Hirvikannat ovat uhanalaisia
Enpä ollut uskoa juttua todeksi joka oli toukokuun Metsästys ja kalastus -lehdessä, että hirviemistä tehtäisiin lainsuojattomia, vaikka pikkuvasa sitä seuraisi.
Kyllä tämän nykyisten riistakeskusten suunnittelijat ovat aivan järjettömiä suunnitelmia keksineet riistakantojen hoitoon. Heti kärkeen tehtiin päätös, että Lappiin annettiin lupa hirvien kiima-aikana metsästykselle.
On aivan selvä asia, että kun uroshirvet ammutaan pois siinä vaiheessa kun ne ovat valinneet puolisot valmiiksi itselleen ammutaan pois. Kyllä silloin suurin osa lehmistä jää tyhjiksi, eikä tarvitse monta vuotta odottaa, kun kannat laskevat olemattomiksi.
Onhan meillä tässä maassa noita hörhöjä aivan tarpeeksi, jotka eivät ymmärtää luonnon tasapainosta muuta kuin että susia pitää olla mahdollisimman paljon. Nämä piirit ovat varmasti laskeneet, että kun orvot vasat ovat susille helppoa saalista niiden hyvinvoinnille ja panneet alulle noin tökerön aloitteen.
Heti kun nämä uudet riistakeskukset aloittivat toimintansa, tuokin hirvikoemaksu korotettiin kolminkertaiseksi entisestä ja muitakin käsittämättömiä päätöksiä keksittiin kokeiden vaikeuttamiseksi. Siltä kantilta katsoen aika on mennyt sellaiseksi, että kun aina uusia laki- tai asetusmuutoksia tehdään niin oppia otetaan sellaisilta asiantuntijoilta joilla ei ole normaaleiden asioiden hoitamiseen pienintäkään kokemusta. Sellaisetkin henkilöt kelpasivat riistaneuvostoihin, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista kokemusta metsästyksestä, vaan pahimman pään metsästyksen vastustajia.
Kun on ollut kuusikymmentä vuotta mukana aktiivisesti hirvenmetsästyksessä, niin tuollaista hölmöilyä on hyvin vaikea uskoa ja todeksi käsittää.
Olli Haataja
Kuusamo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
