UUTISTAUSTA Haamu vaanii Euroopan onnea

Euroopan taloudellista menestystä ja sen kansalaisten onnea vaanii liittovaltiokehityksen haamu.

Kultarannassa siitä puhuttiin paljon. Kuunneltuaan liittovaltiokehityksen puolesta ja sitä vastaan esitettyjä joutavia jorinoita kyllästymiseen asti yksi tilaisuuden kokeneimmista osanottajista ehdotti, että tämän jälkeen jokaisen, joka käyttää sanaa ”liittovaltio”, on samalla heti määriteltävä, mitä hän sanalla tarkoittaa. Puhe liittovaltiokehityksestä lopahti siihen.

Toki liittovaltiokehityksestä puhuvat muutkin kuin suomalaiset. Vannoutuneet federalistit, joita Suomessa on vain muutama, puhuvat siitä tienä paratiisiin.

Eurooppalainen liittovaltio on ihmiskunnan kehityksen viimeinen sana, sen yhteiskunnallisen kehityksen korkein muoto. Siinä kansakuntien ja kansallisuuksien ristiriidat sovitellaan rauhanomaisesti, tasa-arvo on toteutettu, ihmisoikeudet taattu ja demokratia toimii.

Ilmaiseksi ei paratiisiin kuitenkaan päästä. Ensin on sovittauduttava kaikille samanlaisiin sosiaalisiin rakenteisiin ja yhteiskunnan malleihin, luovuttava kansallisesti omaperäisistä ratkaisuista yhteisen edun nimissä, hylättävä ikivanhat perinteet ja omaksuttava uudet, modernit arvot.

Luonnollisesti on jatkuvasti säästettävä ja elettävä suu säkkiä myöten. Ja ennen muuta on opittava noudattamaan Brysselistä tulevia määräyksiä kuuliaisesti ja täsmällisesti, koska siellä on kaikki viisaus.

Kuulostaako tutulta? Suomen kansan suussa tämä yksilön kilvoittelu ilmaistiin satojen vuosien ajan yhdellä lauseella: ”Kärsi, syntinen, kärsi, kirkkaamman kruunun saat”.

Bolshevikeilla puolestaan oli ihanteensa toteuttamiseksi maanläheinen lähestymistapa: paratiisiin, siis kommunismiin, siirrytään, kunhan sen tiellä olevat esteet – väärämieliset ihmiset – on ensin likvidoitu.

Jokainen täysjärkinen ihminen tajuaa, ettei tällainen utopistinen liittovaltio voi toteutua, ei Euroopassa eikä missään muuallakaan. Samaa kieltä puhuvat kansat muodostavat keskenään liittovaltioita, ja yhteisen uhkakuvan jakavat maat tekevät valtioliittoja, mutta Euroopan Yhdysvaltoja ei ole eikä tule.

Suuret jäsenmaat eivät sitä salli, ja viimekädessä yritykset torjuu Saksan perustuslakituomioistuin.

Miksi asiasta sitten niin hanakasti puhutaan? Koska Euroopassa on käynnissä täsmälleen päinvastainen kehitys.

Ihmiset kääntävät selkänsä Euroopan unionille, vielä vuosikymmen sitten kiistaton vetovoima hiipuu, lupaus paluusta talouskasvuun siirtyy vuosi vuodelta eteenpäin, ja EU:n vaivalla synnytetyt, puoli vuosisataa hyvinvointia tuottaneet rakenteet natisevat.

Euroopassa on koko joukko poliittisen todellisuudentajunsa menettäneitä ylätason vaikuttajia, joiden mielestä kielteinen kehitys johtuu vain siitä, että keskinäiseen integraatioon on sallittu syntyä kansallisia porsaanreikiä ja byrokratian huipulla olevien toimivaltaa on rajattu kohtuuttomasti.

Jos vain kaikesta tästä päästäisiin eroon, paratiisi olisi käden ulottuvilla. Tätä puhdistusta he kutsuvat ”liittovaltiokehitykseksi”.

Ainoat ihmiset, joille he näin tekevät todellisen palveluksen, ovat liittovaltiokehityksen vannoutuneet vastustajat. He ovat oikeassa olettaessaan, ettei liittovaltiokehitys tule koskaan saamaan EU-kansalaisten enemmistön tukea taakseen.

Mutta he ovat väärässä, kun ovat näkevinään liittovaltiokehityksen peikon luuraavan kaikkialla – ja erityisen väärässä he ovat vastustaessaan kaikkia uudistuksia sillä verukkeella, että uudistusten toteuttaminen palvelee liittovaltiokehitystä.

Tällaisesta asetelmasta oli kysymys, kun pääministeri Jyrki Katainen (kok.) aiemmin keväällä totesi, että Euroopassa ääriliikkeet ovat kaapanneet maanosamme tulevaisuutta koskevan keskustelun itselleen.

Mitä aktiivisemmin ne toimivat, sitä lujemmin ne vahvistavat toinen toisiaan. Lopulta ne myös tuhoavat unionin, ellei niiden väliin jäävä maltillinen enemmistö ryhdistäydy.

Avaa artikkelin PDF