Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • RAVIT Kaikki puoltaa Combat Bokoa

    Suomessa syksyllä aloittanut Combat Boko voitti alkajaisiksi heti T75-kierroksen alimman divisioonan. Se piti rajussa kiihdytyksessä johtopaikan, veti sen jälkeenkin vauhdikkaasti ja kirjautti lyhyellä matkalla ennätyksensä 13,7a. Esitys oli suoraan pitkältä tauolta loistava.

    Täyden matkan kilpailuissa Combat Boko on tehnyt parijonosta pitkät kirit. Divisioonafinaalissa se jäi lyhyen alkulaukan myötä taustalle, ja tiukassa seurassa kiri hyytyi ennen ratkaisuhetkiä. Seuraavalla kerralla Combat Boko painui kiriin lähdettyään kärkeen, mutta matkaa oli jäljellä hieman liikaa ja sijoitukseksi tuli toinen.

    Matias Salon tallin hevoset sairastelivat loppuvuodesta, ja Combat Bokokin joutui jäämään pois Vermon 75-yhteiskierrokselta. Kyse ei ollut mistään vakavammasta, ja Combat Bokolta voi odottaa keskiviikkona taas täysipainoista suoritusta.

    Viides kohde näyttää kuin Combat Bokolle tehdyltä. Sillä on mailin ryhmäajossa rata viisi, eikä vastus ole missään tapauksessa liian vaativaa tasoa.

    Maan eteläisimmätkin osat saivat lauantaina hienoisen lumipeitteen. Lämpötila pysyy ainakin toistaiseksi selkeästi pakkasen puolella, mutta lunta ei tule välttämättä juurikaan lisää.

    Vermon rata saattaa olla keskiviikkona hiekkapintainen, mutta pystyykö kenkiä vielä ottamaan pois, on jo toinen asia. Siihen kannattaa joka tapauksessa kiinnittää huomiota, sillä Mr Exquisitelle siitä olisi paljon hyötyä. Tapio Perttusen suojatti on ilman muuta suosikki, ja parhaalla balanssilla sitä on nyt tosi vaikea lyödä.

    Asia on syytä pitää mielessä tässä vaiheessa muutenkin. Lähes kesäkuntoisilla radoilla menestyneet hevoset saattavat menettää vauhdistaan useita sekunteja kilometriä kohden, kun radan pinta muuttuu raskaammaksi juosta ja samaan aikaan kengät on pidettävä jalassa ja niihin lisättävä vielä hokkeja, jotka ovat joillekin ravureille todellinen hidaste.

    Voittoputkia vastaan pelaaminen on tällä hetkellä monessa tapauksessa perustellumpaa kuin muulloin. Päätöksiä täytyy toki harkita vähintään kahdesti, ja lopputulos voi silti olla totaalisen väärä, mutta sitä ei tarvitse jäädä harmittelemaan vaan suunnata katse taas seuraavaan yritykseen.

    Suurta suosiota nauttiva Bluehill’s Eagle saa vihjesysteemissä kaksi varmistusmerkkiä. Tom Erikssonin valmennettava on huippuvireessä, mutta sen osuus kohteen merkeistä taitaa kohota suuremmaksi kuin sen voiton todennäköisyys. Se on ehdottomasti parempi päästessään kirimään toisen takaa, mutta näistä asemista Hannu Torvinen pyrkii melkoisen varmasti suoraviivaiseen taktiikkaan. Parhaat vastustajat tarjoavat ratkaisuvaiheessa ainakin kunnon haasteen.

    Risto Airaksisen valmentamat hevoset on pakko huomioida heti ensimmäisellä kerralla, vaikka Quarry tuotti viime viikolla pettymyksen Lahdessa. Italiassa syntynyt Orchidea S.L.M. on tottunut menestymään ja on varottava päätöskohteessa.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 4 Large Point, 2 Fame Laukko, 3 Highland Boogie, 1 Amado Mio, 7 Bella Bella, 5 Ego Even (12, 9)

    2. lähtö: 5 Mr Exquisite (4, 6)

    3. lähtö: 11 Turbo-Impi, 5 Rilon Taika, 4 Villikunkku, 12 Villiking, 7 Helmin, 1 Vennelmon Voima, 10 Filkker (3, 6)

    4. lähtö: 3 Bluehill’s Eagle, 10 Vivad Poppet, 1 Havanna Eros (6, 8)

    5. lähtö: 5 Combat Boko (6, 9)

    6. lähtö: 4 Hose Dahlia, 2 Orchidea S.L.M. (6, 8)

    6 x 1 x 7 x 3 x 1 x 2 = 252 riviä = 25,20 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 3 Toto65

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Amado Mio/Antti Teivainen 2100 16,9a 5 940 hlo9/19,0a 5/20,4a 2/19,5a 3/18,1a

    2 Fame Laukko/Mika Taittonen ‘’ 14,6a 6 650 9/17,6a 4/16,7a 4/17,1a 1/17,1a

    3 Highland Boogie/Hannu Torvinen ‘’ 17,5a 4 400 1/17,8a hlo2/18,0a 4/18,8ax 9/17,5a

    4 Large Point/Ari Moilanen ‘’ 16,8a 7 160 2/17,1a 2/17,6 2/17,6a 1/16,8a

    5 Ego Even/Markku Kinnunen ‘’ 17,6a 5 992 3/18,6a 3/17,8ax 3/19,1a 5/18,3a

    6 Carlitos Gartel/Antti-Joonas Heikkinen ‘’ 17,2a 5 730 2/17,7a 3/16,8 -a k 4/17,2a

    7 Bella Bella* (SE)/Juhani Tapani ‘’ 18,5a 7 280 hll 4/17,3 2/16,9 5/18,5ax

    8 Speed Coin/Tapani Jauhola ‘’ 16,5a 6 200 10/18,0a 1/17,5a 9/19,0a hlo8/18,5a

    9 Callela Ragtime/Kari Köngäs ‘’ 15,8a 6 430 6/17,1a 4/16,9a 7/17,1a 7/19,7a

    10 Stone Capes Luca/Mikael Kopola ‘’ 16,5a 6 080 7/18,0a -a hpl 5/18,7a Tk 10.1.

    11 Samurai Pee/Henry M Bollström ‘’ 15,4a 5 125 9/18,4a 12/18,8a 4/20,0a 4/17,1a

    12 Alice Sisu* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 15,3a 7 126 9/18,6a 3/17,5a 1/16,4a 8/18,2a

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Elora Hanover (US)/Hannu-Pekka Korpi 2100 12,3a 109 031 4/14,7a 7/16,0a 9/15,8a 8/15,3a

    2 Luck Smith/Hannu Korpi ‘’ 12,0a 113 500 13/18,4 10/19,7a 6/18,9a 11/16,1a

    3 Like Di Poggio (IT)/Juhani Tapani ‘’ 11,9a 116 172 1/12,0a 7/14,9a 9/18,0x hll

    4 All In/Mika Forss ‘’ 12,6a 76 371 10/17,1a 1/16,1a 5/16,2a 4/14,7a

    5 Mr Exquisite (US)/Tapio Perttunen ‘’ 11,2a 94 298 1/17,4a 5/16,9a 5/14,8a 1/14,3a

    6 Rainbow Zet/Mikael Kopola ‘’ 12,5a 107 335 4/17,5 3/15,1a 10/20,2 5/15,1a

    7 Armstrong Transs R (DE)/Hannu Torvinen ‘’ 11,4a 93 070 2/15,1a 4/14,8a 9/15,7a 7/15,2a

    8 Jetstream/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,4a 81 560 5/17,8a 1/15,1a 6/14,8a 8/15,5a

    9 Asante/Antti Teivainen ‘’ 12,8a 88 920 5/14,0a 8/15,7a 3/14,6a 3/15,0a

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Vennelmon Voima/Kari Rosimo 2100 30,2a 8 220 2/28,3 hlo7/30,3a 2/29,9 7/30,6ax

    2 Ato/Kari Venäläinen ‘’ 30,1a 5 450 9/32,2ax 2/32,0 5/32,0 1/31,4

    3 Tähden Tarina/Risto Tupamäki ‘’ 28,0a 12 410 5/30,9 2/32,9 -a hpl 2/29,4a

    4 Villikunkku/Harri Koivunen ‘’ 26,3a 9 160 3/28,1 5/29,0 2/26,3a 5/29,7a

    5 Rilon Taika/Hannu Torvinen ‘’ 26,5a 11 130 6/31,1a 1/31,8a 6/33,6 1/28,7a

    6 Toskan Touho/Mika Forss ‘’ 28,2a 11 230 4/31,7 1/31,7x 2/29,7 4/29,9a

    7 Helmin/Arto Hammar ‘’ 28,5a 8 310 2/29,6a 6/30,3a 4/33,2ax 4/29,2a

    8 Aika Kiho/Pertti Puikkonen ‘’ 27,7a 9 605 hpl 2/29,7 3/31,4 6/29,7a

    9 Tuli-Tikku/Oiva Käsnänen ‘’ 27,1a 11 280 10/29,0x 3/30,1 8/30,5 5/27,1a

    10 Filkker/Ari Moilanen ‘’ 28,4a 12 090 hpl 1/32,8 4/32,0 Tk 10.1.

    11 Turbo-Impi/Teemu Okkolin ‘’ 28,3a 9 830 2/29,3ax 1/27,8 1/28,1 2/28,8a

    12 Villiking/Tuomas Pakkanen ‘’ 26,4a 11 169 6/30,6a 6/29,9a 3/28,9a O 11.1.

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Havanna Eros/Mika Forss 2100 13,6a 31 420 1/13,6a 2/15,9a 1/16,5a -a hpl

    2 Greenhill’s Bobby (SE)/Juha Ylitalo ‘’ 14,0a 36 166 7/18,0a 6/17,4a 7/20,9a H 10.1.

    3 Bluehill’s Eagle/Hannu Torvinen ‘’ 13,9a 29 980 1/15,7a 2/16,2a 1/13,9a Tk 10.1.

    4 Miss Barbenette/Antti Teivainen ‘’ 14,1a 28 820 10/17,1a 7/20,9a 3/19,2a 6/15,4a

    5 Theo de Villeneuve* (SE)/Erik Skutnabb ‘’ 13,5a 37 155 6/15,0a 5/15,0a 3/16,3a 8/17,0a

    6 Stone Capes Gun/Sami Sandberg ‘’ 13,0a 36 690 4/16,5a 1/16,9a 2/16,8a 10/17,8a

    7 Eyeshadow (SE)/Marko Hakkarainen ‘’ 14,6a 29 353 -a hpl 6/16,8a 4/14,7a 5/20,5a

    8 Victory Beat/Harri Koivunen ‘’ 14,6a 28 650 7/18,9a 1/16,0a 10/19,5a 5/16,0a

    9 Baron Ses/Joni Hakala ‘’ 13,5a 32 640 hpl 13/17,3x 7/18,6 4/18,0

    10 Vivad Poppet/Ari Moilanen ‘’ 14,2a 28 870 4/16,6a 8/17,0a 2/14,2a Tk 10.1.

    11 Say It/Hannu Korpi ‘’ 13,3a 35 033 4/17,8a -a hpl 1/19,0a hpl

    12 Zoogina/Juha Lammi ‘’ 14,9a 27 005 8/18,0a 7/19,4 8/18,1 5/17,7

    5. LÄHTÖ Ryhmäajo 1609 m Helsinki

    1 Sunrise Game/Jani Ripatti 1609 14,8a 3 660 7/20,1 7/22,2a 5/22,8 7/19,5a

    2 Oichen Master/Tapani Jauhola ‘’ 16,4a 8 240 6/19,2a 2/17,2a 7/17,5a 5/16,7a

    3 Trade A Photo/Hannu Korpi ‘’ 15,6a 8 750 2/18,1 4/17,0 hpl 8/16,7a

    4 Bianca Duo/Arto Laaksonen ‘’ 14,1a 8 470 5/17,6 2/16,5a 2/16,8a 8/17,7a

    5 Combat Boko (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 13,7a 9 442 2/18,8 1/13,7a 9/16,1ax 2/18,0a

    6 Champion Luxx/Jarmo Saarela ‘’ 16,2a 8 790 2/17,6a 4/17,9a 12/19,8ax 4/16,5a

    7 Samba Pa Ti/Jarkko Ristimäki ‘’ 13,7a 8 550 10/18,5a 5/16,9a 9/21,2ax 1/16,6

    8 Bluewhite Wind/Harri Koivunen ‘’ 15,7a 7 950 3/17,1a 10/17,5a 3/16,9a 7/16,9a

    9 Magical Hannah/Juha Utala ‘’ 14,5a 9 990 1/16,8a 4/17,2 4/17,2 3/16,4a

    10 Rainman Lamu/Kari Rosimo ‘’ 13,6a 9 775 5/20,8a 11/18,5a -a hpl 9/17,0a

    11 Some Vigor One/Mika Forss ‘’ 17,1a 8 580 1/18,4a 3/18,5a 5/21,8a 3/17,1a

    12 Coco Mixed/Ari Moilanen ‘’ 13,7a 8 482 6/17,5 hyl4/19,6a 6/18,2a 2/20,3a

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Transformer/Kari Rosimo 2100 13,7a 53 258 2/14,1a 4/16,4a 8/17,3a 3/16,6a

    2 Orchidea S.L.M. (IT)/Risto Airaksinen ‘’ 12,6a 50 195 3/16,4a 6/13,8 4/14,9 7/15,0

    3 Hose Dahlia/Arto Komulainen ‘’ 15,0a 52 500 9/18,0ax 1/15,0a 3/16,5a 1/15,7a

    4 Naughty la Marc (DK)/Kari Venäläinen ‘’ 11,7a 54 479 4/16,8a 5/16,5a 4/16,2a 2/16,4ax

    5 Brien Blend/Antti Teivainen ‘’ 13,0a 48 486 9/15,2a 5/14,8a -a hpl T 14.1.

    6 Celsius Ås (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 13,8a 61 370 2/14,8a 1/15,4a 1/15,9a 5/16,4a

    7 Madame Sisu (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,3a 60 193 1/13,4a 9/16,7a 4/14,2a 11/16,5

    8 Robin Maguire/Seppo Markkula ‘’ 12,7a 60 800 3/14,3a 6/16,3a 1/18,0a 2/16,7

    9 Bullo Citrullo/Jani Ruotsalainen ‘’ 13,6a 47 569 10/16,2a 9/17,7a -a hpl 5/16,8a

    10 Jackpot Comery/Mika Forss ‘’ 12,3a 59 318 3/15,9a 6/14,4a 3/15,5a Kt 12.1.

    11 Multiple Choice* (SE)/Jyrki Tammimetsä ‘’ 13,5a 59 503 2/13,5a 7/14,4a 3/16,3a -a hpl

    12 Fiery Sid/Ari Moilanen ‘’ 14,6a 48 150 4/15,6a hlo7/15,9 -a hpl 10/19,1

    Avaa artikkelin PDF