuu nälkäkuurille
BRYSSEL (MT)
Kreikan valtionvelka on tällä hetkellä noin 160 prosenttia bruttokansantuotteesta. Velkaantuminen on tarkoitus taltuttaa ja kääntää laskusuuntaan.
Kokouksen tavoitteena oli löytää keinot, joilla Kreikan valtionvelka saataisiin pudotettua 120 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä.
Aamutunteihin mennessä oli löydetty keinot päästä 120,5 prosenttiin, ja se lopulta hyväksyttiin kompromissina.
Kreikan valtionvelan määrän oletetaan kasvavan vielä pari vuotta, ennen kuin nyt hyväksytty sopeutusohjelma puree. Siitä eteenpäin Kreikan talouden kasvuennuste on noin 3 prosenttia vuodessa, minkä odotetaan vievän maan tavoitteeseensa.
Suomen valtionvelka on tällä hetkellä noin 50 prosenttia bruttokansantuotteesta. EU:n talous- ja kasvusopimuksessa valtionvelan ylärajaksi on sovittu 60 prosenttia.
Kreikka aikoo leikata julkisen talouden hallintomenoista. Supistuksia on luvassa sekä valtakunnan ja alueellisen kuin paikallistasonkin hallintoon. Myös valtiontukia leikataan.
Lisäksi Kreikka aikoo tarkistaa julkisiin palkkoihin nykyisin kuuluvat erityislisät ja lopettaa erilaisten palkkioiden maksamisen.
Kreikan puolustusbudjettia on pidetty huomattavan isona ja nyt maa aikoo leikata sitä reippaasti. Myös poliisibudjettia on tarkoitus leikata ja samalla nykyaikaistaa maan poliisihallintoa.
Kreikka lupaa vähentää poliittisia virkoja, joiden määrää on pidetty tarpeettoman suurena.
Terveydenhuoltokustannuk-sia järkeistetään. Niin sanottujen rinnakkaislääkkeiden käyttöä pyritään suosimaan niiden edullisuuden vuoksi. Lääkekorvaukset ja niihin liittyvät valtionkustannukset aiotaan ottaa tarkasteltavaksi kokonaisuudessaan.
Eläkejärjestelmä otetaan myös syyniin. Nykyisin maksettavia erilaisia lisäeläkkeitä aiotaan lopettaa ja korkeimpia eläkkeitä leikata. Myös kreikkalaisten eläkeikä otetaan tarkasteltavaksi.
Kreikka etsii kasvua lisääviä keinoja ja siksi ei aio leikata julkisia investointeja. Se aikoo päinvastoin lisätä niitä ja työllistää sillä keinoin.
Samaan se tähtää veropoliittisilla uudistuksilla. Se ei aio nostaa veroprosentteja, eikä aio lisätä verotuksen määrää muutenkaan.
VILLE PORKOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
