Lukijalta: Työelämässä on nyt pilkahdus optimismia
Myönteinen kehitys näkyy etenkin rakennusalalla, mikä viittaa siihen, että alan vaikein vaihe saattaa olla jo takana, kirjoittaa Suomalainen työ ry:n toimitusjohtaja Juhana Brotherus.Työmarkkinoiden tunnelma nousi Työelämäindeksin mittaushistorian korkeimmalle tasolle. Nousu viime vuoden lopun 6,7:stä nykyiseen 6,9:ään ei ole suuri, mutta suunta on selvä: suomalaisessa työelämässä näkyy nyt varovaista optimismia, ja työelämä voi mainettaan paremmin.
Erityisesti työ koetaan aiempaa tärkeämmäksi ja merkityksellisemmäksi. Myös luottamus omaan toimeentuloon on vahvistunut, mikä kertoo ostovoiman elpymisestä työväestön keskuudessa.
Toimialoista myönteinen kehitys näkyy etenkin rakennusalalla, mikä viittaa siihen, että alan vaikein vaihe saattaa olla jo takana. Rakennusalan työntekijöillä on usein hyvä tuntuma lähitulevaisuuden näkymiin, joten havaintoa voi pitää kiinnostavana signaalina.
Myös tulevaisuuteen katsovien ja rekrytoinneista päättävien johtajien ja esihenkilöiden vahvat indeksilukemat tukevat näkemystä siitä, että suhdannetilanne on vähitellen paranemassa.
Työelämäindeksin myönteiset tulokset ja Tilastokeskuksen kuluttajaluottamuksen synkät lukemat muodostavat kiinnostavan kontrastin. Eroa selittää ennen kaikkea se, että kyselyt mittaavat osin eri asioita ja eri väestöryhmiä. Työelämäindeksi kuvaa työikäisten ja työelämässä mukana olevien kokemuksia. Eläkeläiset eivät ole siinä mukana, ja työttömistäkin vain hiljattain työllisinä olleet. Tilastokeskuksen kyselyssä ikäryhmistä heikoin luottamus löytyi yli 65-vuotiailta. Ainoastaan työttömät suhtautuivat tulevaisuuteen eläkeläisiä synkemmin.
Maailman meno näyttää synkältä, mutta omalla työpaikalla asiat koetaan aiempaa paremmiksi.
Kun arvioidaan työelämän tilaa ja lähiajan näkymiä, huomio kannattaa kiinnittää erityisesti niihin, jotka ovat mukana työmarkkinoilla. Juuri heidän kokemuksensa kertovat eniten siitä, miltä työelämä Suomessa tällä hetkellä tuntuu.
Samaan aikaan työelämän tunnelman vahvistumista varjostavat kansainväliset konfliktit ja julkisen talouden ongelmat. Lähes 60 prosenttia työllisistä kokee yhteiskunnan suunnan olevan menossa heikompaan suuntaan. Tässä piilee kiinnostava ristiriita: maailman meno näyttää synkältä, mutta omalla työpaikalla asiat koetaan aiempaa paremmiksi.
Juuri siksi Työelämäindeksin vahva lukema on merkittävä. Se kertoo, että suomalainen työelämä kestää poikkeuksellisenkin vastatuulen. Jos suhdanne vahvistuu ja kotimainen kysyntä piristyy, myönteinen kokemus työstä ja työllisyydestä voi levitä yhä laajemmalle.
Juhana Brotherus
toimitusjohtaja
Suomalainen työ ry
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





