EU-asetus voi vaarantaa suomalaisen luomutuotannon
Kokoomuslaiset europarlamentaarikot Henna Virkkunen ja Petri Sarvamaa vierailivat Knehtilän luomutilalla Hyvinkäällä keskiviikkona. Isäntä Markus Eerola (oik.)muistutti, että ruokaa tarvitaan tulevaisuudessaentistä enemmän, mutta pinta-ala ruuantuottamiseen pienenee. Kalle Särkkä Kuva: Viestilehtien arkistoHYVINKÄÄ (MT)
EU:n valmisteilla olevan uuden luomuasetuksen sisältö huolestuttaa EPP-ryhmään kuuluvia kokoomuslaisia europarlamentaarikoita Henna Virkkusta ja Petri Sarvamaata.
Esitetty vaatimus koko tilan kuulumisesta luomuun on Suomelle kohtuuton. Nykyisin on sallittua, että pellot ovat luomussa mutta kotieläimet eivät.
”Asetuksesta ei saa tulla sellainen, että se vaarantaa suomalaisen luomutuotannon”, Virkkunen ja Sarvamaa arvioivat.
Virkkusen mukaan Suomi on luomuetujensa kanssa yksin.
Lähinaapurien Baltian ja Ruotsin kasvuolosuhteet ovat niin erilaiset Suomeen verrattuna, että yhteisiä etuja ajettavaksi ei tahdo löytyä.
Luomun lisäksi Virkkunen haluaa vaikuttaa elintarvikkeiden alkuperämerkintöihin. Ne pitää saada pakollisiksi, koska näin lisätään kuluttajien luottamusta ruokaan.
Sarvamaa puolestaan kertoo pitävänsä suomalaisen maatalouden puolia mahdollisimman monissa yhteyksissä. ”Asiat voivat joskus olla yhdestä äänestä kiinni.”
Virkkunen ja Sarvaa tutustuivat keskiviikkona luomutilan arkeen Hyvinkäällä.
Luomun lisäksi Khentilän tilan isäntä Markus Eerola kertoi painokkaasti, miten vakavissa taloudellisissa vaikeuksissa suomalaiset maatilat ovat.
Venäjä-pakotteet ovat iskeneet maitotiloille, mutta tilanne ei ole juuri sen valoisampi muillakaan tuotantosuunnilla.
”Viljelijänä myös minä olen kriisissä heikon kannattavuuden takia.”
Virkkunen ja Sarvamaa halusivat tietää, millaisia kokemuksia Eerolalla on tukitarkastuksiin liittyvistä lohkojen mittaamisista.
”Byrokratia on loputon aihe”, isäntä kuittasi. Hän lisäsi, että luomutarkastajien kanssa asiat ovat sujuneet hyvin ja joustavasti.
Eerolan tähdensi tarkastusten olevan välttämättömiä, koska näin on säädetty. Niitä tarvitaan myös luomutuotannon uskottavuuden ja luotettavuuden todentamiseksi.
Tarkastukset eivät kuitenkaan kehitä tuotantoa tai tuotantopanoksia.
Virkkusen mielestä tarkastuksissa pitäisikin olla lähtökohtana tilan toiminnan kehittäminen kontrollin ja pakon sijaan.
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
