Munakunta myy liiketoiminnastaan puolet Tanskaan
Munakunta ja tanskalainen Hedegaard Foods ilmoittivat tiistaina perustavansa yhteisyrityksen, jolle siirtyy koko Munakunnan pakkaamo- ja jalosteliiketoiminta. Kumpikin omistaa uudesta Muna Foods Oy:stä puolet.
Munakunta säilyy entiseen tapaan suomalaisten sopimustuottajiensa omistamana osuuskuntana.
Lähtökohtaisesti jokaisessa maassa syödään jatkossakin kotimaisia munia. Munakunnan ja Muna Foodsin toimitusjohtaja Jan Lähde ei sulje pois mahdollisuutta purkaa Suomen ylituotantoa muihin Pohjoismaihin.
Lähteen mukaan Munakunnan sopimustuottajat ovat jatkossa Hankkijalle ”erityisasemassa”. Hedegaard Foodsin taustalla ovat Vestjyllands Andel ja Danish Agro, jotka myös omistavat Hankkijaa.
MTK arvioi, että kaupan hyödyt eivät ole vielä mitattavissa. Kotieläinasiamies Jukka Rantala sanoo, että kananmunan tuottajahinta ei ole nyt tyydyttävä.Sivu 8
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
