Ruovikot ja pajukot energiaksi
Kotimaisen energian paremman käytön puolesta ja hyödyistä kansantalouden parantamisen keinona on kirjoitettu ja väitelty eri tiedotusvälineissä aktiivisesti.
Näin maalaisjärjellä asiaa tarkastelleen on helppo tulla sellaiseen tulokseen, että uusiutuvan kotimaisen käyttöä olisi varaa lisätä runsaasti. Valtiovallan pitäisi myös kannustaa nykyistä enemmän uusiutuvan energian käyttöön.
Suomi olisi varmasti lähes omavarainen ilman uusia ydinvoimaloitakin, kun satsattaisiin tuuli-, vesi-, aurinko- ja turveenergiaan vastuullisemmin sekä maan, metsien ja järvien tuotoksiin aktiivisemmin.
Metsistä, teiden ja peltojen reunoilta pitäisi korjata tiheikköjä polttoon energialaitoksille ja teollisuudelle lisää tuhansia rekkakuormallisia. Ja hyöty tuplaantuisi, kun metsän arvopuun tuotto paranisi ja maisemanhoito tehostuisi.
Aurinko- ja tuulivoiman hyödyntämisessä on vain ”taivas kattona”. Turpeen tuotantoakin olisi varaa lisätä, ainakin sellaisille nevoille, joissa ei kasva marjoja eikä puita.
Meistä useimmat olemme myös varmasti havainneet, kuinka valtava energiamäärä odottaa hyödyntäjäänsä jokaisella paikkakunnalla vesistöjemme rantojen ruovikoissa ja pajukoissa.
Vesistöjen rannoilla kasvaa tuhansien hehtaarien alueella korreltaan jopa sentin paksuista ja pisimmillään noin kolmimetristä tiuhakasvuista ruovikkoa. Kasvustoa riittäisi varmasti suurenkin kaukolämpökeskuksen polttoaineeksi.
Ruovikko on hyvä palamaan, kuten osmankäämin monta senttiä paksut rungotkin. Tämän todisti eräs rantasaunan-huvilan lämmittäjä. Hän kertoi hyödyntävänsä säännöllisesti kuivanutta järvikasvustoa talvisin tulipesiinsä. Jään päältä on kuivaa kasvustoa helppo kerätä.
Kun ruovikon ja muun rantamaiden ”roskapuun” poistaa talven aikana sujuvasti jään päältä hyötykäyttöön, järvien kuntokin paranee. Kasvusto ei mätäne järveen ja näin vesialueiden umpeutuminen loppuu.
Aivan järjen vastaista on, että valtion suurimääräisillä tukieuroilla suositaan ulkomaisen energian käyttöä teollisuudessa, tv-ohjelman mukaan jopa kahdella miljardilla eurolla vuodessa. Esimerkiksi saastuttavan kivihiilen käytön suosimisen pitäisi välittömästi lopettaa.
Suomen metsissä olisi kansantaloudellisesti hyödyllisiä työpaikkoja tuhansille ylitiheiksi päästettyjen metsien raivaamisessa. Tämän työn tuloksena saataisiin kotimaista energiaa hurjat määrät hyödynnettyä. Kansantalous korjaantuisi ja metsien tuottavuuskin lisääntyisi.
Pentti Hautala
Töysä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
