Tiestö pitää Suomen liikkeessä
Elinkeinorakenteen muutokset edellyttävät hyvää tiestöä. Kilpailun koveneminen edellyttää kuljetusten ja ihmisten liikkumisen sujuvuutta.”Meneillään oleva voimakas rakennemuutos elinkeinoelämässämme edellyttää kaikilta toimijoilta suurta joustavuutta. Valtion rooli on huolehtia siitä, että tiestö ja sen kunto sekä tieliikenteen muut olosuhteet ovat riittävän hyvässä kunnossa”, sanoo Suomen Tieyhdistyksen hallituksen uusi puheenjohtaja Juha Marttila .
”Tieliikenne on kaikkein joustavin ja mukautuvin liikennemuoto luomaan edellytykset yhteiskunnan muutoksille. Tämä tarkoittaa tavaran kuljetuksia ja ihmisten liikkumista.”
Marttilan mukaan esimerkiksi maa- ja metsätalous on elinkeinoala, joka tarvitsee koko tiestöä yksityisteistä pääteihin kaikkialla maassa.
MTK:n puheenjohtaja Marttila puhui Helsingissä tilaisuudessa, jossa hänet valittiin Suomen Tieyhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

