Villaketjuun lisätehoa
TURKU (MT)
Kotimaisen villan hyödyntäminen tehostuu lähitulevaisuudessa. Isossa roolissa on maan suurin kotimaisen villan jatkojalostaja Pirtin kehräämö.
”Meille on tullut sata prosenttia lisää työntekijöitä ja panostamme entistä enemmän lampurien palvelemiseen”, Pirtin kehräämön tehtaanjohtaja Kari Anttonen lupasi Hyvä lammas -hankkeen seminaarissa tiistaina.
Seminaarissa julkistettiin päivitetyt villan lajitteluohjeet, joita Anttonen piti tarpeellisina.
”Hyvä villa voidaan pilata lajittelussa. Kun hyvät ja huonot villat ovat sekaisin, kaikki näyttää huonolta.”
Toistaiseksi monet lammastiloista eivät hyödynnä villaa juurikaan. Yksi syy on raakavillan matala hinta. Siihen haetaan nousua kehräämöihin toimitettavan villan laatua parantamalla. Osalle tiloista villa on jo nyt merkittävä tulonlähde.
Anttonen kehotti lampureita ajoittamaan kerinnän oikein ja pitämään lampolan olosuhteet kunnossa myös villan kannalta. ”Hinta määrittyy laadun mukaan.”
Lisäksi hän muistutti, että myös risteytyseläinten villa voi olla hyvää, suomenlammastyyppistä.
Pirtin kehräämössä voi kehruuttaa omia villaeriä, jotka esimerkiksi luomulammastilat voisivat markkinoida eteenpäin luomulankoina, Anttonen ehdottaa.
”Villaerikoisuudet kiinnostavat kuluttajia.”
Käsityöläisten arvotuksesta kertoi seminaarin yhteydessä järjestetty Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston näyttely. ”Suurin osa valitsi materiaaliksi suomenlampaan ja ihastui siihen”, koulutuspäällikkö Hannele Köngäs kertoo.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
