Itävallasta tulee EU:n puheenjohtajamaa – maahanmuuton vastustaminen liittokanslerin lempiteema
Sebastian Kurz muistelee mielellään, miten hän sai Itävallan rajat suljettua Balkanin kautta pyrkiviltä turvapaikanhakijoilta.
Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz sulki maan rajat Balkanin kautta pyrkiviltä turvapaikanhakijoilta vuonna 2016.Itävallan 31-vuotias liittokansleri Sebastian Kurz nousee EU:ssa keskeiseen rooliin sunnuntaina, kun Itävallasta tulee EU:n puheenjohtajamaa puoleksi vuodeksi.
Keskustaoikeistolaista kansanpuoluetta edustava Kurz on joulukuusta asti hallinnut maata yhdessä äärioikeistolaisen vapauspuolueen kanssa.
Kurzin odotetaan nostavan lempiteemansa eli maahanmuuton vastustamisen kautensa pääaiheeksi. Toimiessaan ulkoministerinä vuonna 2016 Kurz sulki Itävallan rajat maahan Balkanin kautta pyrkiviltä turvapaikanhakijoilta, ja muistelee tätä saavutusta mielellään.
Kurz korostaa kannattavansa EU:ta, mutta vaatii, että sen pitää hajauttaa enemmän valtaa jäsenmaille. Vapauspuolue on siirtynyt Kurzin linjoille eikä enää vaadi eroa unionista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
