Taimikonhoitoonkin tarvitaan maisematyölupa
KITTILÄ (MT)
Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaava-alueilla ja kaavoitettavilla alueilla tarvitaan maisematyölupa, kun halutaan kaataa puita.
Sen vuoksi jopa taimikonhoitoa varten täytyy hakea lupa kunnalta, jos raivaussahaa haluaa laulattaa virkistysalueella. Lupa maksaa kunnasta riippuen 0–1 200 euroa.
Lupamenettely voi siis tulla monta kertaa kalliimmaksi kuin toimenpiteestä saatava rahallinen hyöty.
”Maanomistajat ovat kokeneet maisematyöluvan hakemisen hankalaksi ja kalliiksi. Jo pelkkä tieto siitä, että metsänhoidosta koituu maanomistajalle lupamenettelyn vuoksi paperisota maksuineen, aiheuttaa usein sen, että metsät jäävät hoitamatta”, hankevastaava Merja Vierelä Metsänhoitoyhdistys Kittilästä harmittelee.
Kittilässä maisematyölupa on jo jarruttanut metsänhoitoa. Monia kohteita uhkaa riukuuntuminen.
Lain mukaan maisematyölupaa ei tarvita ”vaikutuksiltaan vähäisiin töihin”. Vähäinen on kuitenkin vaikea määritellä.
Mhy Kittilä teki kunnalle aloitteen, jonka mukaan taimikonhoitoon ja harvennuksiin ei tarvittaisi maisematyölupaa.
”Se parantaisi metsätalouden toimintaedellytyksiä ja metsien kuntoa. Alueen yrittäjätkin ovat toivoneet erityisesti nuorten metsien ja taimikoiden hoitoa”, Vierelä toteaa.
”Hyvin tehty harvennushakkuu avaa maisemaa”, ohjelmapalveluyrittäjä Mika Kuusela Kinos Safareista vahvistaa.
Kunnalle metsätalous tuntuu olevan vierasta. Vierelä on joutunut vääntämään rautalangasta, mitä tarkoittavat taimikonhoito ja harvennushakkuu.
Vierelän iloksi Kittilän rakennus- ja ympäristölautakunta päätti viime viikolla hyväksyä linjauksen.
Jos asiasta ei valiteta, taimikonhoitoon ja harvennuksiin ei näin ollen jatkossa tarvita maisematyölupaa Kittilän kunnan kaava-alueilla.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
