Tupakkavero kiristyy jälleen – askin hinta nousee lopulta noin kaksi euroa
Tupakkavero nousee taas heinäkuun alussa.
Tupakka-askin hinta nousee kaikkien korotusten myötä arviolta noin kaksi euroa. Kuva: Lehtikuva/Mikko StigTupakkavero nousee taas heinäkuun alussa. Tupakan verotus kiristyy neljässä vaiheessa niin, että ensimmäinen korotus tehtiin vuoden alusta ja toinen heinäkuun alusta. Kolmas korotus tehdään vuoden 2017 alusta ja neljäs heinäkuun 2017 alusta.
Valtiovarainministeriön mukaan savukkeiden hintojen arvioidaan nousevan korotusten seurauksena keskimäärin 19,2 prosenttia. Tupakka-askin hinta nousee kaikkien korotusten myötä arviolta noin kaksi euroa.
Veronkorotukset perustuvat EU:n asettamaan direktiiviin, joka yhtenäistää tupakan verotuksen eri jäsenvaltioissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
