Rahkonen: Kesäsuomalainen on huoleton heinäsirkka
Koronapandemia, energiakriisi ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että seuraava uhka on aina nurkan takana ja pelisäännöt voivat muuttua silmänräpäyksessä, Taloustutkimuksen tutkimus- ja asiakkuusjohtaja Juho Rahkonen kirjoittaa.2020-luvun kriisit ovat opettaneet länsimaiden ihmisille yhden asian: nykyaikana ei kannata enää huolestua mistään.
Koronapandemia, energiakriisi ja Ukrainan sota ovat osoittaneet, että seuraava uhka on aina nurkan takana ja pelisäännöt voivat muuttua silmänräpäyksessä. Miksi siis murehtia asioita, joille ei itse voi mitään?
Aikaperspektiivimme on lyhentynyt. Ennen ihmiset tekivät rohkeita suunnitelmia, hankkivat lapsia, haaveilivat paremmasta, ja poliitikot esittivät kauaskantoisia visioita tulevaisuuden yhteiskunnasta.
Viimeiset kaksi ja puoli vuotta ovat kuitenkin olleet lähinnä selviytymistä päivästä ja laskupinosta toiseen. Niin yritysten kuin yksityisten kansalaistenkin on ollut vaikea tehdä suunnitelmia muutamaa viikkoa kauemmas, kun matto on taas kohta voitu vetää alta, milloin mistäkin syystä.
Tuntuu ikään kuin eläisimme koko ajan jatkoajalla, ja kohta meiltä tullaan ottamaan pois kaikki ne hienot ja mukavat asiat, jotka ovat toimineet ahkeran opiskelun, yrittämisen ja työnteon motivaattoreina.
Luottamus talouteen on kyselytutkimusten mukaan ennätyksellisen alhainen. Monet ekonomistit tosin pitävät kansan pessimismiä talouden todelliseen kuvaan nähden ylireagointina.
Kuluttajabarometrin tylyt lukemat kertovat kuitenkin siitä, että moni on kääntynyt henkiseen siilipuolustukseen: nautitaan nyt, kun vielä voidaan. Vaikka korkojäävuori häämöttää velka-Titanicin keulan tuntumassa, bileet raikaavat yöttömässä yössä. Pohjolan kesähän on muutenkin pelkkää jatkuvaa päivää, jossa vuorokaudenajat menettävät merkityksensä.
Ollaan kuin se kansantarinan heinäsirkka, joka läpi kesän vain soitteli viuluaan vailla huolta huomisesta.
Kesä on myönteisessä mielessä poikkeusaikaa; mutta onko se suomalaisen ajattelutavan peruspiirre, että hyvä ja huoleton elämä on jotain poikkeuksellista? Onko sen pakko olla niin?
Arvotutkimukset kertovat, että vaikeina aikoina ihmisten arvot kääntyvät turvallisuushakuiseen suuntaan ja korkeamman tason arvot, kuten itsensä toteuttaminen ja arvostuksen saaminen, väistyvät. Viime aikoina olemme pudonneet Maslow’n tarvehierarkiassa muutaman portaan alaspäin.
Paradoksaalista on kuitenkin se, että niin sanottuina hyvinä aikoina pelkäsimme tulevaisuutta ehkä enemmän kuin nyt. Viime vuosien kriisit ovat karaisseet mieliämme, ja olemme oppineet sietämään epävarmuutta aiempaa paremmin.
Kesä kyllä pärjätään, mutta ensi talvena Suomea ja muuta maailmaa kohtaa ruoka- ja energiapula sekä talouslama ja suurtyöttömyys.
Tai sitten ei.
Kirjoittaja on Taloustutkimuksen tutkimus- ja asiakkuusjohtaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

