Lunta on vähemmän kuin ennen
Satelliittisilmät ovat kiertäneet Pohjoisnavan ylitse kolmekymmentä vuotta.
Ilmatieteen laitoksella kuvista on kerätty aineisto, joka kertoo lumen määrän vähentyneen kaiken aikaa.
”Lumen massa on pienentynyt pohjoisella pallonpuoliskolla noin kaksi prosenttia vuosikymmenessä”, erikoistutkija Kari Luojus Ilmatieteen laitokselta sanoo.
Tulos kertoo lumen massan keskimäärin pitkältä ajalta. Vuosittaiset vaihtelut ovat hyvin suuria.
”Vuonna 2010 lunta oli erittäin vähän. Viime vuonna oltiin keskiarvon yläpuolella. Ensi vuonna voi hyvin tulla kylmä talvi”, Luojus kertoo.
Päivämäärä, jolloin kaikki lumi Suomesta on sulanut, on myös aikaistunut. Aikaistumisen tahti on noin muutaman päivän vuosikymmenessä.
Kaikkialla pohjoisessa lumi ei sula aiempaa nopeammin. Esimerkiksi Ural-vuoristossa sulamispäivä on myöhentynyt. Se johtuu sateiden lisääntymisestä.
”Uralilla sataa enemmän, joten lunta on enemmän. Suuremman lumimäärän sulaminen kestää kauemmin. Tulokset tukevat ilmastonmuutoksesta tehtyjä malleja”, tutkimusprofessori Jouni Pulliainen Ilmatieteen laitokselta sanoo.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
