Voiko kuuro siivota? "Työturvallisuutta voidaan käyttää tekosyynä – ennakkoluulot ovat suurin este työllistymiselle"
Työyhteisölle erilaisista jäsenistä on paljon hyötyä. Moninaisuus ja inhimillisyys tukevat kaikkien työssä jaksamista ja motivaatiota.
Essi Tikanoja (selin) toimii viittomakielen tulkkina, kun Kaarina Huovista haastatellaan. Kaarina kokee olevansa kielivähemmistöön kuuluva vahvemmin kuin vammainen. Kuva: Sanne KatainenVoiko kuuro siivota? Ei kyllä voi, työturvallisuus estää. Kaarina Huovinen haki monia eri töitä pitäessään lukion jälkeen välivuotta, mutta työnantajat eivät lämmenneet idealle.
"Työturvallisuutta voidaan käyttää myös tekosyynä. Esimerkiksi hälytyksiin reagointi voidaan ratkaista erilaisilla kunnan kustantamilla apuvälineillä eikä työnantaja myöskään maksa viittomakielen tulkin palkkaa."
"Yleensä ennakkoluulot ovat työllistymiselle suurempi este kuin mikään muu."
Huovinen opiskeli yhteisöpedagogiksi ja työskenteli sen jälkeen erilaisissa tehtävissä toisten viittomakielisten kanssa. Nyt hän opiskelee journalismia.
"Toivon mukaan opiskelu tuo parempia työmahdollisuuksia alan kiinnostavuuden lisäksi. Koen, että minulla on oltava monipuolinen osaaminen, jotta minulle tarjoutuisi yhtä paljon mahdollisuuksia kuin ei-vammaisille osaajille."
Hänen lähipiirinsä on aina tukenut urasuunnitelmia, mutta muissa yhteyksissä työllistymisen vaikeutta voivoteltiin.
"Ei tietenkään tarvitse valehdella ylipositiivisesti, mutta lannistunutta ajattelutapaa ei kannattaisi levittää. Ammattilaisen itsevarmuuden rakentaminen on ollut minulle vaikeaa."
Huovinen on mukana Maanantai kuuluu kaikille -kampanjassa, jolla muistutetaan, etteivät vammaiset ole vain hoivan kohteita. Hekin haluaisivat olla tekemässä oman osansa ja moni heistä on paitsi erittäin motivoitunut, myös kouluttautunut.
"Kun jää työyhteisöjen ulkopuolelle, tuntee selkeästi olevansa erilainen. Työntekijöiden harmittelema arkiaamu voikin olla etuoikeus, josta moni vammainen unelmoi", Huovinen kuvailee.
Työyhteisölle erilaisista jäsenistä on paljon hyötyä. Moninaisuus ja inhimillisyys tukevat kaikkien työssä jaksamista ja motivaatiota.
"Meillä on muutenkin ihmisiä hyvin eri lähtökohdista. Eihän kukaan ihminen ole täydellisen työkykyinen", Lassila & Tikanojan palvelupäällikkö Linda Sandström kertoo.
Hän palkkasi keväällä siivousporukkaansa kaksi vammaista nuorta miestä.
"He ovat todella innostuneita tehtävistään ja haluavat laajentaa työkenttäänsä jatkuvasti. Työyhteisöön he upposivat helposti ja heitä ehdittiin lomien aikana jo kaivata kovasti takaisin."
Siivousala on hyvin monikulttuurinen ja kohteessa kaikki palaverit vedetään kahdella kielellä.
"Työntekijän kanssa lähdetään aina nollasta, yksilökohtaisuus on aina avainasemassa. Tässä tapauksessa haasteet ovat tietysti kokonaisvaltaisempia, mutta ne ovat hallittavissa. Olemme suunnitelleet työtehtävät mahdollisimman ymmärrettäviksi ja sopineet muiden työntekijöiden kanssa, että näiden kahden henkilön tukeminen on aina ensisijaista."
Helsingin kaupungin valmentajat ovat auttaneet työntekijät alkuun yhdessä työnantajan kanssa.
Sandström on ilmiselvästi innostunut asiasta.
"On ilo luoda aidosti tasa-arvoista ja vastuullista työkulttuuria. On ison talon etu, että meiltä löytyy erilaisille ihmisille sopivia paikkoja ja voimme aidosti tarjota konkreettista työtä sanahelinän sijaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
