Valtion vedet siirtyvät Metsähallitukselle
Liikelaitos hoitaa jatkossa kala-asiat.
Yleisvesien kalastusasiat siirtyvät Metsähallituksen hoitoon ensi vuoden alusta. Kuva: Jarmo PalokallioYleisvesien kalastusasiat siirtyvät Metsähallituksen vastuulle ensi vuoden alusta. Aiemmin sisävesien yleisvesialueita hoitivat kalastusalueet.
Viehekalastus jatkuu muutoksen jälkeen ennallaan paikallisen yhteisluvan kautta. Pyydyslupia sisävesien yleisvesialueilla voi hankkia Erälupien palvelunumerosta 020 69 2424.
Eri järvien yleisvesialueille muodostetaan omat pyydyslupa-alueensa. Poikkeuksena Höytiäisen ja Koitereen yleisvesialueet, joiden pyydyskalastuslupien pitämisestä osana pyydyskalastuksen yhteislupaa sovitaan kalastusalueiden kanssa.
Myös yleisvesien ammattikalastusluvat myöntää jatkossa Metsähallitus. Metsähallitus järjestää loppuvuonna ammattikalastajille lupahaun niille vesialueille, joissa nykyiset luvat päättyvät vuoden lopussa.
Aiemmat kalastusalueiden myöntämät voimassa olevat luvat jatkuvat luvan voimassaoloajan mukaisesti.
Ammattikalastuksen ja pyydyslupien hinnoittelu tarkentuu syksyn aikana, kun maa- ja metsätalousministeriön maksuasetus valmistuu.
Merellä vapaata
Merialueiden yleisvesien vapaa-ajankalastuksessa ei tarvita erillisiä lupia, vaan kalastus on vapaata kalastuslain mukaisesti. Muulla tavalla kuin onkimalla, pilkkimällä tai silakkalitkalla kalastukseen vaaditaan myös kalastonhoitomaksun suorittaminen 18-64 vuotiailta.
Lohen ja taimenen pyyntipaikkojen vuokraukset sekä Perämeren lohiregalepaikat ammattikalastajille tulevat haettaviksi tulevan talven aikana niillä merialueilla, joiden lupapäätökset erääntyvät.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
