Riikasta tuli ruuan vanki
Kuva: Viestilehtien arkistoKaikki alkoi ala-asteella. Silloin nyt nelikymppinen Riikka laihdutti ensimmäisen kerran.
Hän ei ollut ylipainoinen, mutta pyöreä.
”Minulle korostettiin, että kilojen on syytä pysytellä normaalien painokäyrien tienoilla. Aloin tarkkailla painoani.”
Riikka oli 11-vuotias, kun hän meni omasta aloitteestaan äitinsä mukana Painonvartijoihin.
Yläasteella painon tarkkailu jatkui. Hedelmäpaastot seurasivat toisiaan.
Syöminen ja laihduttaminen eivät kuitenkaan olleet vakavia asioita. Kyse oli oikeastaan leikistä, jonka tavoitteena oli pudottaa hetkellisesti painoa, Riikka selittää.
Ensimmäiset itkuiset ahmimiskohtaukset iskivät lukiossa. Riikka yritti painaa pahaa oloa syrjään kurittamalla kehoaan ankarilla paastoilla. Niiden jälkeen seurasi palkinto: ahmiminen.
Kaikesta laihduttamisesta huolimatta paino nousi. ”Olin selkeästi ylipainoinen, kun pääsin ylioppilaaksi.”
Sitten hän aloitti opiskelut uudella paikkakunnalla.
Ahmimiskohtaukset pahenivat niin, ettei Riikka pystynyt lähtemään tunneille. Hän söi ja söi turruttaakseen pahaa oloaan. Kilot kertyivät, minkä seurauksena itseinho ja häpeä voimistuivat.
”Tajusin ensimmäisen kerran, että tarvitsen apua. ”
Riikka pääsi Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön YTHS:n kautta Kelan tukemaan terapiaan.
Ahminta ei terapian avulla kokonaan väistynyt. Elämä palasi kuitenkin sen verran uomiinsa, että Riikka pääsi opiskelemaan alaa, jossa opinnot sisälsivät paljon liikuntaa. Koulussa painotettiin, että laihdutuskuureja ei pidä aloittaa.
Riikka ei uskonut.
”Kului päiviä ja viikkoja niin, että paastosin päivät ja ahmin illat. Join litratolkulla kevytkokista, jotta oloni olisi täysi.”
Sitten Riikka luki lehtijutun, jossa ahmimisesta kärsivä kertoi tavoista, joilla oli pudottanut painoaan.
”Löysin ulostuslääkkeet. Mahtavaa, ajattelin.”
Koulupäivän jälkeen Riikka tuli kotiin kahden kaupan kautta, koska ei kehdannut ostaa kaikkia herkkuja samasta paikasta.
Parin vuoden ajan Riikalla oli viikkojen ja kuukausien jaksoja, jolloin ilta alkoi ulostuslääkkeiden napostelulla, jota seurasi ahmiminen. Lopuksi hän otti ulostuslääkkeitä. Lisäksi kului nesteenpoistolääkkeitä.
”Inhosin itseäni. Tunsin itseni läskiksi ja häpesin vartaloani.”
Tehdessään lopputyötään Riikka törmäsi professori Aila Rissasen ajatuksiin. Rissanen työskentelee Lihavuustutkimusyksikössä.
”Kuulin ensimmäisen kerran, että ankara laihduttaminen hidastaa aineenvaihduntaa eli hidastaa laihtumista.”
Ajatus hallitusta painon pudotuksesta alkoi itää, ja Riikka liittyi Painonvartijoihin. Sen neuvoja noudattamalla hän saavutti normaalipainon.
Silti hän ei ollut tyytyväinen itseensä.
Paha olokaan ei väistynyt, ja Riikka alkoi jälleen mättää ruokaa sisäänsä.
AA-toiminnan kautta raitistunut läheinen kertoi Riikalle vuonna 2004 Nimettömät Ongelmasyöjät (OA) -ryhmästä.
Tapaamisissa ihmiset kertoivat elämästään ruuan vankina. Jokaisen toipumisen vaiheet olivat erilaisia, samoin syyt häiriintyneeseen syömiseen.
”Tärkeintä oli vertaistuki. Minulla oli ja on kova tarve puhua. Vihdoin ympärillä oli ihmisiä, joiden sanat kertoivat minunkin kokemuksistani.”
On aivan eri asia kuulla toiselta syömishäiriöiseltä, että viikkoja kestävä paasto on terveydelle vaarallista kuin jos sanoja on terveydenhoitaja, Riikka selittää.
”Olen ihminen, jonka pitää itse kokea tai kuulla asia sellaiselta, joka on kokenut saman. ”
Hän tajusi, että kyse ei ole laihdutuskuurista, jolla on alku ja loppu, ja lopun jälkeen voi taas palkita itsensä syömällä. On tehtävä pysyvä muutos elämään – päivä kerrallaan.
OA-ryhmän tuen avulla Riikka on opetellut uudestaan syömään säännöllisesti: aamiainen, lounas, välipala, päivällinen, iltapala.
Riikka muistelee olleensa kuudennella luokalla ja ahtaneensa itseensä jäätelöä, kun hän ensimmäisen kerran tunnisti huumaavan onnellisuuden tunteen.
Samanlaista tunnetta hän ei ole saanut mistään muusta.
”Onnellisuuden tunne, joka ruokaövereistä seurasi, koukutti.”
Riikan äiti on alkoholisti, joka raitistui tyttären ollessa ala-asteella. Viinan varjostama lapsuus loi turvattomuutta, mutta Riikka ei silti syytä sairaudestaan ketään.
Syyllisen hän silti löytää: laihduttaminen.
Lehdet pursuavat vinkkejä kilojen karistamiseen ja ylipainon aiheuttamat ongelmat hallitsevat ruokaan liittyvää keskustelua. Televisio näyttää, miten onnelliseksi voi tulla, kunhan karistaa inhat läskit vyötäröltään.
”Onko tässä maassa yhtään perhettä, jossa joku ei joskus olisi laihdutuskuurilla?”
Riikka puhuu myös alttiudesta sairastua. Oman kehon kontrollointi loi turvallisuuden tunnetta elämän ollessa epävarmaa ja ennakoimatonta.
”Olin hyvä ainakin jossain. Minä osasin laihduttaa.”
Vaikka Riikka on sairastanut vuosia, hänen perheensä ja läheisensä eivät ole siihen puuttuneet.
Syömishäiriöinen on mestari salaamaan sairautensa ja selittämään asiat parhain päin.
”Eikä minun ruokavaliooni kiinnitetty huomiota, koska meidän perheen naisväellä oli aina joku kuuri menossa”, Riikka toteaa kuivasti.
”Olen miettinyt, olisinko voinut alkaa toipua aikaisemmin. Pitikö kaiken olla niin vaikeaa ja kestää vuosikausia. Mutta minun piti kulkea pitkä tie. Jonkun toisen voi olla lyhyempi tai vieläkin pitempi.”
Apua pitää hakea silloin, kun syöminen alkaa häiritä omaa elämää, Riikka kannustaa.
Jumpassa hän menee eturiviin nähdäkseen itsensä peilistä, mutta ei siksi, että hän voisi kauhistella ja hävetä kilojaan.
”Siinä eturivissä näen muut naiset ja tajuan, etten erotu joukosta.”
Ahmiminen ja painon tarkkailu eivät vieläkään ole kokonaan väistyneet. Edellisen kerran Riikka on ahminut viime syksynä.
”Mutta en muista tarkkaa päivää. Tiukka itsekontrolli alkaa antaa periksi.”
MAIJA ALA-SIURUA
Haastateltavan nimi on muutettu.
Kului päiviä ja viikkoja niin, että paastosin päivät ja ahmin illat. Join litratolkulla kevytkokista, jotta oloni olisi täysi.«
Eikä minun ruokavaliooni kiinnitetty huomiota, koska meidän perheen naisväellä oli aina joku kuuri menossa.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
